Olin taannoin keikalla jossa Tapsa esiinyi yhdessä Riku niemen orkesterin kanssa. Aivan huikeita biisejä ja tulkintoja saatiin kuulla. En ole esim. koskaan kuullut niin väkevää ja järisyttävän vahvaa tulkintaa "My Way "- biisitä kuin tuolla Tapsan laulamana. Siinä oli sellaista eläytymistä ja tunnelatausta ,että oksat pois ! Kuten Riku Niemikin sanoi: tämä biisi vaatii esittäjältään elämänkokemusta. Pikkupoikien laulamana se on naurettavaa.
Mahtava oli myös "Mustalaisruhtinatar ". Joku paikanäällä totesi , että Tapsahan vetäisee tämän komeemmin kuin Olavi Virta konsanaan. Kyllä Tapsan äänelle erinomaisesti sopii tuollaiset operettityylin laulutkin. Hän saa niihin jotain sellaista ennenkokematonta tunnelmaa komeilla tulkinnoillaan aikaiseksi. Toivottavasti muunmuassa nuo mainitsemani biisit kuullaan myös syksyn konserttikiertueella
Minun tieni
39
271
Vastaukset
- faktat on faktoja
Eiköhän nyt kuitenkin jätetä ne vertaukset Olavi Virran ylivoimaiseen ääneen ihan sikseen. Tapsa ei tulee koskaan pääsemään siihen tasoon tulkinnoissaan, mitä Olavi Virta.
Olavi Virrasta piti kaikki, hän oli vaatimaton kansanmies ja se nöyryys kuului hänen laulussaan sellaisena vapautuneena äänenhallintana, johon Tapsukalle ei todellakaan ole edes luonteensa takia mahdollisuuksia. On aivan liian ylpeä ja itsekeskeinen.
Virta oli tyylilajinsa kuningas ja Kansa toki hyvä laulaja, mutta vain oppipoika mestariin nähden.- aika mennyt ei palaa
Ei Virrasta kaikki tykänneet.Lueppa Virran aikalaisten lausuntoja hänestä,saatat vähän muuttaa käsityksiäsi.Olkoon kuinka hyvä ääninen laulaja,niin ei se anna valtuuksia kääntää bänrikaverien rahat.Eikä Virta kaikissa tulkinnoissaan onnistunut.Virta rohmusi itselleen parhaat päältä,koska oli ison levyfirman tuotantopäällikkö.Monipuolisuudessaan Tapani pärjää Virralle aivan varmasti.Eikä mene kauan ,kun Amadeus päihittää niin Virran kuin Kansankin.
- meitsis.
Minä kyllä tykkään Tapsan laulamisesta paljon enemmän kuin Olavi Virran. Tapsan äänessä. Kun on kuullut yhden Olavi Virran laulaman laulun on kuullut ne kaikki. Virta laulaa jotenkin niin samalla klangilla kaikki biisinsä.
Tapsa on monipuolisin artisti täällä Suomenmaassa. Hän pystyy verrattomasti mukauttamaan ja muuttamaan tulkintaansa kulloisenkin biisin tunnelmaan sopivaksi. Osaa laulaa kevyesti ja huolettomasti reippaiden rallien edellyttämällä tavalla ja osaa myös uppoutua laulujen ja sisäistää ne aivan mielettömän hyvin. Herkemmissäkään lauluissa ei silti sorru ylimakeaan sentimentaalisuuteen. - Sepitini
Tietääkseni ei se Virtakaan ollut aivan mutkaton ja helppo luonne. Päinvastoin käsittääkseni oli melko ristiriitanene persoona hänkin. Hänellä oli ammattiylpeytensä kuten Tapsallakin on, mutta niin pitääkin olla. Ei kaikille tarvitse nöyristellä ja olla mielinkielin.
Olavi Virta on kyllä tangolaulajana ylivertainen, mutta ns. "yleislaulaja" Tapsa on omassa kastissaan. Ei ole toista suomalaista laulajaa jolla olisi yhtä laaja skaala musagenressä kuin Tapsalla. Hänen laulajan ammattitaitonsa kattaa lähes kaikki kevyenmusiikin tyylilajit ja myös ns.vakavamman musiikin saralta taittuu mm. niin liedit, kevytklassinen, kuin operetitkin. - Semmosta vaan.......
En ymmärrä ihan sitä miksi Tapsaa ja Olavi Virtaa tulisi verrata. Molemmat on kuitenkin ihan omanlaisiaan upeita laulajia. Onneksi Tapsa ei kuulu näihin Olavi Virran jäljitelijöihin, joita tämä maa kyllä tarjoaa pilvinpimein. Tapsa on luonut ihan oman tyylinsä, jonka perustana on vahva laulullinen osaaminen sekä lavakarisma sekä myös vahvoja tunteita puolesta ja vastaan herättävä särmikäs persoona. Ei ole sellaista laulajaa ollut toista , ei ole ...eikä tule. Parhaat laulajat ovat uniikkeja, jäjitelemättömiä ja ainutlaatuisia. Kuten oli/on esimerkiksi myös edesmennyt Kari Tapio. Parhaat laulajat ovat niitä jotka eivät jäljittele ja apinoi muita, vaan tuovat musiikkiin jotain uutta ja omaperäistä niin laulamisellaan kuin koko olemuksellaankin.
