Hei,
Olen menossa ensi vuonna yläasteelle. Minulla on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, jutella tuntemattomien kanssa tai kiinnittää mitään huomiota vieraisiin. Pelkään pitää puheita, esitelmiä sekä esittää. Minulla on R-vika, joka tekee esitelmistä(jne..) jutuista hyvin vaikean ja pelkään hurjasti esittää ensi viikolla olevan esitelmän johon en ole valmistautunut ollenkaan.. Tämä on perseest* suoraan sanottuna, kaipaan yksinäisyyttä, mutta silti tykkään olla kavereitten kanssa. Olen nyt alkanut "piiloutumaan" kavereilta ja välillä he ovat ihmetelleet että nurkan takana piileskelen ja yritän piilottautua, se on hyvin noloa ja kiusallista. Välillä tuntuu etten kuulu joukkoon. Luonteeni on muuttunut vuosien varrella. Ennen olin hyvin rauhallinen, seurallinen jne.. Nykyään, olen "kovis," jottei minua haukuttaisiin. Kiusaamista ei ole, eikä nimittelyä. Välillä minun R-viasta huomautellaan ja nauretaan, se tuntuu ikävältä.
Tuntuu etten saa koskaan rauhaa. Vaikka olenkin "kovis" en uskalla puhua tyttöjen kanssa suullisesti, jolloin joudun käyttämään KIKin tapaista viestintäsovellusta. Silloinkaan en juttele meiän luokkalaisten tyttöjen kaa, vaan muitten tyttöjen joita en tunne, se on helppoa ettei joudu näkemään vierasta, sekä ettei tarvitse esitellä itseäänsä irlissä. Instagram on noussut minun kohallani suosituksi, pistän sinne kuvia, mutta viiden minuutin päästä saatan poistaa kuvan, kun ajattelen et olen ihan pelle kuvissa, joka saattaa olla hyvinki totta.
Syöminen yleisissä paikoissa on perseestä, se tuntuu kauhealta, se on vastenmielistä. Tuntuu että mun nimeä lausuttaisiin kokoajan ja kaikki tuijottaisi minua. Minun on mahdotonta esittää luokan edessä, kuten mä äsken kerroinkin asiasta teille. Tärisen, hikoilen, sydän lyö tuhatta sataa.. Melkein olisi mieli itkeä etten joutuisi esittää, samalla näen koko luokan nauravan kun en saa sanaakaan suusta. Sen vuoksi olen jättänyt puheen tekemisen, opettajat kannustavat että esittäisin, mutten vain voi, meiän luokanopettaja on toistaiseksi pakottanut, se on hyvin väärin. Voidaanko pyörätuolissa olevaa poikaa pakottaa juoksemaan kuupperin? Sitähän minäkin. Eli siis. MINÄ PELKÄÄN ESITTÄMISTÄ YLIKAIKEN YLEISÖN EDESSÄ. Tuntuu, että olen muuttunut vuosien varrella oudommaksi ja tämä on alkanut muuttamaan mun arkielämää huomattavasti.
Olen myös alkanut esittämään vanhemmille, että olisin kipeä JOTTA SAISIN KOULUSTA VAPAAPÄIVÄN. Mietin illalla jo kaiken, että mitä teen huomenna koulussa ja kuinka voisin olla kavereitten kaa ETTEI NE IHMETTELISI KUN OLISIN _PIILOSSA._ Riisuuntua en pysty, se on varmaa. Olen karannut koulusta kerran, myöhästynyt tunneilta, saanut punasia wilmaan ja unohduksia yli kolmekymmentä kevät lukkarilla. Tuntuu etten voisi elää sellaisena minkälaisena olen. Mitä tämä on? Miksi minulta on helppo pyytää kaikkea? KOSKA EN USKALLA KIELTÄYTYÄ ....
Tämä osa. 1 avautuminen oli tässä.. Älkää välittäkö kirivirheistä. Tämä tuntuu kauhealta, kun ei osaa selittää että mikä on..
Olen menossa ensi vuonna yläasteelle. Minulla on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, jutella tuntemattomien kanssa tai kiinnittää mitään huomiota vieraisiin. Pelkään pitää puheita, esitelmiä sekä esittää. Minulla on R-vika, joka tekee esitelmistä(jne..) jutuista hyvin vaikean ja pelkään hurjasti esittää ensi viikolla olevan esitelmän johon en ole valmistautunut ollenkaan.. Tämä on perseest* suoraan sanottuna, kaipaan yksinäisyyttä, mutta silti tykkään olla kavereitten kanssa. Olen nyt alkanut "piiloutumaan" kavereilta ja välillä he ovat ihmetelleet että nurkan takana piileskelen ja yritän piilottautua, se on hyvin noloa ja kiusallista. Välillä tuntuu etten kuulu joukkoon. Luonteeni on muuttunut vuosien varrella. Ennen olin hyvin rauhallinen, seurallinen jne.. Nykyään, olen "kovis," jottei minua haukuttaisiin. Kiusaamista ei ole, eikä nimittelyä. Välillä minun R-viasta huomautellaan ja nauretaan, se tuntuu ikävältä.
