Pikiruukin kasarmialueen historiaa

Närhen Munat

Pikiruukilla toimi sodan aikana Valtion Lentokonetehtaan moottorikorjaamo VL3, jonka perua ovat alueen vanhimmat rakennukset. Sodan jälkeen alueelle tuli kenttätykistön KtPsto/ 1.Pr, joka siirtyi sitten Ouluun. Sen tilalle tuli vuonna 1954 Naarajärveltä 1.ErItPsto, jonka nimi muutettiin 1.1.1957 PohmItPstoksi. Patteriston siirto Rovaniemelle tapahtui vaiheittain kesän 1970 aikana. Pikiruukille muutti Asekoulu, joka muutti myöhemmin Lahteen. Kasarmialue jäi tyhjilleen sotilastoimista vuonna 1996.

Pikiruukin aluetta rakennettiin it-patteriston aikana voimaperäisesti, etenkin 1950-luvun lopulla. Vanhat korjaamo- ja varikkorakennus toimivat aiemmin kasarmeina. Tilanne valmistui lammen rannalle moderni kasarmirakennus (1957-58?). Aiemmin paikalla oli puinen varastorakennus, joka toimi tykkihallina. Henkilökunta asui parakeissa lammen toisella puolella, kunnes ensimmäinen asuinkerrostalo valmistui vuonna 1955. Ruokala toimi meren puolella vanhassa hallissa. Sen tilalle tuli uusi komea monitoimitalo vuonna 1958. Talossa oli ruokala, elokuvateatteri ja voimistelusali sekä kaukolämpökeskus. Esikunnalle, sairastuvalle ja päävartiolle valmistui myös oma rakennuksensa. Alueelle rakennettiin vielä asuinrakennuksia ja lentokonetehtaan vanhoja rakennuksia kunnostettiin. Monet rakennukset ovat vieläkin olemassa, tosin jossakin toisessa käytössä kunnostuttuina tai tyhjillään huonokuntoisina.

36

4970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Patteristo_boy

      Asuin pikiruukilla ItPston aikana ja täytyy sanoa, että valtio sastasi alueen kehittämiseen lentokonetehtaan jälkeen pitkän pennin. Alue on tosi mukava paikka asua, helmi kaupungin kyljessä. Potin jäällä luisteltiin ja sotilaskodissa istuttiin munkkilimuilla ja pelattiin sotilaiden kanssa koronaa. Olihan meillä joka oma lennokkikerhokin jonkin aikaa. Sellaisena sen haluan muistaa, vaikka nykytodellisuus onkin toista.

    • Videodokumentti
    • Närhen Munat

      Hyvä, mutta surullinen video. Suuri kiitos siitä!

      Kaikki alun rakennukset ovat lentokonetehtaan (VL3) jäljiltä. Niitä on käytetty myöhemmin muihin tarkoituksiin. Ensimmäistä vanhan ruokalan lähellä olevaa pientä puurakennusta käytettiin patteriston aikana asuintalona. Seuraava oli Lottala, jota käytettiin myös muutama vuosi asuintalona. Halli, joka esiintyy kuvissa, oli tehtaan halli n:o 5 eli koneistushalli. Se oli patteriston aikaan toisen patterin majoitustilana ennen kuin uusi kasarmirakennus valmistui. Hallin päädyssä kaksikerroksinen osa oli tehtaan toimisto ja myöhemmin patteriston esikuntarakennus, kunnes uusi talo valmistui. Matalat bunkkerit olivat vanhan ruokalan kylmäsäilytystiloja, toinen toimi myöhemmin henkilökunnan perunavarastona. Kallioiden välissä oleva rakennus on puolikas hallia n:o 6 eli kalliohallia. Patteristo käytti sitä autotallina ja tykkihallina. Rakennukset olivat sotien aikaan lautapintaisia ja maalattu vähintäänkin vihreiksi. Katot olivat kiiltämätöntä kattohuopaa. Kaksi kivirakenteista hallia oli maalattu maastokuvioin. Näin mm koekäyttöhalli, joka löytyy vieläkin kasarmirakennuksen toisesta päädystä valkoisena. Kalliolla kalliohallin ja ruokalan välissä oli ilmavalvontatorni, joka purettiin 1950-luvun puolessa välin.

