Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä "epaimen-cowboy)

Uskovaisen ihmisen, jos vielä "epaimen" tarkoittaa saarnaajaa, pitäisi pysyä totuudessa tai ainakin, kehittää luetun ymmärtämistä tahollaan.

Lainaus e-paimenelta;

---Tällä forumilla on toistuvasti kirjoituksia eri tahoilta, joissa naureskellaan luomiskertomusta ja kertomusta Eedenin puutarhasta. Tuorein ivailija käyttää ilmausta naivistinen, lapsellista satuilua.-------------
TÄYTTÄ ROSKAA

Sanoin toisessa aloituksessa, että luomiskertomus on seitsämänpäivän tarinana nykyihmiselle lapsellisessa muodossa, vrt tieteelliset faktat, siis asian kertomusmuoto, itse asiaa/sisältöä en kommentoinut, se olkoon jokaisen oma asia.
Mutta täällä asia on tahallaan tai tyhmyyttään väännetty väärinpäin,

Jumala armahtakoon myös väärintekijät.
12328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ruokoilkaa Jeesusta ,minun Poikaa ,Minä annan Opastuksen kaikille jotka
uskoo Häneen , mutta joka ei usko hän ei saa mitään vaikka olisi laittanut .
kaiken senpuolesta jota on kehoitettu ..

Olen havainnut samaa ,että toiset on joko muuttaneet kertomusta tai ovat
muuttamassa . Uskovainen ihminen tekeekö h'än noin . vai pilaileeko hän
ja heittä'ä kapuloita rattisiin ,. kaipa se selviä'ä . .

Äänestä

Teu, olemme samaa mieltä.
mm
Luomiskertomuksen sisältöön on kunnioitus. Se on suurin uskonasia ja pohja kristillisyydelle, olkoon niin..

Äänestä

tieteelliset faktat ? Jotka muuttuvat tämän tästä. Maailman lumisesta ei ole olemassa minkäänlaista faktaa, vain ihmisten kehittelemiä luuloja siitä kunka kaikki on tapahtunut.

Esimerkiksi evoluutio lajien kehittyminen, sellaista ei ole koskaan tapahtunut, sen sijaan JUmalan alussa luomien lajien sukuopuuttoon häviämistä tapahtuu jatkuvasti, eroosio syö maata ja ihmiskunta sairastuu aina vain lisää sukupolvelta toiselle. Kehitys kulkee siis tasan päinvastaiseen suuntaan mitä ns. tiede (ateistien valheita) väittää tapahtuvan.

Tieteenseen uskovat on maailman pöljin uskonto. Toki Jumalan luomia materiaaleja ihmiskunnan hyväksi käyttämään pyrkivä tiede ja tutkimus on eri asia. Esimerkkinä lääketiede.

Äänestä
  • hupinsta kullakin: Olet oikeassa. Maailman luomisesta ei ole minkäänlaista faktaa.

    Tieteeseen uskovat on maailaman pöljin uskonto. Jos lestadiolaisuus näin sanoo ja uskoo, tulee ajatelleeksi, mikä usko se maailman pöljin usko on Tiede vai lestadiolaisuus.

    Minusta tuntuu siltä, että sinä "hupsista sinäkin" olisit nyt havumajassa tai olisi kuollut, ellei tiede olisi auttanut sinua elämässäsi. Pelkkä Jeesususko ei ruoki kaikkea sinussa.

    Kerronko vielä jotain hölmöläistarinoita?

    Äänestä

  • Nimim; hupinsa kullakin! olet pihalla kuin lumiukko,

    Tiede ei ole uskontoa vaan, juttua jolla on takana tietoa/faktaa. Siinä ei ole mitään uskomista.. tiedä enemmän luulet vähemmän, sanoi Felipe Edison aikoinaan.
    Mutta raamatussa on uskomista,,, ei silti sekoiteta näitä, sillä molemmille on ladut, toisella ladulla hiihdetään laput silmillä ja toisella "tiedettä"apuna käyttäen sivakoidaan suksisauvoilla.

    Mitä sinä käytät on oma asiasi.

    Äänestä

No kysympä sitten, että Luomiskertomus, onko se totta vai kertomus jota pitäisi kunnioittaa? Kunnioittaa vain siksi, koska se on raamatussa.

Jos maailman synty ja sen asukkaat määritellään toisin. Pitäisikö niitä irvailla ja niille naureskella.

Olemmeko me tässä ajassa vain haihattelijoita jokainen, maailman ja sen ihmisten synnyn tiimoilta. Jos emme todistettavasti tiedä jotain oikeaksi ja todeksi, ei pitäisi toista lyödä halolla päähän.

Äänestä
  • "su"""

    Oletko miettinyt , todella Luomiskertomusta , kun se kirjoitettiin niin .
    se kirjoitettiin Jumalan käskystä , Ja kuka oli kirjoittaja , MOOSES
    ja kuka oli sanelija PYHÄ HEKI ,ei pitäisi olla leikkimistä Luomisen
    kanssa ,koska , Jumala on kaiken tehnyt , ja se joka ei sitä USKO
    parempi ... olisi että uskotaan ,sillä muuten sellaisen totuus joka ei usko
    ei todellakaan voi voittaa mitään hyvää itselleen , eikä toiselle. vaan
    sille saa ta na lle joka kaiken pahan tekee ,en nyt todella muuta..

