Osaako kukaan sanoa miksi olen ollut aivan epäonninen uuden harrastukseni suhteen??? Mulla on nyt noin reilun vuoden ollut 140 l akvaario ja menneen vuoden aikana kaloja on kuollut ainakin 2/3 kaikista tähän mennessä ostetuista. Olen ostanut tilalle uusia silloin tällöin, mutta sama peli jatkuu vaan... Vesiarvot pitäisi olla kohdallaan, eikä ylikansoitustakaan ainakaan hirmuisesti. Huoltotoimenpiteetkin on tehty niin kuin kirjoissa neuvotaan. Pilkkutautia on ollut silloin tällöin, mutta yleensä aina kalat kuolevat salaperäisesti ilman mitään ulkoisia merkkejä... Ei siis pilkkutautiin. Jotkut saattavat olla hitusen "raihnaisen" näköisiä. Apua!!!
apua!!!
twingo
5470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No kerroppa aluksi ne vesiarvot? Ikinä ne ei ole "kohdallaan".
Kalasto, mitä kaloja sulla on ja kuinka paljon?
Kumma juttu että pilkkutautia on ollut useamman kerran noin lyhyessä ajassa.
Mutta neuvoja ei voi antaa kun ei ole perustiedot tiedossa. Eli vesiarvot ja kalat.
Noo, mulla on 2 albiinomonnia, 2 kuparimonnia, 2 täplämonnia, 2 partamonnia, 1 pantterimonni, 1 piikkisilmä, 2 helmirihmakalaa, 1 taistelukalanaaras, 3 pientä leväbarbia, 6 rubiinitetraa ja 2 pientä tiikerinuoliaista.
Kovuus on jotain 4 ja nitriittiarvo se pienin mahdollinen (Seran testissä). PH on pysynyt neutraalina. N3 en oo mitannut...
Suodatin on 700 l/ h ja valo 30W... Valo on päällä noin 12 tuntia, joskus hiukan pitempäänkin. Kasvit on kaikki oikeita, nyt en oo karsinut yhtään, joten rehottaa...
Kuolleita kaloja on ollut seuraavissa lajeissa: täplämonni, taistelijauros, kuparimonni, neontetra, albiinomonni, leväbarbi, miekkapyrstö, helmirihma, pantterimonni, aurinkomonni, pusukala... Sit kuoli vielä kääpiökynsisammakko ja omenakotilokin!! Miekkapyrstöt sen pilkkutaudin ekana aloittivat.
Kyllä olisin tyytyväinen, kun tietäisin missä mättää...
Samaa sanoo kuin oikkukin. Harvoinpa ne kalat kuolevat ilman mitään järjellistä syytä. Vanhuuskaan ei vuodessa iske joten jotain muuta siellä on pielessä ja pahemman kerran. Onnella voi olla jotain tekemistä asian kanssa, mutta pääsääntöisesti kyllä se on siellä lasin kuivemmalla puolella se syyllinen.
Näihin jos viitsit vastata niin melkein tiedettäis mikä on pielessä:
1. Vesiarvot numeroina, erityisesti pH, NO2 ja NO3, älä unohda kertoa lämpötilaa
2. Kalasto, laji - kpl
3. Suodattimen teho litraa/tunti
4. Kuinka usein ja kuinka paljon kerrallaan vaihdat vettä
5. Pohjamateriaalin raekoko ja kuinka huollat pohjan
6. Kuinka paljon on eläviä kasveja, kuvaile: viidakko vai autiomaa
7. Valaistus tuntia/päivä ja loisteputkien lukumäärä ja teho
Niin tässä niitä lisätietoja:
Eli mulla on 2 albiinomonnia, 2 kuparimonnia, 2 täplämonnia, 2 partamonnia, 1 pantterimonni, 1 piikkisilmä, 2 helmirihmakalaa, 1 taistelukalanaaras, 3 pientä leväbarbia, 6 rubiinitetraa ja 2 pientä tiikerinuoliaista.
Kovuus on jotain 4 ja nitriittiarvo se pienin mahdollinen (Seran testissä). PH on pysynyt neutraalina. N3 en oo mitannut...
Suodatin on 700 l/ h ja valo 30W... Valo on päällä noin 12 tuntia, joskus hiukan pitempäänkin. Kasvit on kaikki oikeita, nyt en oo karsinut yhtään, joten rehottaa...
Kuolleita kaloja on ollut seuraavissa lajeissa: täplämonneja, taistelijauroksia 2 kpl, kuparimonneja, neontetroja, albiinomonneja, leväbarbeja, miekkapyrstöjä, helmirihmoja, pantterimonneja, aurinkomonneja, yks pusukala... Sit kuoli vielä kääpiökynsisammakkopari ja omenakotilokin!! Miekkapyrstöt sen pilkkutaudin ekana aloittivat.
Kyllä olisin tyytyväinen, kun tietäisin missä mättää... Meikäläisessäköhän...
Ai joo, unohdin kertoa tuon lämpötilan, se on noin 24 ja vettä pyrin vaihtaan kerran vkossa 1/3 imemällä sorapohjan. Lamppuja on vaan yks ja se on vaaleanpunertavasävyinen...
En osaa sanoa syytä kuolemiin, mutta kalastostasi sanoisin sen verraan, että altaassa on joitakin kaloja jotka eivät sinne kuulu.
Ensinnäkin parvikaloja on tynkäparvet. Sinulla on neljää eri lajia monnisia (pantterimonni on minulle vieras, mutta oletan että sekin on monninen?), kun tuon kokoisessa olisi parempi olla vain yhtä lajia 6-10 kpl. Monniset kyllä saattavat muodostavaa parvia eri lajien kesken, mutta omat kaverit olisivat siti parempia. Piikkisilmälläkin olisi hyvä olla pari kaveria.
Sama juttu tiikerinuoliaisten ja leväbarbien kanssa, nekin ovat käsittääkseni parvikaloja. MUTTA, altaasi on niille aivan liian pieni. Ei ehkä vielä jos ne ovat nuoria, mutta kasvaessaan ne tarvitsevat paljon isomman altaan, tiikerit ainakin 500 litraa ja leväbarbit kolmisensataa litraa.
Mites nuo partamonnit? Kai ne ovat samaa sukupuolta tai muuten hukut kohta poikasiin? Helmirihmakalat ovat siinä ja siinä, jos ne eivät tappele niin saattavat mahtua, mutta tuon kokoisessa altaassa saattaa tulla ongelmia, riippuu yksilöistä.
Pusukala, miekkapyrstöt ja sammakot eivät alunperinkään sopineet muiden kalojen kanssa samaan (eikä varsinkaan pusukala noin pieneen tilaan) joten voi olla että ne kuolivat väärien olosuhteiden takia.
Jos kuolemien syy selviää ja saat sen korjattua, niin suosittelen, että yksinkertaistat kalastoasi ennen kuin menet ostamaan uusia kaloja. Ei ole tarkoitus ottaa älyttömästi eri lajeja samaan akvaan, varsinkaan kun 140 litraa ei ole suuren suuri. Parempi pitää vain muutamaa lajia, ja niitä sitten isommat parvet. Näistä jutuista ei nyt varsinaisesti ollut apua tuohon alkuperäiseen kysymykseen, mutta tuli vaan mieleeni...