Vastustajien ja aktivistien, mielipide ja suuri viisaus näkyy hyvin heidän kirjoituksistaan.
Vastustajat harjoittavat toimintaansa vastustamisen takia eivätkä luonnon tai eläinten puolesta. Eräskin naurettava kirjoitus meni jotenkin näin: Mitä vähemmän tiedät metsästyksestä sen parempi vastustaja olet. No voi vittu eihän ne raukat edes tiedä mitä vastustavat. Se että vastustajat ja aktivistit harjoittavat toimintaansa taitaa johtuakin siitä että he vain tahtovat tehdä jotain merkittävää josta saavat jonkinlaista sadistista mielihyvää.
Vai sellaisia eläinten ystäviä, tuhoavat luontoa enemmän kun kaikki metsästäjät yhteensä. Vaikka onhan kaikilla oikeus mielipiteisiin ei se silti saisi kaikenlaisen hölmöilyn ja vandalismin puolelle mennä.
Mielipiteitä?
Vastustajille ja metsästäjille.
4
315
Vastaukset
- käy
niin että vastustus kääntyy itseään vastaan.
Kun huomataan ettei edes tiedetä vastustamisen syytä ja toiminta on vandalismia,ymmärretään että he ovat väärässä.Ei ne kaikki ihmiset ole niin tyhmiä että alkaisivat johonkin toimintaan josta ei ole edes mitään selvää kuvaa.
Ihmisissä on se vika että hyväksytyt mielikuvat halutaan säilyttää.Otan esimerkiksi vaikka skodan.
Tämän päivän skodalla ei ole mitään yhteyttä entisiin malleihin.Silti siinä yhä edelleen on tietty huonon auton imago.Volkkaria taas pidetään hyvänä autona.Vaikka tiedetään että ne ovat samoja autoja,skodaan liittyy selvästi huonompi asenne.
Justiin tämmöistä huonoa imagoa vastustajat paraikaa rakentavat itselleen.Heidät yhdistetään jo nyt tiettyihin negatiivisiin asiayhteyksiin joihin heillä ei välttämättä ole yhteyttä. - Pähkinä
On niitä metsästyksen vastaustajia, jotka eivät tiedä mistään mitään, riehuvat ihan turhaan, pilaavat niidenkin maineet jotka oikeasti ovat asioista perillä ja todella haluavat suojella luontoa ja eläimiä.
on niitä metsästäjiä, jotka ampuvat kissoja, salakaatavat karhuja, rellestävät ihan turhaan, pilaavat niidenkin maineet jotka noudattavat lakia ja joilla on moraali ja arvot kohdallaan.- Maza
kirjoittajissa.
On näitä metsästäjän ruikkuja, säällittäviä metsäläisiä peräkammarin poikia, jotka kirjoittelevat mukamas metsästyksen vastustajina tai sitten toisten nimimerkeillä. Heidän kirjoituksensa ovat kuitenkin niin onnettomia, että vain todelliset urpot ne ottavat todesta. He eivät pilaa keidenkään muiden mainetta kuin itsensä.
Metsästäjät sen sijaan ihan itse koheltavat maineensa omilla teoillaan, jotka me jokainen saamme lukea päivälehdistä. - Jovain
Maza kirjoitti:
kirjoittajissa.
On näitä metsästäjän ruikkuja, säällittäviä metsäläisiä peräkammarin poikia, jotka kirjoittelevat mukamas metsästyksen vastustajina tai sitten toisten nimimerkeillä. Heidän kirjoituksensa ovat kuitenkin niin onnettomia, että vain todelliset urpot ne ottavat todesta. He eivät pilaa keidenkään muiden mainetta kuin itsensä.
Metsästäjät sen sijaan ihan itse koheltavat maineensa omilla teoillaan, jotka me jokainen saamme lukea päivälehdistä...oot vishin hautomakonheesa kasvatettu, tai muuten...????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760