JOS ihan pakko on Tapsaa johonkin toiseen artistiin verrata, niin minusta hän sijoittuu laulajatyypiltään tuohon Georg Malmstenin ja Georg Otsin välimaastoon, ripaus Mauno Kuusistokin ehkä löytyy. ( ps. Molemmat Georgit siis Ots ja Malmsten sekä Mauno Kuusisto olivat mielestäni Olavi Virtaa parempia laulajia )
- vain elämää
Jari Sillanpää pesee Olavi Virran mennen ja tullen. Tapani Kansakin jää kakkoseksi,
- poppaloora2
Paras tangomarkkinoilla kruunattu tangokunkku on Sauli Lehtonen. Toisena tulee Jari Sillanpää ja kolmantena Kyösti Mäkimattila ! Olavi Virta ja Reiska Taipale kamppailevat kuitenkin sen TODELLISEN tangokunkun kruunusta, vaikkakin Tapani Kansan laulamat argenttiinalaiset tangot ovat huimankomeaa kuultavaa.
- Annu.
poppaloora2 kirjoitti:

Sauli Lehtonen on minustakin nro 1. Mitä sitten tulee hänen jälkeensä, onkin eri asia. Jari on upea kunkku mutta niin on ollut Tomi Markkolakin. Erittäin persoonallinen soundi äänessä ja upea ääni, Tomi myös vaikuttaa mukavalta ihmisenä.
Amadeus on omalla tavallaan myös todella hyvä, ääni on persoonallinen. Joskus on ollut riman alituksia mutta ikääkään/kokemusta ei vielä ole.
Reijo Taipale on myös eräs upeimpia laulajia, kruunaamaton kuningas. Mikä ääni ja komea mies.
Tapsukka on syvältä verrattuna kehen hyvänsä. Tusinaääni jota ei erota muista jos ei kerrota kuka laulaa. - äly älä jätä
Annu. kirjoitti:
Sauli Lehtonen on minustakin nro 1. Mitä sitten tulee hänen jälkeensä, onkin eri asia. Jari on upea kunkku mutta niin on ollut Tomi Markkolakin. Erittäin persoonallinen soundi äänessä ja upea ääni, Tomi myös vaikuttaa mukavalta ihmisenä.
Amadeus on omalla tavallaan myös todella hyvä, ääni on persoonallinen. Joskus on ollut riman alituksia mutta ikääkään/kokemusta ei vielä ole.
Reijo Taipale on myös eräs upeimpia laulajia, kruunaamaton kuningas. Mikä ääni ja komea mies.
Tapsukka on syvältä verrattuna kehen hyvänsä. Tusinaääni jota ei erota muista jos ei kerrota kuka laulaa.Ei se Tapani niin syvältä ole.Ainakin Seinäjoen tangomarkkinoiden kapellimestari sanoi,että Tapanin tangolevy on parasa Suomessa tehty tangolevy.Muistuttaisin Annua ,vielä siitäkin,että Tapanin säveltämä ja sanoittama Nuoruudentango on ollut yksi tangomarkkinoiden kilpailussa esitettävä tango.Moneltakohan artistilta sellainen löytyy.Ei niin hyvä kappale aivan turhalta jäbältä synny.
- Annu.
äly älä jätä kirjoitti:
Ei se Tapani niin syvältä ole.Ainakin Seinäjoen tangomarkkinoiden kapellimestari sanoi,että Tapanin tangolevy on parasa Suomessa tehty tangolevy.Muistuttaisin Annua ,vielä siitäkin,että Tapanin säveltämä ja sanoittama Nuoruudentango on ollut yksi tangomarkkinoiden kilpailussa esitettävä tango.Moneltakohan artistilta sellainen löytyy.Ei niin hyvä kappale aivan turhalta jäbältä synny.
Saahan sitä kehua, makuja on monia. ei se että joku kapellimestari kehuu jotain plaaplaa-levyä, ole fakta että se olisi paras.
Muistuta pois mutta itse et edes kirjoita oikein tangon nimeä, se on oikeasti Nuoruustango ja onko se nyt niin kumma jos sepittää jonkun biisin, niitä on Suomi pullollaan.
Tangomarkkinoilta on tullut sävellyskilpailun tuotoksena monta ikivihreää ja hienoa tangoa.
Nimimerkkisi lie toiveunesi... - äly älä jätä
Annu. kirjoitti:
Saahan sitä kehua, makuja on monia. ei se että joku kapellimestari kehuu jotain plaaplaa-levyä, ole fakta että se olisi paras.
Muistuta pois mutta itse et edes kirjoita oikein tangon nimeä, se on oikeasti Nuoruustango ja onko se nyt niin kumma jos sepittää jonkun biisin, niitä on Suomi pullollaan.
Tangomarkkinoilta on tullut sävellyskilpailun tuotoksena monta ikivihreää ja hienoa tangoa.
Nimimerkkisi lie toiveunesi...Älä Annu puhu soopaa.Nuoruustango on Anu Kaipaisen runo ,jonka sävelsi Kai Chydenius.Tapanin säveltämä ja sanoittama tango on Nuoruuden tango.No suutuspäissään sitä näköjään Annu heittelee mitä sattuu,mutta näihin Annun reaktioihin pitää suhtautua ymmärryksellä.En tiedä onko kyseessä jokin plaaplaa-levy,jos se on myynyt kultaa,eli on niitä harvoja tangolevyjä ,joka on edes Suomessa on myynyt kultaa.
- Annu.
äly älä jätä kirjoitti:
Älä Annu puhu soopaa.Nuoruustango on Anu Kaipaisen runo ,jonka sävelsi Kai Chydenius.Tapanin säveltämä ja sanoittama tango on Nuoruuden tango.No suutuspäissään sitä näköjään Annu heittelee mitä sattuu,mutta näihin Annun reaktioihin pitää suhtautua ymmärryksellä.En tiedä onko kyseessä jokin plaaplaa-levy,jos se on myynyt kultaa,eli on niitä harvoja tangolevyjä ,joka on edes Suomessa on myynyt kultaa.
