Meistä tuli

Tiedän tunteen :) Meille kävi samoin kaksi viikkoa sitten. Leijutaan onnenpilvissä edelleenkin. Koko ajan tekisi mieli nähdä sitä pikkuista tai ainakin kuulla kuulumisia. Joudun pidättelemään itseäni että en soittelisi joka päivä ja kävisi rasitteeksi. Voi kun nuoret tietäisitte miten onnelliseksi täällä tulee kaksi ihmistä jokaisesta pienestäkin viestistä ja tiedosta, mitä pikkuiselle kuuluu.

Kun tämä on ensimmäinen lapsenlapsi, tieto suvun jatkumisesta seuraavaan sukupolveen on myös tullut yllättävän tärkeäksi asiaksi. En sitä ennen ajatellutkaan. Nyt kuvittelen mielessäni tulevia vuosia jonne kuuluu myös nuorempaa polvea, kuvittelen heidän tulevaisuuttaan ja omaa vanhuuttani, johon tulee kuulumaan myös nuoria omaisia.

Onneksi olkoon!

On suurenmoista kun pöytään kerääntyy omat lapset ja lapsenlapset. Ja se kehityksen seuraaminen on antoisaa. Vertailee omiin lapsiin ja joskus itseensäkin lapsena. Ettei vain olisi elämän osa-alueista tärkein. Ehtii enemmän rauhassa katselemaan kuin aikanaan omia lapsia hoitaessa, työssä käydessä, asuntoa säästäessä jne.

Minulla oli aluksi tapana pysähtyä töistä tullessa nuoren parin pihaan, piipahtaa viideksi minuutiksi sisään vain katsomaan lapsenlapsia ja tuli niin onnellinen olo. Mies sanoi että hän vielä uskoo oman lapseni suhtautuvan ymmärtäväisesti, mutta puoliso ei kyllä pitkään siedä että anopin pää on lähes päivittäin ovenraossa.

Niinpä pikaisesti vähensin käyntiä, saman olet jo itsekin huomannut että rauha pitää nuorelle parille antaa. Sekaantunut en ole milloinkaan, ilolla kyllä lapsosia hoitanut.