Miksi savolainen jahkailee ja on oikeasti kiero?
Mistä kaikki periytyy?kun se kaikissa tapauksissa nähtävissä.
Miten se oikeasti juontaa jostain?he kyllä epäilevät muita, mutta itse savolainen on kiero kuin korkkiruuvi.
Miten tälläisen kanssa voi elää tai tulla toimeen jopa joka päivä?
Miten kauppamaailma toimii?kun oikeasti savolaiset on ihan erimaasta kuin muu suomi?
Voisiko joku ystävällisesti kertoa minulle tämän?
13
403
Vastaukset
- savvoo
On se jännää että savolaisia haukutaan kieroiksi. Edellisessä työpaikassani kuulin sitä jatkuvasti. Kuitenkin muualta tulleet riitelivät eniten keskenään ja aiheuttivat eniten kärhämää. Ja onhan tämä hyvä paikka kun sinäkin tänne tulit.
- nyt arveluttaa jo
"On se jännää että savolaisia haukutaan kieroiksi. Edellisessä työpaikassani kuulin sitä jatkuvasti."
Ai senkö takia kun on jännää? Olisko muuten niin kun haukkuivat sinua kieroksi että et itse huomannut? mutta nyt kerrot että on jännää.
Sitten mainitset näin ...
"Kuitenkin muualta tulleet riitelivät eniten keskenään ja aiheuttivat eniten kärhämää"
On se jos se tässä lauseessa astittavissa tuo kierous syytit jo muita työkavereitasi siis työkaverit sai nyt syyt.
Sitten lopuksi mainitse näin...."Ja onhan tämä hyvä paikka kun sinäkin tänne tulit"
Tämä kyllä kruunaa ihan täydellisen kierouden,enhän minä ole sinne tullut edes.
Eli puhutte jo täällä niin kierosti että jos ei ole terävä kaveri niin takuulla käy heikosti.Kierouden ilmentymä on nähtävissä jo noissa lauseissa.- ,....,,,,,
"Kierouden ilmentymä on nähtävissä jo noissa lauseissa."
Täytyy olla todella kieroluontoinen ihminen, kun huomaa toisten sanomisissa vain pelkkää kieroutta.
- Nyt arveluttaa
Niin eihän tässä voi oikeasti todeta kuin jo tuosta yhdestä kannanotosta että savolainen on kiero kuin korkkiruuvi.
- Enää ei arveluta
Voin kuitenkin kertoa omakohtaisen jutun.
Soitin eräästä autosta etelä suomeen,en siis ole savolainen.
No puhelimeen vastattiin ja kaveri kysyy ensimmäisenä oletko savolainen,no minä siihen että miten niin?
No savolaisille ei myydä yhtään mitään enään,kaksi savolaista on jo varannut tämän auton ja tässä tämä on edelleen,eli savolaiset oli molemmat sössineet kauppansa oikein urakalla ja minuakin kuviteltiin jo savolaiseksi heti alkuun.
Joten tämän takia aloitin kysymyksellä savolaisten kieroudesta josta jo varmistuinkin jo tälläkin palstalla. - Hölökyn kölökyn
"Mistä kaikki periytyy?kun se kaikissa tapauksissa nähtävissä."
Vaan kerropa, mihin puolueettomaan tutkimukseen näkemyksesi perustuu.
Antamasi näytön perusteellahan voidaan yhtä hyvin väittää, että kaikki muut, kuin savolaiset ovat kieroja ja epäluotettavia. - arveluttaa
Selvä tehdään niin,annan näytön tänne.
Kerron asian kunhan se selviää loppuun asti ja se tieto tulee tällä viikolla,tämä on siis käytännön testi ja se alkoi jo lauantaina mutta kerron heti kunhan oikeasti kaikki on nähty.En vihjaa sitä vielä mutta kerron kyllä,olenko jopa väärässä.- Hilikun kilikku
"Joten tämän takia aloitin kysymyksellä savolaisten kieroudesta josta jo varmistuinkin jo tälläkin palstalla."
Tämän tasoisten testien ja näyttöjen perusteella minkä tahansa maakunnan väki voidaan leimata suorastaan emäkieroiksi.
"En vihjaa sitä vielä mutta kerron kyllä...."
Ei sinun tarvitsekaan testisi sisällöstä vihjata, mutta senhän voit kertoa, mihin tieteelliseen metodiin se perustuu, kun jo ennakkotietona pystyt kertomaan varmistuneesi savolaisten kielteisistä ominaisuuksista.
- ohoh
No tässä on vastausta kaikkeen.
Kansa kertoo siilijärven takinkääntäjän kuviot.
savolainen
Katainen on ovela savolainen - oma etu on ollut mielessä koko ajan ja ajoitus on juuri sen mukainen. Tunnen monta vastaavaa savolaista: paljon hienoa puhetta ja selkään puukotusta, jotta omat asiat etenevät. Mutta on kun tekojen aika, ei saada mitään aikaan. No - on kuitenkin osattu tavoitella omaa etua, ja matka jatkuu sitä kohti.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288690241886.html#comments-anchor- ****
"No tässä on vastausta kaikkeen."
Tuo on jo niin yleispätevä näyttö, että vastaavan perusteella kaikkien muidenkin maakuntien edustajat, poliitikoista puhumattakaan, voi tuomita epärehellisiksi. Sinussa on tutkija-ainesta...
Mutta siinä savolaiset ovat tavallista fiksumpia, ettei heillä ole tarvetta lähteä muiden maakuntien keskustelusivuille näiden ominaispiirteistä urputtamaan.
- lomalainen
Etkö tiennyt, että kun tulet Kallan siltojen yli, olet ulkomailla! Ei ymmärrä kieltä eikä käytöstä!
- Sutki
Täällä savossa on paljon lepposampaa kuin etelässä tai pohjanmaalla. Täällä osataan ottaa asiat vaan paljon sutkimmin. Savolaiset ellää tapojaa ja muut männöö matkojaa.
- junnakki
Sutki kirjoitti:
Täällä savossa on paljon lepposampaa kuin etelässä tai pohjanmaalla. Täällä osataan ottaa asiat vaan paljon sutkimmin. Savolaiset ellää tapojaa ja muut männöö matkojaa.
Kauan sitten ihmisiä siirrettiin etelämpää asumaan karjalaisten ja pohjalaisten väliin estämään ed mainittujen heimojen tappelut keskenään.
Siitä syntyivät Savolaiset.
Kieroudesta en sano mitään,mutta luulen että tuossa tilanteessa eläneet ihmiset omaksuivat aivan omanlaisensa neuvottelutaidot selvitäkseen ylipäätään hengissä...
Itse olen syntynyt Keiteleellä. Elänyt kuitenkin kohta jo 40 vuotta Espoossa.
Joten kun nyt katson taaksepäin,en näe siellä sen kierompia ihmisiä kuin täälläkään.
Kaikki riippunee katsantokannasta ja siitä,miten annat kohdella itseäsi.
Ja siitä,mitä näet oikeasti,kun katsot ympärillesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778