Annu Annu Annu... jos voisit kirjoittaa suoraan minulle. Tuollainen on typerää.
En vaan ole kuullut tota Nuoruudentangoa aiemmin, vain tuon ihanan Nuoruustangon jonka Chydenius on säveltänyt. Joten eipä se kovin kuuluisa ole.
Enkä ole lainkaan suuttunut, miksi olisin.
Edelleenkin, makuja on monia ja monta on myös maassa levyä joka on myynyt ties mitä mutta kaikki ei todellakaan siitä pidä.
Jätä jo haikailu karkuun juosseen älysi perään. Kuinka joku voikin valita noin osuvan nikin :D - äly älä jätä
Annu. kirjoitti:
Annu Annu Annu... jos voisit kirjoittaa suoraan minulle. Tuollainen on typerää.
En vaan ole kuullut tota Nuoruudentangoa aiemmin, vain tuon ihanan Nuoruustangon jonka Chydenius on säveltänyt. Joten eipä se kovin kuuluisa ole.
Enkä ole lainkaan suuttunut, miksi olisin.
Edelleenkin, makuja on monia ja monta on myös maassa levyä joka on myynyt ties mitä mutta kaikki ei todellakaan siitä pidä.
Jätä jo haikailu karkuun juosseen älysi perään. Kuinka joku voikin valita noin osuvan nikin :DÄlä Annu hermostu,kyllä me kaikki tiedämme,että Tapani saa nuorenkin naisen pään sekaisin,saati ikäneidonkin.Nyt voitkin keskittyä siihen kuinka sun Mikkosi pärjää tangokarkeloissa,voipi olla että Mikko joutuu esittämään juuri tuon Tapanin tekemän tangon.Tsemppiä
- Annu.
äly älä jätä kirjoitti:
Älä Annu hermostu,kyllä me kaikki tiedämme,että Tapani saa nuorenkin naisen pään sekaisin,saati ikäneidonkin.Nyt voitkin keskittyä siihen kuinka sun Mikkosi pärjää tangokarkeloissa,voipi olla että Mikko joutuu esittämään juuri tuon Tapanin tekemän tangon.Tsemppiä
Kuten kerroin, sinun harmiksesi en ole hiukkaakaan hermostunut.
"Minun" Mikkoni ei laula :D mutta jos tarkoitat Mäkeläisen Mikkoa niin taatusti vetää tangon kuin tangon aivan upeasti.
Tapsukka ei saa päätäni sekaisin kun en kestä edes sitä vonkujaa kuunnella. Miksi kuuntelisin kun voin valita hyvääkin musiikkia kuultavaksi, en mitään ikäloppua kiukkuista raakkia joka ei tajua edes lopettaa tuossa iässä ihmisten rääkkäämistä. - humanoidi
Annu. kirjoitti:
Kuten kerroin, sinun harmiksesi en ole hiukkaakaan hermostunut.
"Minun" Mikkoni ei laula :D mutta jos tarkoitat Mäkeläisen Mikkoa niin taatusti vetää tangon kuin tangon aivan upeasti.
Tapsukka ei saa päätäni sekaisin kun en kestä edes sitä vonkujaa kuunnella. Miksi kuuntelisin kun voin valita hyvääkin musiikkia kuultavaksi, en mitään ikäloppua kiukkuista raakkia joka ei tajua edes lopettaa tuossa iässä ihmisten rääkkäämistä.Epäloogista Annu,kuinka voit arvostella Tapania ja hänen musiikkiaan ja esiintymistään jos et kerran kuuntele tai käy hänen konserteissaan.Oletko joku selvännäkiä vai onko sinulla jokin toinen persoona,joka kuuntelee Tapania.
- Annu.
humanoidi kirjoitti:
Epäloogista Annu,kuinka voit arvostella Tapania ja hänen musiikkiaan ja esiintymistään jos et kerran kuuntele tai käy hänen konserteissaan.Oletko joku selvännäkiä vai onko sinulla jokin toinen persoona,joka kuuntelee Tapania.
Olen vahingossa joutunut kuulemaan ja näkemään ihan tarpeeksi tietääkseni. Se mitä olen mieltä ko. papparaisesta perustuu siihen.
Ihan omin korvin ja silmin, en ole käyttänyt meedion kykyjä.
Esmes! bussissa jos joikaa niin ei voi sulkea korviaan tai jos sattuu olemaan ystävä joka kuuntelee tota paskaa. - Safira~
äly älä jätä kirjoitti:
Älä Annu hermostu,kyllä me kaikki tiedämme,että Tapani saa nuorenkin naisen pään sekaisin,saati ikäneidonkin.Nyt voitkin keskittyä siihen kuinka sun Mikkosi pärjää tangokarkeloissa,voipi olla että Mikko joutuu esittämään juuri tuon Tapanin tekemän tangon.Tsemppiä
Näin on Tapsan äänessä habituksessa on vaan jotain sellaista joka kyllä tälläiseen nuorehkoon ( hiukan alle kolmekymppiseen ) naiseenkin iskee . Tykkään kun miehestä/artistista huokuu tietynlainen itsevarmuus ( eri asia kuin omahyväisyys ). Tapanin lavakarisman yks juju on juuri siinä itsevarmuudessa. Ei hän astu lavalle anteeksi pyydellen vaan uljasryhtisenä ja pystypäin. Eikä siinä esiintymisessä tarvita mitään erikoisia kommervenkkejä. Ei etukäteen suunniteltuja yleisöä kosiskelevia välispiikkejä tai lavakoreografioita piruettipyörähdyksin yms.... Tapsa osaa ottaa tilan ja yleisön haltuunsa loistavalla äänellään ja sillä luontaisella karismalla joka hänellä on.