    Äänestä

olet oikeassa, että kertomus on lapsenomainen ja yksinkertainen, ei tieteen ajan faktoja. oikolukutaidossani lienee vikaa ja pahoittelen virhettulkintaani.

en avauksellani myöskään tarkoittanut vain jotain yhtä kommenttia vaan useampia näkemiäni heittoja ... "miten joku vielä tällaiseen uskoo?" tyyliin

yritin osoittaa, että vain yksi ainoa sana "Alussa" johtaa melkoisiin aallokkoihin muinaisen Lähi-idän, juutalaisten, kristittyjen ja muslimien ja nykyisten tieteellisten näkemysten myrskyissä.

(en ole saarnaaja, kaikki saarnaajat on näin vapautettu epäilyksestä!)

jos sinua kiinnostaa, työskentelen parhaillaan mesopotamialaisen enuma elish eepoksen parissa, jonka yhteydet ensimmäiseen luomiskertomukseen ovat hyvin mielenkiintoiset ja monimutkaiset.
http://eelish.blogspot.com/

Äänestä
  • Ei kannata silti yleistää asioita, ei venäjälläkään ole 140miljoonaa Putinia, joka uhkaa maailman rauhaa.. vaikka yksi riittää jos se on diktaattori.

    Äänestä

  • Tässä taulussa on yksi vika , Herra Jumala loi Kaiken Kuudassa päivässä .
    ja lepäsi 7. päivä'n , Siksi että Hän pyhitti sen , ei minkään muun takia ..
    Tiesin että tutkimusesi kohdistuu Argeologiaan ja Siihen asiaan jota nyt
    kerron. Kun Pyhä Henki Mooseksen kanssa kirjoitti Raamatun alun eiköpä'
    Siinä kerrottu juuri LUOMIS kertomus . niin kuin JUMALA sen teki PYHÄN
    HENGEN ja JEESUKSEN kanssa ,Kolminaisuus oli jo Ensimmäisenä' pv.
    todistetusti olemassa ,,Miksi ? SIKSI kun HERRA sanoi tulkoon valkeus ,
    Ja valkeus tuli ,kuka oli se valkeus ;SE OLI JUMALAN POIKA .

    Jos joku voi ,niuhottaa tästä Luomiskertomuksesta hän vastaa siitä ihan itse
    ei kukaan toinen , ajatellaan vaikka niin ,,on turhaa esittää jotain tiedemihen ,
    tekelettä ,että sillä voisi voittaa Jumalan aivoituksia , kuka on antanut tiede-
    miehelle järjen , terveyden ,omantunnon jopa omaisuuden , ei kukaan sitä
    itse luo vaan ,Herra sen tekee , nä'in tulemme siihen tulokseen jonka olemme
    saaneet Häneltä lahjaksi , kuin aikanaan saamme Vanhurskauden ..

    Äänestä

  • NikolaiRomanovSikov kirjoitti:

    Ei kannata silti yleistää asioita, ei venäjälläkään ole 140miljoonaa Putinia, joka uhkaa maailman rauhaa.. vaikka yksi riittää jos se on diktaattori.

    Tossa alempana , on vastaus ePaimenelle . ja Muille .

    Tasä on nikolaille , olen kuullut että ,toi putina voi olla soumen peruja , kuinka
    sitä olisi pitänyt kysyä niiltä vanhuksilta jotka kasvatyti hänet , Isä kuoli hämärissä
    oloissa , kuin äiti vä'hän kirkkaimmissa , Näin kerran sellaisen TV:n Ojelman ,
    joskus niihin AIKOIHIN kun hänestä tuli ensikerran presidentti , n.13vuotta sitten .

    Kyllä hän voi vaikuttaa Maailman rauhaan , Tottakin se on että se on vähää vaille
    että hänestä olisi jo nimitetty DIKTAATTORI.. se vielä puuttuu ..

    Äänestä

Teu, joutuiko kakkivoipa lepäämään?

lainaus teulta; Herra Jumala loi kaiken kuudessa päivässä .
ja lepäsi 7. päivän???????????? Jumala ei tarvitse lepoa?, vaan ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toisen aloitt... kirjoitti:

Uskovaisen ihmisen, jos vielä "epaimen" tarkoittaa saarnaajaa, pitäisi pysyä totuudessa tai ainakin, kehittää luetun ymmärtämistä tahollaan.

Lainaus e-paimenelta;

---Tällä forumilla on toistuvasti kirjoituksia eri tahoilta, joissa naureskellaan luomiskertomusta ja kertomusta Eedenin puutarhasta. Tuorein ivailija käyttää ilmausta naivistinen, lapsellista satuilua.-------------
TÄYTTÄ ROSKAA

Sanoin toisessa aloituksessa, että luomiskertomus on seitsämänpäivän tarinana nykyihmiselle lapsellisessa muodossa, vrt tieteelliset faktat, siis asian kertomusmuoto, itse asiaa/sisältöä en kommentoinut, se olkoon jokaisen oma asia.
Mutta täällä asia on tahallaan tai tyhmyyttään väännetty väärinpäin,

Jumala armahtakoon myös väärintekijät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu