Hyväksyn

Aiheutat minussa tunteita negatiivisesta positiiviseen. Saat minussa heräämään seksuaaliset halut, en ole vastaavaa kokenut toisen kanssa. En tiedä mitä tämä on, olen hämilläni. En voi näille tunteille mitään ja haluaisin kertoa ne, niin hyvät kuin pahatkin. En voi sillekkään mitään ettet halua niitä kuulla. Olet tietämättäsi kasvattanut minua ihmisenä parin vuoden ajan. Sinun myötä menneisyyteni on levähtänyt silmille ja tuskalliset asiat on tullut pintaan. En voi muuta kuin hyväksyä nämä tunteet ja olla realistinen. En voi olla sinulle vihainen niistä. Oikeastaan olen kiitollinen, puhdistat sieluani. Olet tärkeä, välitän vaikka en osaa sitä omalta pahalta ololtani näyttää. Olkoon se sitten vain ystävällinen hymy. En toivo kuin hyvää sinulle, anna sydämeni anteeksi minulle. Kiitos tärkeä mies! Ajatuksia tänne kun en voi hänellekään.
7202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ole vaan oma itsesi. Sun ei tarvitse olla yhtään enempää eikä näyttää enempää kuin mihin pystyt ja mikä hyvältä tuntuu. Olet hyvä juuri noin. Kerro sitten kun pystyt ja osaat. Haluan kyllä kuulla ja olisi mukava jutella niistäkin tunteista. Tiedän ne kyllä. Kerrot sitten jos tahdot. Kuuntelen tietenkin ja suhtaudun hellästi. Niin negatiivisiin kuin positiivisiin.

Äänestä
  • Noin haluaisinkin hänen sanovan. Olen yrittänyt kertoa monta kertaa ja kertonutkin. Hän ei halua kuulla, sanonut itse. Sano tuo omallesi, voi olla tärkeä hänen kuulla. Olen realisti myös siinä etten oleta hänen olevan täällä. Kunhan puran.

    Äänestä

  • Realisti nyt kirjoitti:

    Noin haluaisinkin hänen sanovan. Olen yrittänyt kertoa monta kertaa ja kertonutkin. Hän ei halua kuulla, sanonut itse. Sano tuo omallesi, voi olla tärkeä hänen kuulla. Olen realisti myös siinä etten oleta hänen olevan täällä. Kunhan puran.

    Kiitos muistutuksesta, muistan kertoa tuon. Tärkeää purkaa johonkin, niin hyvä että purat. Ehkä sitten joskus vielä hänelle, kun saat kannustusta ja varmuutta että hän haluaa kuulla, jos sitten haluat kertoa.

    Äänestä

  • Hyvä juttu kirjoitti:

    Kiitos muistutuksesta, muistan kertoa tuon. Tärkeää purkaa johonkin, niin hyvä että purat. Ehkä sitten joskus vielä hänelle, kun saat kannustusta ja varmuutta että hän haluaa kuulla, jos sitten haluat kertoa.

    En voi myöskään luoda toivoa itselleni sen suhteen, että hän haluaisi kuulla. Asiat tapahtuu jos on tapahtuakseen. En voi muuta kuin pitää terveydestäni huolta ja elää päivän kerrallaan. En voi terveyteni vuoksi enää muuta kuin hyväksyä elämässäni tapahtuvat asiat, kaikilla rintamilla kaikkine tunteineen. Sydämeni ei enää kirjaimellisesti kestä vaikka melko nuori olenkin.

    Terveytesi on tärkein asia. Millään muulla ei ole merkitystä eikä niitä varten tarvitse luoda toivoa. Vain se on tärkeää, että sydämesi pääsee lepäämään ja toipumaan. Tapahtuvien asioiden hyväksyntä on aina hyvä askel ja keskität voimasi siihen. Juuri niin pitääkin. Se on sun ololle tärkeää. Kaikki menee hyvin ja keskität voimasi juuri oikeisiin asioihin kun keskität ne siihen hyväksymiseen.

    Äänestä

miten voit tietää tämän kaiken...

Äänestä
  • Mitä tarkoitat? Kun ihminen uskaltaa pysähtyä, mieli kertoo sen minkä pitääkin. Sanoisin näin. En voi enää paeta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Realisti nyt kirjoitti:

Aiheutat minussa tunteita negatiivisesta positiiviseen. Saat minussa heräämään seksuaaliset halut, en ole vastaavaa kokenut toisen kanssa. En tiedä mitä tämä on, olen hämilläni. En voi näille tunteille mitään ja haluaisin kertoa ne, niin hyvät kuin pahatkin. En voi sillekkään mitään ettet halua niitä kuulla. Olet tietämättäsi kasvattanut minua ihmisenä parin vuoden ajan. Sinun myötä menneisyyteni on levähtänyt silmille ja tuskalliset asiat on tullut pintaan. En voi muuta kuin hyväksyä nämä tunteet ja olla realistinen. En voi olla sinulle vihainen niistä. Oikeastaan olen kiitollinen, puhdistat sieluani. Olet tärkeä, välitän vaikka en osaa sitä omalta pahalta ololtani näyttää. Olkoon se sitten vain ystävällinen hymy. En toivo kuin hyvää sinulle, anna sydämeni anteeksi minulle. Kiitos tärkeä mies! Ajatuksia tänne kun en voi hänellekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu