Mitä tehdä?

Olen varattu ja perheellinen, olen ihastunut kaveriin.
7500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kunpa osaisin neuvoa. Itse olen saman kysymyksen äärellä. Olen ihastunut työkaveriini. Mies on minua vanhempi. Ja on varattu.

Äänestä

Kannattaa erota ennen kuin jatkat ihastumista. Kakkua ei voi säästää jos sen haluaa syödä.

Äänestä

Jos kaksi ihmistä ihastuu syvästi, ei sille ole paljon tehtävissä. Ihastumistaan ei voi pakottaa loppumaan. Oli naimisissa tai ei.

Äänestä

Eipä siihen muu auta kuin puhua sen ihastuksen kohteen kanssa ja kysyä onko tunteet molemmin puolisia ja jos on niin sitten mietitte yhdessä jatkoa ja sitä onko teidän yhdessä ololla minkälaiset vaikutukset teille läheisiin ihmisiin. Jos taas niin ettei ihastuksen kohteella ole samoja tunteita sinua kohtaan niin todennäköisesti sinunkin tunteet viilenee häntä kohtaan ja jos ystävyys vahva niin pysytte silti kavereina jotka pystyvät puhumaan kaikesta tästä eteenpäin. Tottakai tilanne on vaikea mutta ei se siitä selviä jos asiaa ei itse selvitä. Tsemppiä, tiedän tunteen hyvin omasta kokemuksesta.

Äänestä

Joo, siis kai on vain tunnustettava tunteensa, puhuttava niistä. Jos toinen ihminen jakaa ne, niin sitten mainiota. Jos ei, niin sitten on pakko murehtia sen hetken kun murehtii ja mennä sitten eteenpäin. Samaa siis ajattelen kuin tuttu tunne edellä.

Äänestä

Niin eli petaat itsellesi suhteen jätät miehesi vasta sitten?

Väärin. Päätä haluatko nykyisen miehesi vai et. Ja toimi ihastuksesi kanssa vasta sitten.

Ihastuksen tunnetta ei voi pakottaa pois, mutta teoistaan vastaa jokainen itse.

Ajatelkaa ihmiset hetki omaa kumppanianne! Toimikaa häntä kohtaan reilusti. Sitä ihmistä suhteen loppuminen sattuu jo paljon, pitääkö siihen päälle vielä loukata täysillä?

Vähän inhimillisyyttä kehiin nyt...

Äänestä

Ehdottomasti ensimmäinen ihminen kenen kanssa tästä puhua on oma kumppani! Menee henkisen pettämisen puolelle jos "kaverin" kanssa alkaa miettiä että mitäs me nyt tälle jutulle tehdään.

Rehellisyys kehiin. Jos oot varattu niin ole ensimmäisenä avoin ja rehellinen omalle kumppanille. Sitten vasta sille kaverille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tohkeissani kirjoitti:

Olen varattu ja perheellinen, olen ihastunut kaveriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu