Suurin osa näyttää ihailevan uutta ja uljasta elämää. Mies lähti kakkosen mukaan ja minä jäin kaipaamaan entistä. Vaikka ette olisi eronneet, niin mitä rakastatte perhe-elämässä? Tarkoitan peristeistä perhettä, jossa on omat lapset ja "ap." puoliso.
Minä kaipaan sitä neitseellistä tunnetta, että on perhe. (Pettämisen jälkeen se on valhetta). Vuodatin linjurissa sisäänpäin kyyneleitä, kun katselin miten nuori teinityttö oli menossa kotiinsa. Minä en ollut menossa kotiini. Minulla ei ole enää kotia. Olin menossa uuden miesystäväni luo rikkinäisenä naisena.
Kaipaan kodin turvallisuutta. Olin aikaisemmin huolissani työpaikasta, maailmanmenosta ja terveydestä. Nyt tulevaisuus pelottaa todella. Jos menetän työni, olen pulassa ja sekin on kohta totta. Minulla ei ole enää kotia mihin mennä. On asunto, mutta joudun jättämään sen jos työtä ei löydy läheltä. En voi mennä enää vanhemmilleni. He ovat sairaita ja tunnen itseni ahdistuneeksi siellä.
Kaipaan yhteisiä ystäviä. Vietimme monta mukavaa hetkeä ja reissua heidän kanssaan. Minä en ole yksin enää me. Minuun sattuu olla yksin heidän seurassaan, sillä kaipaan entistä.
Kaipaan miestäni, mutta hän ei ole enää se mies jonka minä tunsin. Tämän uuden miehen kasvot ovat kovat ja hän katsoo minua kuin vierasta. Hän lyö sanoillaan ja vihaa silmillään. Hän olisi halunnut, että hyväksyn hänen tekonsa ja tahtonsa, mutta minä olin sitä vastaan..
Olen vanha. Nyt pitäisi elää täysillä, mutta minä olen köyhä ja sairaskin. En jaksa ajatella miehiä. Elän yhden päivän kerrallaan. Tänään vietin töiden jälkeen aikaa kaupoissa. Ne olivat täynnä nuoria kauniita naisia ylioppilas ja koulunlopettajaisvaatteita etsimässä. Joillakin oli äiti mukana. Osa tuskaili valitsemisen vaikeutta. Heillä kaikilla oli kuitenkin elämä.
Minulla ei ole elämää. Näistä lähtökohdista on hankala luoda enää pysyvää, Kaikki muuttuu. Minun on yritettävä pysyä töissä tai minun käy huonosti. Kun tulen lähemmäksi 60v, niin minut irtisanotaan töistä, kuten kaikille muille samanikäisille työkavereille on käynyt.
Mietin entistä miestäni ja hänen uutta naisystäväänsä. Tiedän että he näkevät elämän erillaisena. Maksaisin rahaa tai tekisin sen mitä pyydetään, jos saisin itselleni elämisen arvoisen loppuelämän.
Minä kaipaan sitä neitseellistä tunnetta, että on perhe. (Pettämisen jälkeen se on valhetta). Vuodatin linjurissa sisäänpäin kyyneleitä, kun katselin miten nuori teinityttö oli menossa kotiinsa. Minä en ollut menossa kotiini. Minulla ei ole enää kotia. Olin menossa uuden miesystäväni luo rikkinäisenä naisena.
Kaipaan kodin turvallisuutta. Olin aikaisemmin huolissani työpaikasta, maailmanmenosta ja terveydestä. Nyt tulevaisuus pelottaa todella. Jos menetän työni, olen pulassa ja sekin on kohta totta. Minulla ei ole enää kotia mihin mennä. On asunto, mutta joudun jättämään sen jos työtä ei löydy läheltä. En voi mennä enää vanhemmilleni. He ovat sairaita ja tunnen itseni ahdistuneeksi siellä.
Kaipaan yhteisiä ystäviä. Vietimme monta mukavaa hetkeä ja reissua heidän kanssaan. Minä en ole yksin enää me. Minuun sattuu olla yksin heidän seurassaan, sillä kaipaan entistä.
Kaipaan miestäni, mutta hän ei ole enää se mies jonka minä tunsin. Tämän uuden miehen kasvot ovat kovat ja hän katsoo minua kuin vierasta. Hän lyö sanoillaan ja vihaa silmillään. Hän olisi halunnut, että hyväksyn hänen tekonsa ja tahtonsa, mutta minä olin sitä vastaan..
