Työssäni kohtaan heitä päivittäin. Nämä tämän palstan yleistykset somaleista eivät pidä lainkaan paikkaansa. Tosi fiksua porukkaa, hymyileviä ja anteeksi pyytäviä ovat. Myös siististi pukeutuvia ja hyvän tuoksuisia. On suoranainen ihme että ovat viihtyneet tässä Junttilassa.
Somalialaiset ovat tosi fiksua väkeä
liisa madam
15245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Se pukeutuu hyvin, kenellä on rahaa. Ei työtä tekevä lieksalainen voi kulkea kuin kesportin mainoslehti. Työtä tekevä paikallinen, ostaa palkallansa, ruuat itselleen ja perheelleen. Maksaa asumisen sivukuluineen. Maksaa autonsa, vakuutuksineen ja veroineen sekä perheelle puhelimet, netit ym. Vaatteita on varaa ostaa vain tarpeeseen ja se riittää että vaatteet on puhtaita, pakasta vedetyn näköisiä niistä ei enää saa.
Todella fiksua väkeä.
Ei käy kyllä kieltäminen.
Eivät osaa kieltä,mutta elävät kuin syntyjään perussuomalaiset.
Ymmärrän sarkasmin aloituksessasi. Pitää paikkansa, että heistä osaa pukeutuu hyvin ja siististi, nuoret jopa hyvin länsimaisittain. Nuorimmat tytöt ovat jo vaihtaneet kahutanat farkkuihin ja heillä on iloinen ilme kasvoillaan. Muutoin juttusi on sarkasmia parhamimmillaan.
Ero rikas ja rikastuttaa.
Somalialainen näkökulma
http://www.youtube.com/watch?v=8Y9a687EMRU
Kyllä he tosiaan niin fiksuja ovat,että eivät juuri töitä tee,hulluhan töitä tekee viisas pääsee vähemmällä.
Olen todella iloinen näistä elämää ja uutta valoa pursuavista lieksalaisista. Ihan erityyppisiä ovat kuin nämä paikalliset kaljamahat, murjaanit ja synkkämieliset valehtelijat.
Kommenttisi kuvastaa hyvin lieksalaisten kukkahattutätien asennetta paikallisiin työttömiin ja vähavaraisiin ihmisiin.
Juttelin kerran parin somalipojan kanssa keskusta st1-aseman pihassa. Ole lopputalvi ja pojat olivat laittamassa ilmaa renkaisiinsa. Yllätyin, kun pojat puhuivat sujuvaa Suomea. Olivat iloisia ala-asteikäisiä. Tykkäsivät kuulema hiihtämisestä ja pyöräilystä.
Tuossa hetkessä ajattelin, että näiden poikien on parempi olla Lieksassa kuin Somaliassa tappelemassa. Mikäli kaikki muutkin saataisiin yhdistettyä tähän yhteiskuntaan näiden poikien tavoin, voisi Lieksallakin olla toivoa. Mutta jos lapset päätyvät elämään sosiaalituilla kuten heidän vanhempansa ja suuri osa muutakin Lieksaa, on Lieksalla isot ongelmat edessä. Islami-iltapäivien sijasta pojille voisi pitää vaikka pyhäkoulua kirkossa.
Läksin ajelemaan huoltoasemalta kotia ja vilkaisin vielä taakseni. Pojat olivat jo kulman parkissa pyörineen. Toivottavasti kulmalla ei opeteta islamin fundamentaalisia oppeja.
Minäkin kohtasin taannoin englantia puhuvan somalimiehen. Hän kertoi elämästään Lieksassa. Perheensäkin oli tänne saanut. tosi sivistyneen oloinen kaveri, hymyilevä ja kaikin puolin positiivinen. Peruskoulu oli kuulemma loppusuoralla. Tsemppiä hänelle ja perheelle. Lieksalla on toivoa,jos hänen kaltaisiaan on muitakin.
Niin, olemme ajan palvelijoita. Ymmärryksen palvelua kannattaa ajatella kuin totuutta. Kasvoista kasvoihin. Se totuus ei aina kaunis ole. Sarkastinen aloitus. Sarkastiseen ajatelman hajotelmaan johtaa todennäköisyyden oivallus. Virta venhettä vie...lausui Leino. Kuolo on kaunis. Niin on syntymäkin. Te agiteeraajat (per seet tömät pyllyttäjät, på finska), olette kuin, minä. Tosin unessani esiintyvä olematon kaksoisveljeni on toiselta planeetalta. Jos hän sanoo, te hiljenette, te hiljennytte rukoilemaan aikaa, totuuden. Jos hän katsoo teitä silmiin, te painatte katseenne maaemoon päin. On vaikeaa ymmärtää kaikkea hyvää tai pahaa yhden ihmiselon ajassa. Kierto on tarpeen. Aika on ainut oikea. Sitä ei kannata palvoa. Antakaa sen olla, palvomatta. Minä en ole aika. Olemme kaikki, tässä ajassa. Totuus on mielenkiintoinen. Kasvottomat kasvot saavat kasvonsa vasta sen jälkeen, kun tunnustamme olevamme jotain muuta kuin olemme. Loppulausumana annan vielä mietittäväksi. Täällä, Lieksa foorumilla häärii liian paljon tyhjän naurajia. Räkänokatkin olisivat ajattelevampia.
Lord Howe Islandilla lomailin, Lieksalaisena. Katkeatte kohta kesken. Nauraen arvokkaana. Toivon, että on pakko löytää, vaikka. Viisautta, sinulla mittasi on, ja arvokkain? Ilman maaimaa mittailematta, mukanasi. Ristin alla on silmienne alla silmät kirkkaina tai, ympyriäisen pyöreinä. Varjoina lyhentämään tietä äänetöntä tarjottua ymmärrystä, ajassa. Joensuusta. Aallot Pielisen pinnan antaa, pahalle, hyvälle, sekä juhlijoille, jopa ryypylle anteeksi. Hyvää elämää, ajassanne, edelleen. >Pikku juttu. Mitäpä mies tai nainen ei tekisi?
Tunnustan. Molemmat kaksi edellistä otan omakseni, osittain. Nyt vaan täppään täältä Tasmanian Hobartista, tietämättömänä tuhman hummani ojentaneenani. Hassutukset Teille kaikille Lieksaan. Täällä on muuten jo päivä pitkällä. Katson kelloani. Se on 09:33. Hellou kaikille. sinne Lieksaan. Okay myös. Olkaa aboriginaaleja. Hyvää Äiskänpäivää kaikille.
Oliskohan tämä liisa madam sama joka huusi kurkku suorana alkuaikoina jopa pahennusta herättäen yhtenä perjatai iltapäivänä Sankkilantiellä, maahanmuuton alkuvaiheessa ja kotoutuksen ollessa ns, tappituntumakotoutuksena kyseinenen kehuja vai olisko hän se sama joka vaskiviikon aika tykkäsi tulla takkaa tuupatuksi, ja kunnolla. Siihen asti. kun lähiöasuakas oli ottanut kolme valokuvaa digipokkarillaan. Voiskohan ne laitttaa youtubeen ilman pelkoa linnatuomiosta.
Miks ne on ne somali lieksas
Jotta Lieksaankin saadaan sivistystä ja kulttuuria.