- *************
Annu. kirjoitti:
Olen vahingossa joutunut kuulemaan ja näkemään ihan tarpeeksi tietääkseni. Se mitä olen mieltä ko. papparaisesta perustuu siihen.
Ihan omin korvin ja silmin, en ole käyttänyt meedion kykyjä.
Esmes! bussissa jos joikaa niin ei voi sulkea korviaan tai jos sattuu olemaan ystävä joka kuuntelee tota paskaa.Olet näköjään ottanut oikeudeksesi nimitellä papparaiseksi ja ikälopuksi ihmistä kun tämä on yli kuuskymppinen. Todella naurettavaa ja typerää etenkin, kun et itsekkään taida olla mikään ihan tyttönen enää. Olet tainut jäädä teini-ikäisen asteelle ajatuksinesi.
Nykyajan kuuskymppisissä on on pontta ja poweria. Ovat kaukana ikälopuista . Tapsa on kertakaikkisenupea artisti ja taiteilija ! Sana "papparainen" ei lainkaan istu Tapsaan kun häntä katsoo ja kuuntelee. Papparaiset miellän itse sellaisiksi vähän kokoon kuivaneiksi kumarassa hitaasti laahustaviksi, tutiseviksi, flegmaattisiksi ja känisevä-äänisiksi "käppänöiksi ".
Tapani on rivakkaotteinen liikkeissään, energiaa on lavalla ja äänensä soi jykevänä ja soinnikkaana. Kävelynsäkään ei todellakaan ole mitään köpöttelyä vaan varsin vauhdikkaasti harppoo eteenpäin. (On tullut meinaan muutamankin kerran joutunut ottamaan juoksuaskelia tanssipaikalla hänen perässään kun olen nimmaria pyytänyt). Eikä hän komeat raamit omaava mies kulje etukumarassa hartiat lysyssä, vaan ryhdikkäänä kuten aina. Annu. kirjoitti:
Olen vahingossa joutunut kuulemaan ja näkemään ihan tarpeeksi tietääkseni. Se mitä olen mieltä ko. papparaisesta perustuu siihen.
Ihan omin korvin ja silmin, en ole käyttänyt meedion kykyjä.
Esmes! bussissa jos joikaa niin ei voi sulkea korviaan tai jos sattuu olemaan ystävä joka kuuntelee tota paskaa.Sä ( siis Annu) olet seniili homehekorvainen muumioitunut fossiili ! Ei ole sun horinoillasi eikä mielipiteilläs minkään valtakunnan merkitystä. Me vaihtaan nyt ne Tenas kuivempiin jos vaikka sitten tulis sullekkin vähän parempi mieli.
Annu. kirjoitti:
Kuten kerroin, sinun harmiksesi en ole hiukkaakaan hermostunut.
"Minun" Mikkoni ei laula :D mutta jos tarkoitat Mäkeläisen Mikkoa niin taatusti vetää tangon kuin tangon aivan upeasti.
Tapsukka ei saa päätäni sekaisin kun en kestä edes sitä vonkujaa kuunnella. Miksi kuuntelisin kun voin valita hyvääkin musiikkia kuultavaksi, en mitään ikäloppua kiukkuista raakkia joka ei tajua edes lopettaa tuossa iässä ihmisten rääkkäämistä.Onko kiltin alta pöllähtelevät "lemmenaromit" karkottaneet fanit vai minkä takia Mikko Mäkeläinen on niin epätoivoinen , että piti tangomarkkinoille taas osallistua vaikka jokunen vuosi sitten oli jo siellä kisailemassa eikä mainittavaa menestystä saanut. Sääliksi käy, kun täytyy tuollaiseen laskelmoituun tusinahömppäkisaan turvautua suosionsa nostattamiseksi jo toistamiseen.
Silmät kaljeillaan se mylvii kyllä kaikista tangoista niin karmeen kuulloiset versiot että saisi hypätä kaivoon ulisemaan.- OK.
Annu. kirjoitti:
Olen vahingossa joutunut kuulemaan ja näkemään ihan tarpeeksi tietääkseni. Se mitä olen mieltä ko. papparaisesta perustuu siihen.
Ihan omin korvin ja silmin, en ole käyttänyt meedion kykyjä.
Esmes! bussissa jos joikaa niin ei voi sulkea korviaan tai jos sattuu olemaan ystävä joka kuuntelee tota paskaa.Jaa, vaikka et itse kunnon musiikin päälle ymmärräkkään niin on sulla sitten ilmeisesti ainakin jotain kavereita/kaveri jotka sentään kiitettävän musiikkimaun omaa kun / jos heTapsaa kuuntelee.
- Annu.
Justiinax kirjoitti:
Sä ( siis Annu) olet seniili homehekorvainen muumioitunut fossiili ! Ei ole sun horinoillasi eikä mielipiteilläs minkään valtakunnan merkitystä. Me vaihtaan nyt ne Tenas kuivempiin jos vaikka sitten tulis sullekkin vähän parempi mieli.
Sinä raukka se aina matkit muita. Tuo Tenajuttu on jo niiiiiiin kulunut eikä edes sun keksimäsi.
Sinä se vaikutat vanhaltapiialta kukkamekossa ja lierihatussa pöksyt märkänä kuuntelemassa jumaloimaasi ukonkäppänää. Hommaisit nyt oikeesti jonkun nuoremman ja komean fanitettavan.