Olen vanha. Nyt pitäisi elää täysillä, mutta minä olen köyhä ja sairaskin. En jaksa ajatella miehiä. Elän yhden päivän kerrallaan. Tänään vietin töiden jälkeen aikaa kaupoissa. Ne olivat täynnä nuoria kauniita naisia ylioppilas ja koulunlopettajaisvaatteita etsimässä. Joillakin oli äiti mukana. Osa tuskaili valitsemisen vaikeutta. Heillä kaikilla oli kuitenkin elämä.
Minulla ei ole elämää. Näistä lähtökohdista on hankala luoda enää pysyvää, Kaikki muuttuu. Minun on yritettävä pysyä töissä tai minun käy huonosti. Kun tulen lähemmäksi 60v, niin minut irtisanotaan töistä, kuten kaikille muille samanikäisille työkavereille on käynyt.
Mietin entistä miestäni ja hänen uutta naisystäväänsä. Tiedän että he näkevät elämän erillaisena. Maksaisin rahaa tai tekisin sen mitä pyydetään, jos saisin itselleni elämisen arvoisen loppuelämän.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"elämänsä menettänyt"
"Olin menossa uuden miesystäväni luo rikkinäisenä naisena."
Minulla ei ole tätäkään. Eikä varmaan tulekaan, koska en ole lottovoittoakaan onnistunut saamaan. Niin miten ihmeessä voisin sattua kohtaamaan hyvän miehen tässä iässä ja huonoa en huoli.
Faktahan on tänne muutama päivä sitten kirjoitettu:
"Yli 50-v miesten kuolleisuus pudottaa päitä ja miesten määrä vähenee progressiivisesti mitä vanhempiin ikäluokkiin mennnään. Ei oikeastaa kannata mitään kriteerejä enää tässä iässä miehille laitaa, vaan olla ikionnellinen jos jonkun hienhajuisen luuserin saa edes yhdeksi illaksi bongattua. http://keskustelu.suomi24.fi/node/11737431#comment-67663204-view
Otappa itseäsi niskasta kiinni ja ravistele oma itsesi ylös sieltä itsesäälin ja surkeuden suosta. Jokainen meistä on elämänsä seppä, nokka kohti uusia tuulia!
Aloittajan tekstistä kuultaa semmoinen tunne, ettei hänellä ole tavoitetta? Kaipauksen hän toi esille mutta ei sitä, mitä tavoittelisi.
Onko sellaista, siis tavoittelemisen aihetta? Jos on, mikähän se on?
Miten voisi aloittaja (tai kaltaisensa) toimia askel kerrallaan, että saavuttaisi tavoitteensa?
Jos sitä ei ole, niin onko jokin haave?
Miten sen haaveen voisi saavuttaa (tai ylläpitää jos se on jo olemassa)?
Voisiko aloittaja miettiä noita kysymyksiä? Ei niihin tarvitse meille vastata täällä, toki saa vastata mutta se ei ole välttämätöntä. Halusin vain osallistua avaukseen, jos vaikka kyssäreilläni voisi avautua jokin idea.
Parasta on juuri se luottamus. Meillä on siipan kanssa samankaltainen tausta, vaikka eroavaisuuksia tietty löytyy myös.
Kun menetin työni, jota olin tehnyt yli vuosikymmenen, se oli raskasta. Itellä oli siipan tuki ja mietin, miten perheettömät jaksaa samassa tilanteessa. Joten ymmärrän sen halusi pitää työpaikkasi.
Sitten tuo talouspuoli merkitsee jotain. Luetaan samaa lehteä ja käytetään samoja kodinkoneita, joten on varaa joskus johonkin ylimääräiseenkin. Yhteiset lapset pyritään saamaan elämän alkuun. Se kai se tärkein asia on.
Kyllä Sinä selviät. Huolehdi fyysisestä terveydestäsi, niin henkinen puoli paranee siinä samalla. Lähde lenkille. Paistaa se päivä risukasaankin.
Minulta lähti vaimo ja lapset, olen työtön ja varaton, miten luulette minun tästä selviävän? Olen sen ikäinen että en saa enää töitäkään, enkä naisia, ei ole helppoa minullakaan.
Joo. Ei ole helppoa naisen kanssa eikä ilman naista. Ei ole helppoa töissä eikä ilman työtä.
On se surkeaa, kaikki jäe Karjalaan mitää en mukkaan saanut. Itketään yhessä voi ja oi ja voi voi knift yyyhhh.
Meillä ei sellaista perhe-elämää ollut, että kaipaisin takaisin. Joskus surin sitä, etten koskaan saanut sitä idylliä tai unelmaa jota kuvittelin perhe-elämän olevan.
Perheen elämä muuttuu kaiken aikaa, koska lapset kasvavat. Vaikka joskus uhkasin laittaa pennut pöydän alle jotta kasvu loppuisi, ei ne ryökäleet siellä näköjään ole pysyneet :)) kasvavat kohta ulos koko talosta.
