Olen vain niin hemmetin ihastunut sinuu mies Kuopiosta. Mikä siinä on? Olet tehnyt sen, mitä kuvittelin, että ei enää tapahtuisi, koska viimeksikin kesti useamma vuoden päästä yli.. ja nyt......päivin, öin...et lähde mielestäni vaikka kuinka yrittäisin. Sama vaikka yrittäisin työntää sinut pois mielestäni, pysyt siellä kuitenki. tiukasti. Mieti, mitä sinulle kuuluu, mitä sinä teet. Haluan tutustua sinuun. Tuoksusi. Sen läheisyydestä en haluaisi koskaa joutua pois..
Silti taas. Menen nukkumaa kyynel silmässä, tuoksuasi ja sitä yhtä katsetta muistellessa. Ehä sinut vielä saan. Niin toivon. Kaipaan sinua niin.
Silti taas. Menen nukkumaa kyynel silmässä, tuoksuasi ja sitä yhtä katsetta muistellessa. Ehä sinut vielä saan. Niin toivon. Kaipaan sinua niin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sama homma yhden naisen kanssa Kuopiossa. Harmi että nainen on vain varattu ja vieläpä työkaveri, joten eipä tässä auta kuin kärvistellä. Mitään ei silti meidän välillä ole ollut kuin katseita ja moikkaluja, mutta se katse onkin sitten semmoinen että menee kuin salama tuonne sydämeen. Tämä nainen käyttäytyy minun läsnä ollessa ihan kummasti, ihan kuin menisi hämilleen ja saisi jopa säpsyjä, ettei hän oikein tiedä minne päin olisi menossa ja vaikka on puhelias niin silti minun seurassa on niin ujon tuntuinen (varmaan se minun ujous tarttuu siihen?)
Mutta silti, nainen on varattu ja en halua antaa kuvaa että vokottelisin varattua naista, olen suht hiljainen mies ja jos yht'äkkiä alkaisin keskustelemaan kovasti jonkin naisen kanssa, heti kyllä muut sen huomioisi että miksikäs tuo hiljainen mies nyt tuon naisen kanssa niin innokkaasti juttelee ja varattu nainen vielä?
Itse olin varattu vielä viime syksynä. Mutta sen enempää menemättä suhteeni laatuun ja eron syihin, olin jo pitkään ihastunut tähän mieheen ennen eroani. En silti todellakaan eronnut koska olin ihastunut, vaan aivan muista syistä. Kaiken lisäksi yritin koko suhteessaoloaikani tukahduttaa ihastumistani järjen ja logiikan avulla. Ajoittain se olikin vaikeaa runsaiden kohtaamisten johdosta, mutta kesälomalla jonkin verran helpompaa. Eroni jälkeen viime syksynä ajattelin jopa, että ehkä tämäk ihastus laantuu, jos se olikin vain jotain huonoon parisuhteeseen liittyvää..en tiedä. Mutta sittemmin kun ei ole moraalisista syistä tarvinnut tukahduttaa ihastumista, räjähtikin se täysin käsiin.
Käyttäydyn juurikin noin miten sinä mies kuopiosta.. kuvailet. Muuten olen (tai pidn itseäni) ihan sosiaalisena,kaikkien kanssa juttuun tulevana, iloisena ihmisenä. Hänen seurassaan vaan jännitän ja pelkään. Pelkään siis nolaavani itseni hänen seurassaan tai tekeväni jotain sellaista, että hän menettää mahdollisen mielenkiintonsa minua kohtaan.
Olen siis ihan aikuinen avioeron läpikäynyt mielestäni normaali nainen, mutta niin vain päädyin epätoivossani tännekin purkautumaan. Eihän se mitään auta..en vain tiedä miten uskaltaisin tätä miestä lähestyä. Voisiko hän todella olla kiinnostunut minusta /ihastunut minuun? Vai olenko vai tulkinnut kaiken väärin.
No, täällä harvoin ihastukset kohtaa. Mutta jos leikin ajatuksella että olisit ihastukseni nainen, en todellakaan menettäisi kiinnostustani helposti, ne asiat pitäisi olla todella "raskauttavia" että mielenkiintoni lopahtaisi, esim. jos nainen osoittautuisi halpamaiseksi ja vokottelisi kaikkia miehiä tai yrittäisi tehdä minua vaikka mustasukkaiseksi lääpimällä muita miehiä nähteni jne.. Mutta ihastukseni on luonteeltaan tosi oman arvonsa tunteva, hieno nainen, en menettäisi mielenkiintoani häneen vaikka siltä lähtisi hiukset päästä tai vaikka hän lihoisi paljon, sen verran voimakkaasti ihastuin häneen :) Tunne on enempi kuin pelkkä kevyt ihastuminen.
