Voisiko olla mahdollista.. Makoilin tuossa viime viikolla sängyllä selälläni. Raskausviikko 12 oli siis menossa ja yhtäkkiä siinä paikkeilla, missä kohtu on edessä tuntui kuin olisi kuplia mennyt. Voisiko olla, että jo näin varhaisessa vaiheessa voisi tuntea vauvan liikettä?
Kuplia vatsassa
3
1144
Vastaukset
- rv30
Monet väittää, ettei noin aikaisin voisi, mutta minun mielestäni kyllä voi olla mahdollista. Itse aloin tuntea juuri tuollaista kuplintaa viikolla 15, ja etenkin juuri selällä maaten.
Väitetään, että ensisynnyttäjä tuntee myöhemmin, ja seuraavien kohdalla aiemmin, muta sanoisin siihenkin, että sehän on kiinni vain siitä, kuinka virittäytynyt muutenkin on oman kehonsa tuntemuksiin. Myös ensisynnyttäjä voi olla hyvinkin tietoinen kehonsa tuntemuksista ja silloin erottaa helposti sen, mikä on tavallisuudesta poikkeavaa. Liikkeiden tuntemiseen vaikuttaa myös se, kuinka eteenpäin kallellaan kohtu on. Usein ne, jotka sanoo, ettei niin aikaisin voi tuntea, haluavat kilpailla siitä "kuka tuntee aikaisimmin" liikkeet. Tiedän kyllä yhden ystäväni, joka on tuntenut samoihin aikoihin kuin sinä, joten uskon tosiaan, että mahdollista on! - äiti82 ja tyttö 2-v
Aivan mahdollista että tunnet jo nyt liikkeitä!esikoisesta tunsin ekat kuplinnat viikolla 15 ja nyt tässä toisessa viikolla 13.Liikkeiden tunteminen riippuu kohdun asennosta sekä esim.minkälaiset vatsapeitteet sulla on.
- viikolla 17
Ensimmäistä odottelen viikolla 17.
Pari-kolme viikkoa sitten alkoivat kevyet kuplinnat kohdun kohdalla. Pitäisin kuitenkin aika uskomattomana jos reilun viiden sentin mittainen otus saisi aikaan liikettä jonka minäkin tunnen, kun edessä on kuitenkin vatsanpeitteitä, mahdollisesti istukka ja kohdutkin kallistelevat kellä mihinkin suuntaan.
Kuplinnat ovat kuulemma tavallisesti tavallisia ilmavaivoja. Sitten kun tuntee POTKUN, eikä liikettä, niin voi alkaa riemuita. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101179- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753