Eikä sinunkaan höpinäsi hetkauta mua puoleen eikä toiseen, olet vaan huvittava. - Annu.
Justiinax kirjoitti:
Onko kiltin alta pöllähtelevät "lemmenaromit" karkottaneet fanit vai minkä takia Mikko Mäkeläinen on niin epätoivoinen , että piti tangomarkkinoille taas osallistua vaikka jokunen vuosi sitten oli jo siellä kisailemassa eikä mainittavaa menestystä saanut. Sääliksi käy, kun täytyy tuollaiseen laskelmoituun tusinahömppäkisaan turvautua suosionsa nostattamiseksi jo toistamiseen.
Silmät kaljeillaan se mylvii kyllä kaikista tangoista niin karmeen kuulloiset versiot että saisi hypätä kaivoon ulisemaan.Eipä ole ensimmäinen eikä viimeinen joka yrittää useasti mutta sinä se otat tottakai Mikon vaan esiin. Muistetaanpa Jari Sillanpää joka voitti tokalla kerralla ja moni muu joka käy seuraavana vuonna ja taas ja taas.
Mikko on käynyt ekana 14v. sitten joten miksei menisi nyt kun on saanut kokemusta.
Mitä mahtaa olla silmät kaljeillaan??? :D Oot tainnut juoda liikaa kaljaa.
Sulla on myös pakkomielle tosta kiltistä. Lopeta jo miettimästä mitä sen alla on. Voit kysyä vaikka Mikolta kun seuraavan kerran käyt keikalla :D Annu. kirjoitti:
Sinä raukka se aina matkit muita. Tuo Tenajuttu on jo niiiiiiin kulunut eikä edes sun keksimäsi.
Sinä se vaikutat vanhaltapiialta kukkamekossa ja lierihatussa pöksyt märkänä kuuntelemassa jumaloimaasi ukonkäppänää. Hommaisit nyt oikeesti jonkun nuoremman ja komean fanitettavan.
Eikä sinunkaan höpinäsi hetkauta mua puoleen eikä toiseen, olet vaan huvittava.Miks pitäisikään olla mun keksimä ? Tenajuttuihin ei liene kellään yksinoikeutta ei edes sulla vaikka niiden suurkäyttäjä oletkin ;)
Miksi vaihtaisin huonompaan ? Mulle kun kelpaa vaan paras. Ei oo Tapsan voittanutta. Ei oo eikä tuu . NIH !Annu. kirjoitti:
Eipä ole ensimmäinen eikä viimeinen joka yrittää useasti mutta sinä se otat tottakai Mikon vaan esiin. Muistetaanpa Jari Sillanpää joka voitti tokalla kerralla ja moni muu joka käy seuraavana vuonna ja taas ja taas.
Mikko on käynyt ekana 14v. sitten joten miksei menisi nyt kun on saanut kokemusta.
Mitä mahtaa olla silmät kaljeillaan??? :D Oot tainnut juoda liikaa kaljaa.
Sulla on myös pakkomielle tosta kiltistä. Lopeta jo miettimästä mitä sen alla on. Voit kysyä vaikka Mikolta kun seuraavan kerran käyt keikalla :DJollottakoon sitten vaan vaikka kymmenettä kertaa siellä tangomarkkinoilla jos se tangokunkun- tittelin saaminen hänelle jotenkin autuaamman olon tekee.
Oot aika pölvästi jos et tiedä mitä "silmät kaljeillaan" tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä että katse on lasittunut ja nauliintunut yhteenkohtaan. Tangomarkkinoiden sivuilta kun katsoin sen pätkän jossa Mikko lauloi niin se näytti ja kuulosti sellaselta kun jossain kamapäissään laulaisi.
ps. Mua ei kyllä vähemmässäkään määrin kiinnosta Mikon kiltin sisältö. Ajatuskin siitä näkymästä lähinnä puistattaa.- Annu.
Justiinax kirjoitti:
Miks pitäisikään olla mun keksimä ? Tenajuttuihin ei liene kellään yksinoikeutta ei edes sulla vaikka niiden suurkäyttäjä oletkin ;)
Miksi vaihtaisin huonompaan ? Mulle kun kelpaa vaan paras. Ei oo Tapsan voittanutta. Ei oo eikä tuu . NIH !Olet kyllä todella huvittava Tapsukkoinesi :D
- Annu.
Justiinax kirjoitti:
Jollottakoon sitten vaan vaikka kymmenettä kertaa siellä tangomarkkinoilla jos se tangokunkun- tittelin saaminen hänelle jotenkin autuaamman olon tekee.
Oot aika pölvästi jos et tiedä mitä "silmät kaljeillaan" tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä että katse on lasittunut ja nauliintunut yhteenkohtaan. Tangomarkkinoiden sivuilta kun katsoin sen pätkän jossa Mikko lauloi niin se näytti ja kuulosti sellaselta kun jossain kamapäissään laulaisi.
ps. Mua ei kyllä vähemmässäkään määrin kiinnosta Mikon kiltin sisältö. Ajatuskin siitä näkymästä lähinnä puistattaa.No oot kyllä tosi pöljä jos et tiedä että joka puolella maata ei käytetä samoja sanoja vaan oot kaivanut sen jostain ihme sanavarastostasi tai asut jossain hevonkuusessa missä käytetään jotain ihme kaljamurretta.
Mikä sinä olet arvostelemaan jotain ilmettä jonkun naamalla kun Tapsukallasi on semmoiset irvistykset lärvissään esiintyessään että oksat pois. Ihan kuin paskalla istuisi pinnistämässä eikä saisi tulemaan. Mut sinähän voit antaa sille joululahjaksi krakun sijaan kerrankin jotain tarpeellista ja vie ummetuslääkettä.