Neuvoisin että yritä vain päästä ystävällisesti tämän miehen läheisyyteen ja jos saisit jotenkin sille tunnustettua että olet ihastunut ja sinkku, jos tiedät miehen facebook-profiilin, ilmoita rohkeasti vain!
Minäkin tunnustin tunteeni tälle naiselle facebookin kautta ja katso, ping! Hengissä ollaan täällä =D, ei mitään pahaa tapahtunut, vaikka ollaan samassa työpaikassa ja näemme edelleen viikoittain töissä :)
En minäkään tosiaan usko, että täällä ihastuksei kohtaisin. Vaikea olisi kuvitella, että hän tänne päätyisi.
Tuo facebookin kautta tunnustaminen kyllä jollain tavalla houkuttelisi, koska se tuntuu kuitenkin helpoimmalta reitiltä lähstyä häntä. Toisaalta minulla on silti niin suuri kynnys lähteä hänelle viestiä laittamaan saati sitten kaveripyyntöä lähettämään, vaikka toisemme kyllä jokseenkin tunnemmekin.
Alunperinhän koko juttu lähti siitä, että kuin puskista mies alko minua pari vuotta sitten moikkailla, mistä olin hyvin hyvin hämmästynyt, hyvällä tavalla. Olinhan hänet tuolloin jo huomannut ja kaikinpuolin minun tyyppinen mies on kyseessä, mutta koska olin varattu työnsin vain kaikki pois mielestä. Ajan myötä katseemme kyllä kohtasivat usein ja hän tuntui minua aina tervehtivän katsekontaktin kera, eipä muut samalla tavalla puolitutut ole erityisemmin moikkaillut yhtä ahkerasti. Hänestä tulikin päiviini pieni piriste kun kotona asiat olivat niin huonolla mallilla.. Toisaalta ei hän koskaan mitään sen suurempaa lähestymistä tehnyt johtuen varmaan siitä, että tosiaan olin varattu..Juuri eroprosessin alettua kun minun oli pakko päästä höyryjä päästelemään, olimme samoissa juhlissa ja siellä päädyin joksikin aikaa hänen seuraansa, jolloin promilleistani huolimatta pistin merkille, että hän ikään kuin vältteli katsettani. Vilkaisi vain kerran pikaisesti mutta ei enempää. Se jäi mieleeni ja ajattelin vain kuvitelleeni kaiken. Itsellä eroprosessi alkamassa joten ajattelin, että ehkä parempi näin ja ehkä minunkin ihastumiseni johtui vain silloisen suhteeni ongelmista.
Tuon jälkeen en tiedä milloin hän sai tietää, että olen eronnut, mutta oletan että hän sen jo tähän päivään mennessä tietää. Selkeää lähestymisyritystä en mielestäni hänen suunnaltaan ole huomannut, mutta katsekontaktit ovat jatkuneet ehkä jopa tiiviimpinä. Erityisesti mieleeni jäi kerta, jolloin ajauduin keskusteluyhteyteen hänen kanssaan, katsoi hän tiiviisti minua silmiin koko keskustelumme ajan, jopa sen hetken, kun eräs toinen henkilö välissä kysyi minulta jotain ja vastasin hänelle jatkaakseni keskustelua ihastukseni kanssa. Se hetki onkin mieleeni jäänyt yhtenä tämän vuoden kohokohtana, en muista milloin, jos koskaan, kukaan olisi minua niin tiiviisti katsonut suoraan silmiin ja vielä ilman, että se tuntuisi epämiellyttävältä tuijottamiselta... Tuostakin on nyt jo valitettavasti useampi viikko aikaa...
Pelkoni yhteydenottamisessa liittyykin juuri siihen, että jos kuitenkin olen ymmärtänyt häntä väärin tai jos hän oli minuun ihastunut, mutta nyt jostain syystä ihastus onkin laantunut... Tulen kuitenkin jatkossa näkemään häntä enemmän tai vähemmän. Ja nuoruudestani on jäänyt pelko tunteiden näyttämiseen siksi, koska ensimmäinen järisyttävä ihastukseni kertoi minusta arkaluontoisia asioita kaveripiirilleen, mistä sainkin sitten kuulla..... Tosin eikö näin kolmeakymppiä lähestyttäessä luulisi ihmisten olevan jo hieman fiksumpia.
Facebookissa voi kirjoittaa toiselle vaikkei olisi edes kaverina siellä, ainakin itse pystyin.
