Toivotan Hyvää Äitienpäivää kaikille vihatuille ja unohdetuille äideille.
Aina ei ole oman lapsesi täysin oma valinta vihata ja olla pitämättä yhteyttä omaan äitiinsä. Toki en mitään lahjoja itsekään odota, en edes käyntiä luonani, mutta korttikin tuntuisi välittämiseltä.
On monenlaista syytä olemassa, tuskin kovin moni tosissaan vihaa tai muutoinkaan niin haluaisi olla käymättä. Suuri syy löytyy aivan liian usein siitä valitusta kumppanista, hän haluaa tehdä välirikon anoppilansa, ei laske edes muuta perhettä siellä käymään. Sitten ovat nämä narsistiset uusrakkaat, jotka aivopesevät todella tehokkaasti toisen vihaamaan omiaan vanhempiaan ja syyttä.
Tämä on raskas taakka nähdä vanhempienkin, sillä siinä et voi tehdä mitään, tarvitaan aikaa paljon, että vihdoin tulisi eteen se päivä kun tilanne käy liian vaativaksi tuossa perheessä ja se hajoaisi, sekin on rankka asia, sillä siinä tuo lapsesi on saatettu ajaa niin alas, että selviääkö elämään.
Mutta on myös äitejä, joiden käyttäytyminen on ollut niin ahdistavaa, että lapsen on parempi olla pitämättä yhteyttä.
On äitejä, jotka ajavat lapsensa maailmalle ja kotiin ei ole takaisin tulemisa, ei edes väliaikaisesti. Tiedän äidin, tai perheen jolla on suuri valtavan hieno ja iso omakotitalo, neliöitä ja huoneita riittää, mutta lapsen työn loppuessa on vähän yli kahdeksantoista, ei äiti antanut lupaa tulla kotiin edes väliaikaisesti. Lapsen isä laittoi pihassa olevaan lämpimään ulkorakennukseen tilan, missä lapsi voi asua eli nukkua yönsä, äiti ei taloon sisään päästänyt, eikä antanut isälle valtaa tähän. Nahjus mieheksi, sillä kaikki on miehen perintöomaisuudesta tehty.
Nyt toinen kerta kun lapsen työ loppui ja odottaa pääsyä seuraavaan toisella paikkakunnalla. Enää ei saanut tulla tuohon ulkorakennuksenkaan, vaan joutuu yöpymään kavereiden luona.
Tuo lapsi ei ole mikään luuseri tai muutoinkaan vietä huonoa elämää.
Äitienpäivää ei pitäisi enää ollakaan, kun maailma on mennyt tällaiseksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos! Minulla on kolme aikuista lasta, joille olen kaikkeni antanut. Yhdeltäkään ei ole tullut minkäänlaista muistamista. Maailma on heidät minusta vieroittanut.
En tiedä mitään pahaa heille tehneeni.. .
Juuri tämän takia en halua jälkikasvua! Ei niistä ole loppujen lopuksi kuin harmia ja surua.
Vaikeuksia on monenlaisia. Älkää olko surullisia. Toisilla on lapsia ja toisilla ei ole. Nyt kun elämänmuodot ja perhemuodotkin ovat erilaisia, ei ketään toivon mukaan katsota alaspäin, sen takia, onko kellä mies ja nainen ja lapsi jne. Aloittaja on oikeassa. Jokaisella, joka on tänne syntynyt, on oikeus olla olemassa. Kun ihminen on jotakuinkin terve ja saa olla ja elää rauhassa, sekin on paljon. Kenenkään valintoja ei voi päättää. Itse olen itsekeskeisiä, häiriintyneitä, luonnevikaisia naisia tavannut. Kenties, sinä aloittajakin olet parempi ihminen ja äiti kuin yksikään noista tapaamistani 'naisista' ja 'äideistä', älä ole surullinen.