Tuon pätkän katsoin minäkin ja nyt vaan odotan että kerrankin on tangomarkkinoilla jotain katsomisen arvoista. Ai niin, siitähän sinä et ymmärrä mitään. Annu. kirjoitti:
No oot kyllä tosi pöljä jos et tiedä että joka puolella maata ei käytetä samoja sanoja vaan oot kaivanut sen jostain ihme sanavarastostasi tai asut jossain hevonkuusessa missä käytetään jotain ihme kaljamurretta.
Mikä sinä olet arvostelemaan jotain ilmettä jonkun naamalla kun Tapsukallasi on semmoiset irvistykset lärvissään esiintyessään että oksat pois. Ihan kuin paskalla istuisi pinnistämässä eikä saisi tulemaan. Mut sinähän voit antaa sille joululahjaksi krakun sijaan kerrankin jotain tarpeellista ja vie ummetuslääkettä.
Tuon pätkän katsoin minäkin ja nyt vaan odotan että kerrankin on tangomarkkinoilla jotain katsomisen arvoista. Ai niin, siitähän sinä et ymmärrä mitään.HEHHEH! Tapsa eläytyy lauluihin elein ja ilmein myös ja se on vaan hyvä täysin ilmeetön laulajakin olisi aika puuduttavaa katseltavaa.
No siinäpähän sun silmäsi pyörii sitten TV:n ääressä kuin rulettipallot tai hedelmäpelirullat kun kyyläät suu makeaa vettä täynnä kun Miksukkasi jollottaa tangojomarkkinoilla. Voi kai sen kesäiltansa niinkin viettää jos ei parempaa keksi.- humanoidi
Annu. kirjoitti:
Eipä ole ensimmäinen eikä viimeinen joka yrittää useasti mutta sinä se otat tottakai Mikon vaan esiin. Muistetaanpa Jari Sillanpää joka voitti tokalla kerralla ja moni muu joka käy seuraavana vuonna ja taas ja taas.
Mikko on käynyt ekana 14v. sitten joten miksei menisi nyt kun on saanut kokemusta.
Mitä mahtaa olla silmät kaljeillaan??? :D Oot tainnut juoda liikaa kaljaa.
Sulla on myös pakkomielle tosta kiltistä. Lopeta jo miettimästä mitä sen alla on. Voit kysyä vaikka Mikolta kun seuraavan kerran käyt keikalla :DKasvaakohan Mikolle parta,ei tarvitsisi muutakuin antaa parran rehottaa ,hamehan hänellä jo on.Voitto olisi varma.Annukkahan voisi joutessaan kysellä.Tapsukasatahan Annuliini jo kaiken tietääkin ilman kuuntelua ja kyselyä.Ei muutakuin piuhat ulko-avaruuteen.
- 1000
Justiinax kirjoitti:
HEHHEH! Tapsa eläytyy lauluihin elein ja ilmein myös ja se on vaan hyvä täysin ilmeetön laulajakin olisi aika puuduttavaa katseltavaa.
No siinäpähän sun silmäsi pyörii sitten TV:n ääressä kuin rulettipallot tai hedelmäpelirullat kun kyyläät suu makeaa vettä täynnä kun Miksukkasi jollottaa tangojomarkkinoilla. Voi kai sen kesäiltansa niinkin viettää jos ei parempaa keksi.Justiinax ja Annu ovat tämän palstan syöpä. Te ette kerta kaikkiaan pysty pitäytymään asiallisessa tekstissä kumpikaan. Justiinax vetää herneen nenään heti, kun Tapania kritisoidaan asiallisestikin ja joskus varmaan aiheestakin. Sitten hän vetää aina Mikko Mäkeläisen näihin juttuihin mukaan. Mitä hän kuuluu tänne? Kuten Justiinax itse usein täällä julistat, tämä on Tapani Kansa-palsta. Onko sitä vaikea ymmärtää?
Ja Annu toistaa noita samoja fraaseja päivästä toiseen, joita en tässä viitsi edes tuoda esiin. Hän on heti kärppänä paikalla, kun joku on jotain positiivista täällä kirjoittanut. Eikä siinä tietenkään mitään, mutta voisit joskus hieman selventää, mikä esim Tapanin laulussa on teknisesti vialla tai esiintymisessä, eikä vaan yksoikoisesti todeta, että laulu on kamalaa jollotusta ja papparainen voisi joutaa jo eläkkeelle, kun on niin zombien näköinenkin. Varmaan naurattaa tuokin jotakuta, mutta on myös merkki arvostelukyvystäsi. Ja mitä Mäkeläiseen tulee, niin on mielestäni suomalaisessa iskelmäkentässä ihan varteenotettava tekijä, mutta tangokuninkaanä en häntä kyllä näe. Kuunnelkaapa noista ehdokkaista esim Pasi Kivimäkeä, jolla on ääni ihan toista maata. Mutta tietty tässä vaiheessa kun fanit saavat äänestää, nämä jo julkisuudessa olleet erottuvat sinne kärkipäähän. No niin, nyt syyllistyin tämän kerran itsekin puhumaan muista laulajista tällä palstalla.
Justiinax ja Annu voisivat avata ihan oman palstan, missä haukutte toisianne 24/7. Jos se on päivänne pelastus, niin siitä vaan. Toivottavasti joku joskus ihan vaan ennekkotapaukseksi nostaisi syytteen vaikka noista teidän kirjoittelustanne, sillä niin kunnianloukkaavia ne välillä ovat, saati valheellisia. Putsaisi varmasti melkoisesti sekä tämän että muiden palstojen kirjoittelua. Kirjoittajat saadaan varmasti nykytekniikalla selville.