Ajattelisin tuon miehen puolesta (kun jotenkin liippaa niin läheltä tämä sinun tilanne vs. omani :) ), että jos kuulisinkin oman ihastukseni olevan taas sinkku, en haluaisi heti olla korppikotkana nokkimassa tilannetta, että nyt se on sitten sinkku alanpa vonkaamaan ja iskemään. Minun mielestä pallo on sinulla. Nuorempana ihmiset on typerimpiä ja luonteeltaan lapsellisimpia, jos silloin on tapahtunut jotain huonoa ei kannattaisi liikaa niitä muistella nyt aikuisempana, varsinkin jos se mies vaikuttaa fiksulta?
Tuo juhlatilanne on juuri sama kuin omalla kohdalla pikkujouluissa. Itsellä oli aika kovat paineet kun tunnustin tunteeni ja en tiennyt mitä naisen kanssa olisi pitänyt tehdä, hän mainitsi viime viestissä että haluaisi toki tutustua työkavereihin, minua kumminkin vaivasi niin hirveesti ne omat ihastuksen tunteet ja tieto siitä että nainen on varattu, etten pystynyt muuta kuin olemaan mahdollisimman etäinen häntä kohtaan ja "esittämään" normaalia, piilottaen kaikki tunteet. Pelkäsin myös että hiprakassa en pystyisi pitämään tunteitani sisällä ja kaikki saisi sitten selville että olen varattuun naiseen ihastunut. Tukala oli se juhlatilanne, huh huh!
Tuon pikkujoulun jälkeen nainen vetäytyi pois, välttelyä, kunnes tämän kuun puolella tilanne on taas normalisoitunut, ollaan voitu normaalisti hymyillä ja moikkailla taas. Mutta en aijo enää lähstyä tätä naista viesteillä, aika vaikeeta olisi lähestyminen vaikka kuulisin hänen olevan sinkku. Sepä se olisikin noloa jos hän olisikin taas sinkku ja yrittäisin sitten lähestyä että jeee, mutta nyt jos hän sanoisi ettei hänellä olekkaan tunteita, että olisi ollut vain hienovarainen torjunta se "varattuna olo", aargh!
Suosittelen lähettämään viestiä Facebookissa :) aloita varovasti. Tsemppiä :)
Mielenkiintoista. Hyvin paljon samoja piirteitä tilanteissamme kyllä on vaikka eivät samoja olekaan. On myös hyvä kuulla miesnäkökulma tilanteeseen ja sitä kautta saada rohkeutta tehdä itse jotain ratkaisevaa.
Minullakin siis tuo kuvailemani juhla oli tosiaan pikkujoulut. Olin kyllä miehen kanssa samoissa juhlissa vuoden alkupuolellakin, tuolloin jo eronneena. Vaikka olisin toisaalta halunnut jo tuolloin lähestyä miestä, en kokenut olevani vielä riittävän toipunut erostani. Nyt erosta alkaa olla jo sen verran aikaa, että sekä suhteen että eron tuomat haavat on jo putsattu ja voin todella jatkaa elämääni. Ja todella yhä vain tämä sama mies pyörii mielessäni. Olen vielä melko nihkeää tyyppiä ihastumaan, joten tämän ihastumiseni jatkuvuus suorastaan pakottaa minut tekemään asialle jo jotain. En voi sanoa varsinaisesti tuntevani miestä kovin hyvin. Vähiksi ovat jääneet keskustelukertamme. Mutta muuta kautta tiedän hänestä asioita ja siksi haluaisinkin tutustua paremmin koska mies ei tunnu "täydelliseltä" (itse en usko täydellisyyteen) vaan juuri minulle sopivalta.
Miten käytännössä Mies kuopiosta.. kerroit naiselle tunteistasi? Facebookissa viestilläkö? Itse lähinnä mietin, että mitä viestiin kirjoittaisin. Näin kesän lähestyessä teidän että kesällä tulee pidempi pätkä kun en todennäköisesti tule miestä näkemään ja siksi ajattelinkin,että uskaltaisin helpommin laittaa viestiä menemään nyt alkukesästä niin jos siitä ei tulekaan mitään, niin olisi ainakin aikaa ikään kuin tilanteen rauhoittumiseen ennen kuin koittaa taas syksy ja "säännölliset näkemiset".
voi vetovoimaa...sussa on sitä liikaa
No neuvoisin että kirjoittele ajatuksella ja harjoittele kirjoitusta vaikka tekstieditorilla, lue kirjoitus aamulla uusiksi ennen lähetystä ja varmista. Itse tein ehkä sen virheen että kirjoitin liian tunteen huumassa ja pää pyörällä tälle naiselle :) Mutta kirjoitin silti ihan asiallisesti, myönsin että olen ihastunut ja en saa pois häntä mielestä (en kerro tässä kaikkea ylistystä naiselle kuin ihana se on :) ) ja että olisiko hän sinkku? Kysyin myös että haluaisiko töiden jälkeen käydä kahvilla, että ihan kavereina vain käytäis ja juteltais.