Sinä tunnut olevan kovasti allapäin, olet luovuttanut. Kiusaat itseäsi muistelemalla hyviä aikoja, sen sijaan että luot ne hyvät ajat juuri nyt. Anteeksi mun kovat sanat, mutta lakkasitko elämästä kostoksi exällesi?
Elämä ON kovaa, välillä se on yhtä taistelua... mutta kun vaan jaksaa puskea ne harmaat ajat läpi, olet taas vahvempi ihminen, eheämpi. Älä luovuta vielä!
Juuri näin! Älä luovuta.
Lämpö, läheisyys, rakkaus, välittäminen, silmän vilkku.
Olen eronnut, eikä uutta suhdetta ole. Rehellisesti, ei tähän pyöritykseen voisi edes kuvitella suhdetta. Olen sairastellut, ja yksinhuoltajan arki on melko täyttä, kun vielä yritys heitetään mukaan, niin päivät on täynnä.
Kaipaan niitä hyviä aikoja. Niitä hetkiä, kun teimme perheenä töitä ja oli yhteisiä unelmia. Outoa, mutta kaipaan niitä yhteisiä taisteluita yrityksen puolesta, lasten sairastaessa ja eteenpäin pyrkiessä. Valitettavasti nämä hetket päättyivät aina puolison ryyppäämiseen tai haihatteluun. Lopulta jäin aina yksin.
Nytkään en ole yksin. Minulla on lapset ja yritys yhdessä aikuisen poikani kanssa. Tällä hetkellä, kun sairastelen ja jatko yrityksen töissä on epävarmaa , on tunteet melkoisen surulliset. Olen iltaisin huomannut kaipaavani aikuista seuraa, ikäistäni ihmistä, joka ymmärtäisi tuntemukset ja iän tuoman katsannan, kun kolottaa ja tulevaisuus mietityttää.
Kaikesta huolimatta, olen kyllä sitäkin mieltä, että vielä tässä iässäkin voi löytää elämästä uutta ja tulevaisuuttakin on.
"Olin menossa uuden miesystäväni luo rikkinäisenä naisena.
Eroahdistuksesi on vielä täysin vaiheessa ja kesken. Onkohan viisasta aloittaa uutta suhdetta kun aiempi on vielä käsittelemättä? Sure rauhassa ja anna ajan kulua. Et ole vielä vanha ja luultavasti sinulla on vielä paljon elämätöntä elämää edessäsi. Tee omasta asunnostasi pesä jossa viihdyt, oma koti on tärlkeä turvapaikka maailmassa. Vaikka jäisit työttömäksi, suomessa kukaan ei nälkään kuole, apua löytyy.
" saisin itselleni elämisen arvoisen loppuelämän."
Valitettavasti hyvää loppuelämää ei ole kaupan missään vaan kyllä se paljon riippuu sinusta itsestäsi millaisen loppuelämän itsellesi rakennat.
Parasta on se, että perhe-elämä on takana. Inhoan kaikkea kotiin ja perheeseen liittyvää ja tiedän nyt, etten ollut silloin aikanaan oikeasti läsnä. Ihme, että jälkikasvustani tuli normaalia ja hyvinvoivaa!
Perhe-elämä on tylsää ja sisäänpäinlämpiävää. Ja sitoo ihmisen paikalleen hoitamaan toisarvoisia pikkuasioita.
No kai sullakin koti on :)?
Mut kukin tyylillään. Olisi kiva tietää mikä sinun mielestäsi sitten on sitä ensisijaista elämässä.
Ihanaa on kun saa rakastaa,
olla lähellä ja välittää.
Avustaa, jos on tarve, myös apua saa,
jos haluaa.
Nytkin ollaan kumpikin lähekkäin,
kummallakin koneensa nenäkkäin.
Mies on käymässä pankissa,
minä vain tässä palstassa.
vielä elämässäsi hyväksi, luota siihen, jokainen ihminen tarvitsee toista ihmistä, onnea uuden elämän tiellesi,
" elämäsä menettäny "
ÄLÄ pelkää,
NYT oatat yhteyttä ensimmäisenä lääkäriin,
lääkäri ohjaa sinut terapiaan,
olet nyt hyvin hyvin onneton ja toivoton, mutta elämä taatusti alkaa toipumaan kun alat välittämään nyt vain itsestäsi ensin,
mene ehdottomasti terapiaan siitä on valtava apu tulevaisuudellesi, sinä selviät'
käänny myös jumalan puoleen, rukoile apua myös jumalata , sieltä tulee valtava rauha ja uusi onni elämääsi.