Yksin.

Olihan pelottava kokemus aluksi, kun en koskaan ollut kohdannut kyseistä tilaa, puhdasta yksinäisyyttä.

Aluksi ei tuntunut mitään. Olin pitkään, että ei tunnu miltään. Rupesi heräämään ajatuksia, että nyt en tiedä mitä tämä on. Minä pidempään. Rupesi ahdistamaan pikku hiljaa. Ahdistus voimistui, rupesi pelottamaan. Tuli lohduton olo. Tunnistin tunteen yksinäisyydelle. Kokeilin eri musiikkia yksinäisyydestä, eikä ne auttanut. Luin yksinäisyydestä, ei auttanut. Ahdistus ja lohduttomuus vain pysyivät. Kunnes rupesin kuuntelemaan mikä tämä on. Löysin yhteyden esiintymispelkooni. Koska en koskaan uskaltanut kohdata yksinäisyyttä elämässäni, niin pelkäsin myös esiintymistilanteita, koska niissä joudutaan olemaan yksin. SItten myös huomasin, että ei tähän todellakaan kuole. Sydän tykytti ja hengitys oli raskasta, mutta kuuntelin itseäni ja sitä ahdistusta ja rauhoituin, kun todellakin tajusin, että ei tähän kuole. Mielenkiintoinen kokemus todellakin. On se pelottavaa kun on täysin uudessa tilanteessa ja hukassa, mutta itseänsä kuuntelemalla löytyy ratkaisut.

En haluaisi elää Ilman "Ässää"