      Surullisinta on uuden keittiörakennuksen kohtalo. Se oli vielä kesäkuussa 2009 ulkoisesti kunnossa. Eihän se ole vasta kuin 56 vuotta vanha! Talo on hyvin tehty punatiilirunkoinen ja seisoo kovalla kalliolla. Talon rakenteen ovat monipuolisia sen käyttötarkoituksen vuoksi. Merenpuoleisen päädyn ylhäällä olevat asunnot on näemmä raiskattu oikein kunnolla. Sama koskee ruokasalia, elokuvateatteria sekä jumppasalia ja lämpökeskusta. Mistä ihmeen paikasta rojua on saatu kasattua näin mielettömästi? Siellä taisi pyöriä jokin kirpputori, mutta sittenkin.

      Onko niin, että rakennukset omistaa vielä muodollisesti Senaatti-kiinteistöt? Onko sillä mitään järkeviä suunnitelmia raiskattujen tilojen suhteen vai annetaanko näiden tuhoutua uuden tieltä? Onko tälle varuskunnan merenpuoleiselle osalle kokonaissuunnitelmaa ja jos on, missä se on nähtävissä?

    • Videodokumentti

      Itse asuin vanhempieni kanssa asekoululla lapsena 1970-1978. (Äitini oli verotoimistossa töissä ja saimme sivileinä asua kerrostaloissa vuokralla) Siihen aikaan alueella kuljetus helikopterikin teki välilaskuja viikottain. Oli suuri tapahtuma meille nassikoille kun kopteri laskeutui "ns.hiekkakentille". Alue oli silloin aidattu ja aseistetut vartiat kiersi aitojen vierellä iltaisin. Tenavana kierrettiin vartioiden mukana "tärkeinä"
      Ruokalarakennuksen elokuvateatterissa on tullut nähtyä monta Tommia ja Jerryä.
      Voimistelusalissa tuli pelattua palloa aina kun päästiin livahtamaan. Kasarminpuoli oli kiellettyä seutua meille tenaville eikä päivystäjät päästäneet koskaan sisälle. Muuten iltaisin ei meitä nassikoita muute juurikaan estelty vaikka alueella vaellettiin. Kun kuorma-auto saattue tuli kasarmille tykkejä vetäen oltiin aina katselemassa moista ihmettä. Alueella oli sillon melkoinen vilske ja elämä.

      • minä myös :) vilskeessä mukana

    • Piirilevy

      Jotain tarttis tehä tälle rakennukselle. Aivan järkyttävää nähdä näin hieno historiallinen rakennus tässä kunnossa! Tuohan on oikeastaan kaatopaikka. Koko alue on yksi iso ympäristörikos! Onko tästä ikinä ollut mitään poliisitutkintaa? Nimittäin ympäristörikos on vakava. Esimerkiksi piirilevyt eivät kuulu luontoon, niitä oli siellä pitkin pihaa!

      • Kaikki katoavaista

        Täällä nyt pari- kolme henkilöä nyyhkyttää jotain itselleen tärkeitä menneitä aikoja ja paikkoja. Koittakaa nyt saatana isot ihmiset tajuta että menneet on menneitä ja antakaa elämän jatkua.

      • TOSIrealisti Kokkola
        Kaikki katoavaista kirjoitti:

        Täällä nyt pari- kolme henkilöä nyyhkyttää jotain itselleen tärkeitä menneitä aikoja ja paikkoja. Koittakaa nyt saatana isot ihmiset tajuta että menneet on menneitä ja antakaa elämän jatkua.

        Edelliset kommentit ovat täysin asiallisia. Ruokalarakennus on Kokkolan kauneimmalla paikalla, ja silti kaupungin törkeimmässä kunnossa. Käsittämätön yhtälö. Muuten rakennus on täsmälleen samojen piirustusten mukainen, kuin entinen Helsingin Ilmatorjuntarykmentin (Hyrylä) ruokala. Ainoastaan sillä erolla, että Hyrylässä olevan rakennuksen voimistelusali toimi "rättivarastona".
        Pikiruukissa ei ole pottia eikä karppilampea. Lampi on ollut, on ja tulee olemaan nimeltään Ankkalampi. Ruoppautin lammen viimeksi talvella 1994. Muistona siitä on etelän puolella oleva kumpare. Työ jäi kesken, sillä pian tuli ennakkohuhuja, että Asekoulu siirretään Lahteen, kuten kävikin 1996.
        Pikiruukin merenpuoleinen pusikko pitäisikin "räjäyttää", ja rakentaa vaikkapa asuinalueeksi. Tietääkseni vanhat juoksuhaudat ja bunkkerit ovat Museoviraston toimesta "rauhoitettu". Mutta nehän voitaisiin entisöidä kuten ruokalarakennuskin. Alue on nykyisellään todella synkkä ja luotaantyöntävä - kuin peikkometsä. Siinä olisi kirveelle töitä...