Tapanista voin sanoa sen verran, että hän on esiintynyt kerran juhlissa, joita järjestin. Se ennakkokäsitys, mikä kieltämättä minullakin oli rapisi kyllä täysin. Ensimmäisestä yhteydenotosta aina itse esiintymiseen täytyy sanoa, että kaikki oli helppoa ja hauskaa. Pitkät jutustelut puhelimessa konserttia sovittaessa jo osoitti, että ammatti-ihmisen kanssa oltiin tekemisissä. Mies oli ajoissa paikalla, sain vaikuttaa ohjelmistoon, joka koostui Viidasta, Merikannosta, Helismaasta, kansanlauluista ja Kansan lauluista. Kaksi encorreeta ja vastaanottavainen yleisö. En ainakaan minä olisi voinut enempää toivoakaan. Onneksi luvalla DVD:lle taltioitu konsertti on tuonut tuon saman tunnelman muutaman kerran tämän jälkeenkin. Joskus tekisi mieli laittaa niitä tännekin, mutta sovittu Tapanin kanssa, että se jää vain omaan käyttöön.
Ja lopuksi anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitusvirheet, koska niistä täällä ensimmäisenä osataan kuittailla. UGH, olen puhunut. - Annu.
1000 kirjoitti:
Justiinax ja Annu ovat tämän palstan syöpä. Te ette kerta kaikkiaan pysty pitäytymään asiallisessa tekstissä kumpikaan. Justiinax vetää herneen nenään heti, kun Tapania kritisoidaan asiallisestikin ja joskus varmaan aiheestakin. Sitten hän vetää aina Mikko Mäkeläisen näihin juttuihin mukaan. Mitä hän kuuluu tänne? Kuten Justiinax itse usein täällä julistat, tämä on Tapani Kansa-palsta. Onko sitä vaikea ymmärtää?
Ja Annu toistaa noita samoja fraaseja päivästä toiseen, joita en tässä viitsi edes tuoda esiin. Hän on heti kärppänä paikalla, kun joku on jotain positiivista täällä kirjoittanut. Eikä siinä tietenkään mitään, mutta voisit joskus hieman selventää, mikä esim Tapanin laulussa on teknisesti vialla tai esiintymisessä, eikä vaan yksoikoisesti todeta, että laulu on kamalaa jollotusta ja papparainen voisi joutaa jo eläkkeelle, kun on niin zombien näköinenkin. Varmaan naurattaa tuokin jotakuta, mutta on myös merkki arvostelukyvystäsi. Ja mitä Mäkeläiseen tulee, niin on mielestäni suomalaisessa iskelmäkentässä ihan varteenotettava tekijä, mutta tangokuninkaanä en häntä kyllä näe. Kuunnelkaapa noista ehdokkaista esim Pasi Kivimäkeä, jolla on ääni ihan toista maata. Mutta tietty tässä vaiheessa kun fanit saavat äänestää, nämä jo julkisuudessa olleet erottuvat sinne kärkipäähän. No niin, nyt syyllistyin tämän kerran itsekin puhumaan muista laulajista tällä palstalla.
Justiinax ja Annu voisivat avata ihan oman palstan, missä haukutte toisianne 24/7. Jos se on päivänne pelastus, niin siitä vaan. Toivottavasti joku joskus ihan vaan ennekkotapaukseksi nostaisi syytteen vaikka noista teidän kirjoittelustanne, sillä niin kunnianloukkaavia ne välillä ovat, saati valheellisia. Putsaisi varmasti melkoisesti sekä tämän että muiden palstojen kirjoittelua. Kirjoittajat saadaan varmasti nykytekniikalla selville.
Tapanista voin sanoa sen verran, että hän on esiintynyt kerran juhlissa, joita järjestin. Se ennakkokäsitys, mikä kieltämättä minullakin oli rapisi kyllä täysin. Ensimmäisestä yhteydenotosta aina itse esiintymiseen täytyy sanoa, että kaikki oli helppoa ja hauskaa. Pitkät jutustelut puhelimessa konserttia sovittaessa jo osoitti, että ammatti-ihmisen kanssa oltiin tekemisissä. Mies oli ajoissa paikalla, sain vaikuttaa ohjelmistoon, joka koostui Viidasta, Merikannosta, Helismaasta, kansanlauluista ja Kansan lauluista. Kaksi encorreeta ja vastaanottavainen yleisö. En ainakaan minä olisi voinut enempää toivoakaan. Onneksi luvalla DVD:lle taltioitu konsertti on tuonut tuon saman tunnelman muutaman kerran tämän jälkeenkin. Joskus tekisi mieli laittaa niitä tännekin, mutta sovittu Tapanin kanssa, että se jää vain omaan käyttöön.
Ja lopuksi anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitusvirheet, koska niistä täällä ensimmäisenä osataan kuittailla. UGH, olen puhunut.Miksi kyse pitäisi aina olla jostain hemmetin teknisestä osaamisesta??? Minä kuuntelen musiikkia josta nautin ja joka kuulostaa hyvältä ja tekniset osaamiset työnnän sinne mihin ei päivä paista.
Mielestäni ei voi nauttia musiikista jos koko ajan pitää kytätä mitä laulaja teknisesti tekee. Minuun Tapani Kansan ääni ja persoona ei vaan iske. Harvoja laulajia inhoan mutta tässä on sellainen joka saa karvat pystyyn.
Ja mitä Mikkoon tulee, hän on vain yksi artisteista kenestä pidän, ei ainoa.
