Mä aloin talvella juttelemaan yhelle tytölle. Olin ihan umpirakastunu silloin häneen. Juteltiin talvella tosi paljon keskenämme ja mä olin oikeesti tosi onnellinen ja sille tää tyttökin vaikutti. Molemmat käytettiin paljon hymiöitä ja joskus sydämiäkin. Sanottiin toisille aina hyvää yötä ja huomenta.
Sit lopulta mä ajattelin et nyt rohkaistun ja kysyn ulos. Tyttö suostukin sit, mut peru samana päivänä ku meiän piti nähdä. Mä kuitenki sanoin et ei se sun vikaa oo et äiti keksi muuta tekemistä sulle, mut olin tietenki pettyny. Sit jonkun ajan kuluttua kysyin uudelleen. Silloin me nähtiinki meillä, tosin tosi lyhyen aikaa.
Jatkettiin vieläkin meidän juttelua. Jonkun ajan kuluttua huomasin et tää tyttö jutteli vähemmän mulle. Mä tulin siitä tosi surulliseks, mut sit tää tyttö aina välillä alotti taas keskustelemaan ja se piti kiinnostusta yllä
Mä lähin perheen kanssa pariks viikoks ulkomaille lomalle, ja sanoin sitä ennen tälle tytölle et en välttämättä löydä wifiä, et jutellaan tekstareilla. Sen matkan aikana se tyttö lopetti käytännössä kokonaan juttelun, vaikka mä aina välillä kysyinkin et miten menee ja yritin jutella.
Siitä reissusta ja siitä ku meiän juttelu loppu, on nyt yli kaks kuukautta, eikä se tyttö oo jutellu kertaakaan. Mä oon jo päättäny et unohdan sen tytön kokonaan kun mulla ei oo kerran mitään väliä hälle. Silti mulla on vaikeeta päästä yli, ja vaik harvoin enää ajattelen nii silti aina huonoina hetkinä mietin et olinks mä sit niin huono ihminen vaikka aina olin tän tytön tukena huonoina hetkinä ja näytin et mä välitän susta.
Erityisen inhaa tästä tekee se, et meil tulee olemaan sama kesäduuni samaan aikaan, ja et mennään ens syksynä samaan kouluun. Kiva tyyppi tää tyttö on, mut jotenki ei vaan tollasen jälkeen oo sama juttu viettää aikaa yhdessä...
Sit lopulta mä ajattelin et nyt rohkaistun ja kysyn ulos. Tyttö suostukin sit, mut peru samana päivänä ku meiän piti nähdä. Mä kuitenki sanoin et ei se sun vikaa oo et äiti keksi muuta tekemistä sulle, mut olin tietenki pettyny. Sit jonkun ajan kuluttua kysyin uudelleen. Silloin me nähtiinki meillä, tosin tosi lyhyen aikaa.
Jatkettiin vieläkin meidän juttelua. Jonkun ajan kuluttua huomasin et tää tyttö jutteli vähemmän mulle. Mä tulin siitä tosi surulliseks, mut sit tää tyttö aina välillä alotti taas keskustelemaan ja se piti kiinnostusta yllä
Mä lähin perheen kanssa pariks viikoks ulkomaille lomalle, ja sanoin sitä ennen tälle tytölle et en välttämättä löydä wifiä, et jutellaan tekstareilla. Sen matkan aikana se tyttö lopetti käytännössä kokonaan juttelun, vaikka mä aina välillä kysyinkin et miten menee ja yritin jutella.
Siitä reissusta ja siitä ku meiän juttelu loppu, on nyt yli kaks kuukautta, eikä se tyttö oo jutellu kertaakaan. Mä oon jo päättäny et unohdan sen tytön kokonaan kun mulla ei oo kerran mitään väliä hälle. Silti mulla on vaikeeta päästä yli, ja vaik harvoin enää ajattelen nii silti aina huonoina hetkinä mietin et olinks mä sit niin huono ihminen vaikka aina olin tän tytön tukena huonoina hetkinä ja näytin et mä välitän susta.
Erityisen inhaa tästä tekee se, et meil tulee olemaan sama kesäduuni samaan aikaan, ja et mennään ens syksynä samaan kouluun. Kiva tyyppi tää tyttö on, mut jotenki ei vaan tollasen jälkeen oo sama juttu viettää aikaa yhdessä...
Vastaukset 3
Vanhimmat
mullaki on käyny sama juttu mut ei menty lomalle se vaa lopetti puhumisen nyt ei jutella ollenkaa :(
Se on tosi inhottavaa :( jos ei kiinnosta niin mä tykkäisin jos mulle sanois ihan suoraan et "Sori mut mä en haluais enää jutella niin paljoo"
Olen tyttö, mutta minulla ei ole paljoa miespuolisia kavereita. Minusta on jotenkin vaikeaa tutustua poikiin, koska tuntuu siltä, että jos joskus poika alkaa kanssani juttelemaan, niin pojalla voi olla ihastusta minuun, vaikka minulla ei välttämättä häneen. En halua antaa lisää jutustelemalla väärää kuvaa että "joo, minäkin oon ihastunut sinuun", mutta jos haluaisinkin jutella pojalle vain ystävänä, niin tunnen syyllisyyttä siitä, että ahdistan hänet tähän pahamaineiseen "friend zoneen", joka tuntuu olevan todella synkkä paikka etenkin poikien mielestä.
Tuntuu tavallaan ikävältä, että miespuolisia kavereita minulla on niin vähän. Voiko jätkät saada siitä kuvan, että olen liian ylimielinen ollakseni kenenkään kanssa? Hyvät ajatusperät kun minulla kuitenkin on...
Miten tyttö voisi tutustua poikaan ihan vain ystävänä, ettei kumpikaan joutuisi pettymään tai saamaan väärää käsitystä, että toinen voisi olla ihastunut toiseen? Voihan se ystävyys siitä joskus syventyä ihastukseksi ja rakkaudeksi, mutta itse mielelläni aloittaisin aina siltä kaveripohjalta, niin ettei kolmannen tapaamisen jälkeen tarvitse säpsähtäen pelästyä sitä, että toinen esittää kysymyksen "alettaisko olee?"