      • TOSIsääli
        TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

        Mutta sitten valitettavasti TR saapui Kokkolaan pilaten kaiken!

      • Kokkolankasvatti

        Tätä se teettää kun alaansa omistautuneen kunnioituksella aikaansaatu panos yhteiseksi hyväksi toisten päätöksellä
        yhtäkkiä ei ole enää ajankohtainen. Ketä sen jälkeen enää edes rakkaat juuret tehtyyn työhön saatikka siinä vaalittuun ympäristöön
        vois enää vähempää kiinnostaa? Tämä suru on mullakin tästä paikasta - asuin siellä lapsena 4/1959-5/1965. Muistoissa sieltä hyvät juuret. Isäni aluksi peruskouluttaja, myöhemmin autohallivastaava. Äitini Asevarikolla töissä. Sieltä Kauhavalle, mistä äskettäin sotilaslentäminen loppui. Koneet lähtivät mutta siellä onnistuttiin maakaupoissa, ulottuivat jopa em. varikkoon siellä Kokkolassakin.
        Näin siellä on toivoa tilojen hyödyntämisestä. Ostajan sai lakannut Kontiolahden varuskuntakin, mutta alas ovat sen uimahallin vetäneet.
        Niin, se oli surullinen video siitä Pikiruukin monitoimitalosta. Aivan tuon kaltaista en ollut edes Venäjällä sinne monista tekemistäni matkoista nähnyt lukuunottamatta vanhan komennon loppuvaiheiden ajan Viipuria ja viime tammikuun videonäkyä Moninon entisen Gagarin -Ilmailuakatemian hävityksen jäljiltä kun se 2013 lakkautettiin.
        Aivan vastaavaa sotkua. Mikä johonkin kaatunut, siihen kaatunut. Perinteiden kunniasta viis. No on se niiden ilmailumuseo saanut kyllä kunnostuksen huomiota.

      • Anonyymi
        TOSIsääli kirjoitti:

        Mutta sitten valitettavasti TR saapui Kokkolaan pilaten kaiken!

        Se pilasi asevarikon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se pilasi asevarikon?

        No arvaa

    • Raahetar

      Voi vitsit. Kaikkeen se tosiressu onki ehtinyt. Sehän on oikia Kokkolan sankari. Eikö ihmiset oo sitä ymmärtäny. Tollanen nero ja kaikki vaan kadehtivat ja vinoilevat äijälle. Olispa meillä Raahessa tollanen mies niin kyllä olis ukolle kysyntää...

      • paa se kehräämään

        Ressu tarvitsisi ihan oikeaa ihmisseuraa tämän palstan sijaan. Mene tapaamaan sitä. Se rakastaa kehuja yli kaiken, kuten tiedätkin. Tee yhteiskunnalle palvelus.

    • TOSIrealisti Kokkola

      Otetaan taas kerran järkevä saitti esille, kun joku aloitti tämän aiheen uudella otsikolla. Jos vain joku tietää Pikiruukin alueesta lähes kaiken, niin hän on Tosirealisti...

      • Ressukka taas framil

        Tiedoksi ressukalle, että "saitti" on nettisivusto ja nämä otsikon alla olevat on keskusteluita... Vetäytyisit kammioosi vaikka kirjoitamaan kirjaa!

      • TOSIrealisti Kokkola
        Ressukka taas framil kirjoitti:

        Tiedoksi ressukalle, että "saitti" on nettisivusto ja nämä otsikon alla olevat on keskusteluita... Vetäytyisit kammioosi vaikka kirjoitamaan kirjaa!

        Hah hah. Saitti on paikka jonne rakennetaan taloa. Eli Pikiruukin kallioille. Tosirealisti oli jälleen kerran oikeassa...

    • autiotalomies

      hei muistan aikanaan että kokkolan pikiruukissa vuonna 2003-2006 oli kasarmi alueen esikunta rakennus jossa toimi kehitys polin ja kasvuosaston tiloja kävinmyös itse aikanaan tuota osasto jaksoa pikiruukissa mutta siittä on jo aikaa harmi kun ei enään ole edes pikiruukissa sitä esikuntarakenusta kun nsa piti mennä siihen entisöomään kerrostaloja olispa se esikunta rakennus vieläkin siellä

    • TurItPsto

      Vieläkin muistelen kaiholla auk-koulutustani. 28.12.1976 ensimmäinen aamu ja siitä sitten n. 3 kk siellä. Harmi kun paikka on huonossa kunnossa nyt. Olen käynyt kerran siellä. Koulu oli jo poissa silloin.