Kun Kari Tapio kuoli niin Justiinax lopetti hänen fanittamisestaan vittuilun ja jatkoi Mäkeläisellä. Jostain syystä Justiinaxi on kehittänyt päähänpinttymän että kuolaan hänen peräänsä.
Vaan Justiinax kuolaa Tapsukan perään ja kirjoitustyyli on niin provosoiva että tulee näpyteltyä samalla mitalla.
Viimeisestä lauseestasi... luuletko olevasi joku heimopäällikkö ja kun olet mielipiteesi kirjoittanut niin asia olisi loppuun käsitelty. Voi kun naurattaa. - humanoidi
Annu. kirjoitti:
Miksi kyse pitäisi aina olla jostain hemmetin teknisestä osaamisesta??? Minä kuuntelen musiikkia josta nautin ja joka kuulostaa hyvältä ja tekniset osaamiset työnnän sinne mihin ei päivä paista.
Mielestäni ei voi nauttia musiikista jos koko ajan pitää kytätä mitä laulaja teknisesti tekee. Minuun Tapani Kansan ääni ja persoona ei vaan iske. Harvoja laulajia inhoan mutta tässä on sellainen joka saa karvat pystyyn.
Ja mitä Mikkoon tulee, hän on vain yksi artisteista kenestä pidän, ei ainoa.
Kun Kari Tapio kuoli niin Justiinax lopetti hänen fanittamisestaan vittuilun ja jatkoi Mäkeläisellä. Jostain syystä Justiinaxi on kehittänyt päähänpinttymän että kuolaan hänen peräänsä.
Vaan Justiinax kuolaa Tapsukan perään ja kirjoitustyyli on niin provosoiva että tulee näpyteltyä samalla mitalla.
Viimeisestä lauseestasi... luuletko olevasi joku heimopäällikkö ja kun olet mielipiteesi kirjoittanut niin asia olisi loppuun käsitelty. Voi kun naurattaa.Mikko näkyy peittelevän alkaavaa kaljuaan ihmeellisellä tötterökampauksella,lauluääneltään aivan hyvä.Saattaa pärjätä vaikka kuinka hyvin.Mutta suuren tango-orkesterin ja suuren konserttiyleisön edessä esiintyminen on aivan toista,kuin jollakin seurantalon näyttämöllä.Keikkarutiinilla ei siellä pärjää saattaapi olla vain haittaa.
- Annu.
humanoidi kirjoitti:
Mikko näkyy peittelevän alkaavaa kaljuaan ihmeellisellä tötterökampauksella,lauluääneltään aivan hyvä.Saattaa pärjätä vaikka kuinka hyvin.Mutta suuren tango-orkesterin ja suuren konserttiyleisön edessä esiintyminen on aivan toista,kuin jollakin seurantalon näyttämöllä.Keikkarutiinilla ei siellä pärjää saattaapi olla vain haittaa.
Itseasiassa Mikolla on ollut jo nuoresta pojasta lähtien se "tötterö" kampaus joka on monella muullakin tuon ikäisellä miehellä. Ei siinä mitään kaljuja tarvi peitellä.
- Annu.
OK. kirjoitti:
Jaa, vaikka et itse kunnon musiikin päälle ymmärräkkään niin on sulla sitten ilmeisesti ainakin jotain kavereita/kaveri jotka sentään kiitettävän musiikkimaun omaa kun / jos heTapsaa kuuntelee.
En valitse ystäviäni musiikkimaun perusteella eikä tämäkään huohota sen perään vaan sattui nyt saamaan lahjaksi levyn, pari. Tuumi että kuunnellaan nyt kun saatiin edes muutamaan kerran. Mietti että antaisko koiralle puruleluksi mut ei viitsinyt rääkätä eläinparkaa moisella paskalla. Eikä cd-levyt sovi koirille purtavaksi mutta totesimme kamuni kans että hyvin niillä irtoaa koiranpaska lenkin jälkeen kengänpohjista ja hevosen paska tallilla käynnin jälkeen, joten siinä palvelee nyt Tapsukkanne levyt kun niistä ei muuhunkaan ollut.

Hohhoijaa....Mä taas olen keksinyt todellista hyötykäyttöä Mäkeläisen Mikon levyille. Ostin niitä ison määrän kun sai halvalla ( 50sentiä kappale ) Anttilan Ale-laarista ja ripustin CD:t marjapensaiden oksiin roikkumaan. Auringon valon osuessa niihin ne peilaa ja kimmaltelee ja se pelottaa räkättirastaita yms. muita lintuja, niin ettei ne tule syömään pensaista marjoja. Harmi van kun ei saa siiihen yhdistettyä sitä levyillä olevaa ääntä ts. mylvimistä . Pelote olisi niin ollen vielä tuplasti tehokkaampaa, mutta toisaalta naapureilta voisi tulla valituksia kammottavasta melusaasteesta.

Olet kai omasta mielestäsi hyvinkin nokkela. Hohhoijaa...
Sinun pitää aina vastata jotenkin samaan tyyliin, onko viimeinen sana sinulle pakkomielle? Se viimeinen sanasi vaan on aina joku typerä lässytys joka ei ole kuin omasta mielestäsi hyvin keksitty.
- mokkeensa
No, Olavi Virta on ykkönen, mutta Tapsa Kansa on paras kevyenmusiikin miesartisti sitten Oavi Virran miehuudenpäivien. Ainoa tämänpäivän artisteista jonka tuklinnat todella sykähdyttää ja sävähdyttää.
- Just like Jacko..
Tapsukka on kevyen musan Michael jackson!
- moy
Mee exä hemputtiin täältä mainostamasta!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019