Tuntuu etten saa koskaan rauhaa. Vaikka olenkin "kovis" en uskalla puhua tyttöjen kanssa suullisesti, jolloin joudun käyttämään KIKin tapaista viestintäsovellusta. Silloinkaan en juttele meiän luokkalaisten tyttöjen kaa, vaan muitten tyttöjen joita en tunne, se on helppoa ettei joudu näkemään vierasta, sekä ettei tarvitse esitellä itseäänsä irlissä. Instagram on noussut minun kohallani suosituksi, pistän sinne kuvia, mutta viiden minuutin päästä saatan poistaa kuvan, kun ajattelen et olen ihan pelle kuvissa, joka saattaa olla hyvinki totta.
Syöminen yleisissä paikoissa on perseestä, se tuntuu kauhealta, se on vastenmielistä. Tuntuu että mun nimeä lausuttaisiin kokoajan ja kaikki tuijottaisi minua. Minun on mahdotonta esittää luokan edessä, kuten mä äsken kerroinkin asiasta teille. Tärisen, hikoilen, sydän lyö tuhatta sataa.. Melkein olisi mieli itkeä etten joutuisi esittää, samalla näen koko luokan nauravan kun en saa sanaakaan suusta. Sen vuoksi olen jättänyt puheen tekemisen, opettajat kannustavat että esittäisin, mutten vain voi, meiän luokanopettaja on toistaiseksi pakottanut, se on hyvin väärin. Voidaanko pyörätuolissa olevaa poikaa pakottaa juoksemaan kuupperin? Sitähän minäkin. Eli siis. MINÄ PELKÄÄN ESITTÄMISTÄ YLIKAIKEN YLEISÖN EDESSÄ. Tuntuu, että olen muuttunut vuosien varrella oudommaksi ja tämä on alkanut muuttamaan mun arkielämää huomattavasti.
Olen myös alkanut esittämään vanhemmille, että olisin kipeä JOTTA SAISIN KOULUSTA VAPAAPÄIVÄN. Mietin illalla jo kaiken, että mitä teen huomenna koulussa ja kuinka voisin olla kavereitten kaa ETTEI NE IHMETTELISI KUN OLISIN _PIILOSSA._ Riisuuntua en pysty, se on varmaa. Olen karannut koulusta kerran, myöhästynyt tunneilta, saanut punasia wilmaan ja unohduksia yli kolmekymmentä kevät lukkarilla. Tuntuu etten voisi elää sellaisena minkälaisena olen. Mitä tämä on? Miksi minulta on helppo pyytää kaikkea? KOSKA EN USKALLA KIELTÄYTYÄ ....
Tämä osa. 1 avautuminen oli tässä.. Älkää välittäkö kirivirheistä. Tämä tuntuu kauhealta, kun ei osaa selittää että mikä on..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisitko kertoa tuolle kyseiselle opettajalle (jonka tunnilla se esitelmä pitäisi pitää) tämän mitä edellä kerrot. Voisiko sen esitelmän pidon luokan edessä vaikka suorittaa jotenkin muulla tavoin? Jos et voi kysyä kasvotusten, niin voisitko kysyä opettajalta puhelimitse tai sähköpostitse? Tai olisiko siellä koulussa joku muu ihminen jolle voit puhua - koulukuraattori, rehtori, terveydenhoitaja?
Tietävätkö vanhempasi todellisen syyn, miksi haluaisit pitää vapaapäivän koulusta silloin kun se esitelmä on? Yleensä vanhemmat toivovat että lapsi kertoisi heille jos jokin painaa mieltä. Älä ainakaan jää yksin suremaan näitä asioita, koska yksin asioita murehtiessa ne vielä usein suurenevat omassa mielessä valtaviksi.
Elämän pitäisi sisältää mukavia asioita ja helposti ne mukavat asiat jäävät ahdistavien asioiden alle kokonaan. Kun joku asia ahdistaa, niin helposti kokee olevansa aivan yksin niiden ahdistusten kanssa. Kuitenkin useimmiten hyvin monella on omat ahdistuksensa, aina ne eivät näy päällepäin ja moni peittää ne jollakin tapaa.
Olet niin nuori, että sinulla on vielä koko elämä edessäsi. Toivon että voit näistä kertomistasi ahdistuksen aiheista kertoa vanhemmillesi ja kysyä opettajalta, jos kohdallasi tuon esitelmän pitämisen voisi vaikka jollakin toisella tapaa suorittaa.
Hanki sellaisia harrastuksia, jotka kiinnostavat sinua ja jotka saavat itsetuntosi kohoamaan ja saat onnistumisen kokemuksia. Epäonnistumisia tulee meille jokaiselle elämän aikana, mutta kun saat vastaavasti myös onnistumisen kokemuksia, niin et muserru epäonnistumisten alle. Kaikkea hyvää elämääsi.
ongelmiisi on ratkaisuja.minä sain lukea esitelmäni välkällä pelkästään opettajalle.joskus en pystynyt siihenkään.uskoisin että jokaisella nuorella on omia ongelmia mitä piilottelee.monesti toisille nauretaan ja huudellaan oman egon nostamiseksi.älä jää porukoista pois välitunneilla.kuuntele vaikka musiikkia.huonona välkkänä käy juttelemassa terkkarille.tärkeintä että kerrot jollekkin luotettavalle.nykyään käyn ryhmässä mikä on tarkoitettu jännittäjille.siellä huomasin että meitä jännittäjiä on paljon.jokaisella omat syynsä.teemme ruokaa yhdessä , lenkeilemme ja jutellaan ym.