Kaverit jaksaa edelleen haukkua oudoksi, kun luovuin "täydellisestä" parisuhteesta. Tutustuin kerran bussipysäkillä yhteen ujoon ja hiljaiseen poikaan. Meillä synkkas heti, koska oon todella sosiaalinen ja pidin keskustelua yllä. Tää poika sai mut ihan sekasin, se oli niin välittävä ja ystävällinen. Ei mennyt kauheasti aikaa kun oltiin yhessä. Poika oli tosi romanttinen, saattoi tuoda ihan yllättäen kukkia ovelle tai tehä ruokaa. Me katseltiin aina vieretysten leffoja yms. Sitten tulee se mutta... Koko kaksivuotisen suhteen aikana, hän ei ollut koskaan vihainen, tai eri mieltä yhtään mistään asiasta. Tää kuulostaa ihan naurettavalta syyltä valittaa, mutta jos me oltiin jossain asiassa eri mieltä, hän korjasi äkkiä "niin no nyt kun miettii tarkemmin niin kyllä sä oot oikeessa". Hänellä ei koskaan ollut omia mielipiteitä mistään asiasta. Hän ei tehnyt mitään oman päänsä mukaan. Musta tuntui että mä olen joku äiti, joka opettaa lapselle mikä on hyvä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Kun huomasin tän, mä jopa yritin suututtaa, edes vähän ärsyttää, mutta ikinä en saanut mitään erityistä kipinää. Joo, olihan se rakkaus ja hellyys, mutta oon sit varmaan outo, mä kaipaan muutakin tunnetta. Ehkä se on jonkun muun unelma, mutta mua ahdistaa ettei voi edes keskustella, kun ei saa mitään uutta kantaa mihinkään asiaan, koska kaikesta täytyy olla samaa mieltä. Ihan kun mun seurassa ei uskaltaisi sanoa mitään.
Onko tää pätevä syy eroon?
Tyttö uupunut
2131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luulen että se vaan halus varmistaa että te ette eroo.
tuosta tulee sanonta TOSSUN ALLA :))
Itseasias eräs kaveri kutsuu tollasia poitsuja nimellä Mikki-Hiiri :)