      • TurItPstoEsik.patteristo

        Samalla auk-kurssilla oltiin talvi 1977 ja TurItPsto:ssa kevät ja kesä 1977. Kaiholla muistelen kumpiakin aikoja.

    • jasseja

      Kokkolan lentokentällä on nyt taisteluhävittäjien lentotukikohta.

    • Huoltohallienvekara

      Eversti Tyynelä oli silloin päällikkönä kun asuimme kerrostalossa. Hän kaivatti tämän karppilammen ja teki muutakin paikan siistimiseksi. En muista siirtyikö hän muualle vai jäikö eläkeelle ja siitä alkoi alueen alamäki.

    • asekoululainen

      Oli kova kalamies tämä Tyynelä ja istutti kirjolohia lammikkoon. Mukava mies oli tämä kyseinen eversti ja kova urheilumies.

    • kiepkalle

      Hyvä, tunteita herättävä video. Olen asunut videolla näkyvässä, vihertävässä puutalossa 1948-1950; eli olimme talon ensimmäiset asukkaat. Isäni toimi KtPsto:n patterin päällikkönä. Meitä asui siinä nelihenkinen perhe, itse olin tuolloin 4-vuotias, veljeni 7-vuotias. Tässä muutamia muistoja tuolta ajalta. Talossa ei ollut mukavuuksia, juomavesi ja käyttövesi tuotiin hevosvetoisesti tankissa päivittäin. Kesä oli ihanaa aikaa alueella: leikkikavereita oli paljon; alue oli turvallinen lapsille. Piha-alueelta oli avoin näkymä merelle. Syksyllä merivesi nousi lähes talon rapuille ja toi sorsat tullessaan, sekä laivojen jätteitä. Mm tyhjiä viskikoreja, kanamunakennostoja; niistä saimme hyviä polttopuita. Talvi toi tullessaan tuiskut, meri jäätyi peilijääksi. Jäällä oli yleisölennätystä lentokoneilla.
      Talossa sisällä oli talvisin viileää, talo oli hataraa tekoa; yhdessä huoneessa ei talvisin voinut asua kylmyyden vuoksi.( ensimmäinen ovi oikealle)
      Potin jäällä kävimme luistelemassa, veljeni putosi jäihin kaislikossa; selvisi kylmällä kylvyllä.
      Sotilaat keräsivät kaisloja ja punoivat niistä makuualustoja telttamajoitukseen. Parakkialue oli todella antoisa Pääsiäisen aikana, kelpasi virpoa!
      Kävin alueella vuonna 1963 armeija-aikana sotapoliisina junapartiossa ollessani, kävimme ruokalassa syömässä. Talo ei tuolloin ollut mielestäni enää asuinkäytössä. Viimeinen käyntini oli 1994; mukavat muistot palasivat mieleen.

      • TosirealistiKokkolan

        Muistat väärin. Lampi ei ollut potti, sillä Potti on Ykspihlajassa. Kokkolan Pikiruukissa oleva lampi on ollut ja on ikuisesti nimeltään ANKKALAMPI, on ja pysyy, vaikka jotkut emigranttihörhöt ovat nimeämässä lampea Karppilammeksi, koska Ankkalampeen on istutettu karppeja noin 10 vuotta sitten. Entä jos ANKKALAMPEEN olisi siirretty delfiinejä, niin olisiko lampi nimeltään Delfinaario, hah hah haaa!!!...

      • Everstinalainen

        Eversti Tyynelä puhui aina ankkalammesta ja hänen ansiostaan meillä on nyt karppilampi.

    • Ressunihailijatar

      Ressuni on nero ja sanaseppo, uskokaa jo.

      • Anonyymi

        Kremli tapattaa ja murhaa tuhansia omia ja Ukrainalaisia päivittäin ja tämä Perhon hörhö sanahomo on osoittutunut asian kannattajaksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kremli tapattaa ja murhaa tuhansia omia ja Ukrainalaisia päivittäin ja tämä Perhon hörhö sanahomo on osoittutunut asian kannattajaksi!