No, olenpahan ainakin yrittänyt ja nainen tietää mitkä tunteeni on olleet, mutta hän on vain varattu ja silltä siisti. Enempää en pysty tekemään.
mikähän noissa savolaisissa oikein on, kun itsekin olen yhteen sellaiseen ihastunut. Varattu kaveri :(.
Jospa nyt sitten rohkaistuisin todella. Itse asiassa aloin jo "harjoitella" mitä kirjoittaisin kirjoitusohjelmalla. Kävipä mielessä ottaa pieni rohkaiseva ennen viestin laittamista. Toki siinä on omat riskinsä ja teksin pitää olla silloin jo valmiiksi muotoiltu. Tulee ihan teinityttöolo, kun tämä tuntuu niin vaikealta. On myös mahdollista, että mies ei koskaan tule edes huomaamaan viestiä, koska emme ole fb-kavereita, jolloin ilmeisesti viestit päätyvät siihen "muut"-laatikkoon, minne ei ihan niin vain eksytäkään.
Täytyypä vielä muutama päivä märehtiä, mitä kirjoittaisin. En ole kyllä vielä aivan varma olisiko parempi jo pyytää miestä vaikka kahville vai vaan kysellä niitä näitä..
Jotain on kyllä pakko tehdä, kuten Mies kuopiosta sanoit.. olet yrittänyt ja siitä olenki ihan pikkuisen kateellinen sinulle. Itse tiedän, että en ole vielä tarpeeksi edes yrittänyt ja pelottaa vain milloin onkin jo liian myöhäistä.
Tsemppiä, kannattaa se yrittää.
Itseäni vaivasi aikoinaan niin hirveesti kun en tiennyt onko nainen sinkku ja että menettäisinkö hänet sitten jos en mitään yritä, mutta nytpähän tiedän tilanteen. Ei pysty saamaan, muttei kyllä menettämäänkään eli fifty-fifty tilanne.
Niin en tiedä tuosta facessa minne ne viestit menee, sain ainakin naiselta vastauksen ja facessa näkyy myös viestin lopussa se vahvistus jos viestin vastaanottaja on sen lukenut, eli sekun hyvä puoli on tuossa :)
Sain kuulla aiemmin että tämä nainen johon ihastuin, tapasi tämän nykyisen miehensä myös tässä samassa työpaikassa noin puoli vuotta aiemmin kun minä tulin tänne töihin :/, vähän ärsyttää, olisinpa tullut vuosi aiemmin töihin tänne, ehkäpä asia olisi nyt toisinpäin, eli olisin nyt tämän naisen kanssa johon ihastuin? Mutta onneksi tuo sen mies ei ole enään töissä tässä työpaikassa. Mutta ei tuuri käy meikeläisellä, varmaan koskaan.
samoin olen ihastunut,rakastunutkin sinuun nainen keravalta.en uskonut että minulle voi käydä näin,tämä on raastavaa! tiedän,että tunnet samoin,mutta kun en ole vapaa.päivin öin olet myös ajatuksissa olen miettinyt varmaan miljoonia kertoja ratkaisuita joko tai ei.Onkohan muita,,,,muunlaisia,vaan en löydä niitä millään maailman opilla....kuinka ihanaa olisi vetää sinut vierelleni ja pitää siinä,mutta kun en enään voi.....ratkaisu olisi tehtävä.olet tänään mielessäni...myös aamulla ja siitä pitkälle eteenpäin,jos sinä nainen luet tämän varmaan tunnistat,onko sinulla yhtä raastavaa ?????ehkä kuitenkin siinä toivossa menen nukkumaan
Kylläpäs taas jahkailuttaa..rehellisesti sanottuna tuntuu niin pelkurimaiselta, kun en vieläkään ole uskaltanut laittaa viestiä menemään. Olet kyllä rohkea, mies kuopiosta! Melkein jo laitoin, mutta sitten iskeekin arkuus...rehellisesti sanottuna en haluaisi avata keskustelua pyytämällä treffeille vaan aloittaa näin aluksi vain puheyhteyden ja sitä kautta pyytää, ellei mies sitä tee.. Mutta en vain keksi "luonnollista" tapaa aloittaa small talkia tälle miehelle, sellaisen miehen kanssa, johon en ole ihastunut, on huomattavasti helpompi aloittaa small talk.. mistäköhän sekin johtuu..?