        Ressu ruoppautti Ankkalammen talvella 1994. Ruoppaus jäi osittain kesken, johtuen päätöksestä siirtää Asekoulu Lahteen syksyyn 1996 mennessä. "Muistona" ruoppauksesta on viheriöity kumpare lammen etelä-puolella.
        Myöhemmin toteutui Reijon esitys tornitalojen rakentamiseksi Kokkojokisuistoon (ent Suntti). Suunnitelmissa on vielä ainakin yhden tornitalon rakentaminen.
        Kivelän idea sisältää myös rantarisukon raivauksen, tasoittamisen maamassoilla, ja omakoti- rivitalojen rakentamisen. Asuinalue liittyisi luontevasti Meripuistoon, ja näkymä merelle olisi esteetön.
        Entinen koulutushalli - "Kanuuna" on myytävä ehdolla, että se entisöidään perusteellisesti, tai jopa alkuperäistä paremmaksi (rakennushan on suojeltu, joten sitä ei saa purkaa).
        Samoin on tehtävä entiselle kerhorakennukselle, joka on nyt tyhjillään...

        Myös ajatettu paljon ja pidetty poissa sössäämästä. Saunamajurointia sun muuta maisemointia, jotka todellisuudessa suunnitellut joku pätevä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ressu ruoppautti Ankkalammen talvella 1994. Ruoppaus jäi osittain kesken, johtuen päätöksestä siirtää Asekoulu Lahteen syksyyn 1996 mennessä. "Muistona" ruoppauksesta on viheriöity kumpare lammen etelä-puolella.
        Myöhemmin toteutui Reijon esitys tornitalojen rakentamiseksi Kokkojokisuistoon (ent Suntti). Suunnitelmissa on vielä ainakin yhden tornitalon rakentaminen.
        Kivelän idea sisältää myös rantarisukon raivauksen, tasoittamisen maamassoilla, ja omakoti- rivitalojen rakentamisen. Asuinalue liittyisi luontevasti Meripuistoon, ja näkymä merelle olisi esteetön.
        Entinen koulutushalli - "Kanuuna" on myytävä ehdolla, että se entisöidään perusteellisesti, tai jopa alkuperäistä paremmaksi (rakennushan on suojeltu, joten sitä ei saa purkaa).
        Samoin on tehtävä entiselle kerhorakennukselle, joka on nyt tyhjillään...

        Taas erinomaista ideointia ja suunnittelua. Ressu on nero. Kokkolan Kingsi. Ulkoalueitten kehittäjä, kaupunkiympäristösuunnittelija, ilman palkkaa ja kiitosta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas erinomaista ideointia ja suunnittelua. Ressu on nero. Kokkolan Kingsi. Ulkoalueitten kehittäjä, kaupunkiympäristösuunnittelija, ilman palkkaa ja kiitosta...

        Yksi puutarhajuttu siitä kuulemma joskus ihan Keparissa oli.

    • Anonyymi

      Alkoholisoituneiden ja turhautuneiden kantahenkilökuntaan kuuluvien sijoituspaikka oli asekoulu. Näitä hyödyttömiä sitten sijoiteltiin eri paikkoihin esimerkiksi Vaasaan.

      • Anonyymi

        Ressu, Kokkolan Kingsi on taas oikeassa. On se vain ihme mies. Kokkolan viisain Maisteri.
        Kokkolan "kaupunki- ja ympäristösuunnittelijat" ovat olleet jo vuosia, kuin kusi sukassa. Kukaan ei ole pröystäillyt saavutuksillaan, sillä kaikki aiemmatkin uudistukset ovat olleet Reijon ideoita, esityksiä ja suunnitelmia.

        Mikä mättää, kun hyötykäyttöasema ei ole vieläkään rakenteilla Topparinmäkeen; ja Kahakkasilta ei ole tekeillä; ja Köykärinjärveä ei vieläkään entisöidä; ja Varvinlampea ei ruopata; moottorirataa ei rakenneta Perkkiöön; Pikiruukin pusikkoa ei raivata ja pohjusteta asuinkäyttöön; ja kevytväylä ei ole tekeillä Nuolipurosta Potkuriin (Ykspihlajan uusi koulu), ja ja jne yms Ressun laatimien suunnitelmien, esitysten ja ideoitten pohjalta...

    • Anonyymi

      Kaupungintalon asiakaspalvelu neuvoo ja opastaa kaupungin palveluihin ja toimintoihin liittyvissä asioissa. Asioi verkossa -sivuilta löydät kaupungin ja yhteistyökumppaneiden tuottamat sähköiset palvelut. Tuolta kun kyselet ammatti suunnittelijoilta missä mennään niin ei tarvitse epätietoisena päivittäin tänne kirjoitella samoista asioista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8133
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2501
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2255
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1906
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1482
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1321
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1250
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1157
    Aihe