apuva apuva

Kärsämäen pysyttävä Selänteessä loppuvuosi
toukokuu 9, 2014 Toimitus Uutiset Ei kommentteja

Valtioneuvosto velvoitti torstaina Kärsämäen kunnan pysymään peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä kuluvan vuoden loppuun saakka. Päätöksen mukaan Kärsämäen on järjestettävä perusterveydenhuollon palvelut yhteistoiminnassa Haapajärven kaupungin, Pyhäjärven kaupungin ja Reisjärven kunnan kanssa siten, kun kunnat ovat aiemmin sopineet yhteistoimintasopimuksella.
Valtioneuvoston mukaan Kärsämäki lipeää päätöksillään puitelain mukaisista yhteistoimintavelvoitteista. Valtioneuvostolla on lain mukainen toimivalta velvoittaa kunta pysymään ilmoittamassaan yhteistoiminnassa.
Käytännössä Kärsämäki voi yksityistää palvelunsa ja tehdä sopimuksen Attendon kanssa vuoden 2015 alusta alkaen.
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kärsämäellä ei ole valtuuston päätöstä erosta koska valtio kumosi eropäätöksen joten eroa edellyttäisi uusi valtuuston päätös joka astuisi voimaan vasta vuoden 2016 alusta.

Ihme jos eivät valita? Ei auta mitään mutta on sellainen kutina

Äänestä

Kärsäkeput tuntien valittavat ja yrittävät eroa vuoden alusta mutta ei onnistu. Ihan jo sen takia että valtio kumosi kunnanvaltuuston eropäätöksen. Valtava nöyryytys ja osoitus ettei kuntajohto ole luottamustehtäviensä arvoisia vaan lakien rikkojia.

Ymmärtääköhän kuntalaiset miten lähellä oli attendon aloittaminen? Ero vuoden 2015 alusta kuntayhtymästä toiseen ja tilanne olisi ollut ihan toinen.
Kuntalaisten onneksi kuntajohto oli niin tyhmä että alkoi ahnehtimaan pyrkimällä eroamaan toukokuun jälkeen mihin koko homma pääasiassa kaatui. Ero perussopimuksen mukaan ja jäsenkunnat eivät olisi voineet torpata eroa. Itseasiassa naapurit olisivat rähisijät päästäneet selänteestä pois mutta onneksi kärsäkeput teki valtavan mokan pyrkimällä perussopimuksen vastaisesti eroamaan. Omaa tyhmyyttä josta todennäköisesti maksavat juuri sen hinnan jota nimenomaan pyrkivät estämään. Oma valta oli katkolla ja se olisi ollut pelastettavissa mutta olivat niin tyhmiä että itseasiassa ovat nyt syyllisiä kunnan kaatumiseen. Sitä eivät tunnusta vaan syyllistävät muita omista virheistä.

Pelko perseessä mikä on vastaveto? Kepuilta on valta menossa joten ei se tuohon jää se on varma. Hoitajille olisivat silmää räpäyttämättä potkut antaneet attendon kautta tavoitteena oman vallan säilyminen joten lisää on tulossa. Kepujen panokset ovat liian suuret. Sukupolvien aikainen hyvävelijärjestö on vaarassa kaatua ja mikä parasta, omasta syystä. Ero perussopimuksen mukaan eikä kukaan olisi voinut yhtään mitään? Ja mihin kaatui kepujen peli? Kepujen puitelakiin. Missä kohtaa piti nauraa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aaaa...puva kirjoitti:

Kärsämäen pysyttävä Selänteessä loppuvuosi
toukokuu 9, 2014 Toimitus Uutiset Ei kommentteja

Valtioneuvosto velvoitti torstaina Kärsämäen kunnan pysymään peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä kuluvan vuoden loppuun saakka. Päätöksen mukaan Kärsämäen on järjestettävä perusterveydenhuollon palvelut yhteistoiminnassa Haapajärven kaupungin, Pyhäjärven kaupungin ja Reisjärven kunnan kanssa siten, kun kunnat ovat aiemmin sopineet yhteistoimintasopimuksella.
Valtioneuvoston mukaan Kärsämäki lipeää päätöksillään puitelain mukaisista yhteistoimintavelvoitteista. Valtioneuvostolla on lain mukainen toimivalta velvoittaa kunta pysymään ilmoittamassaan yhteistoiminnassa.
Käytännössä Kärsämäki voi yksityistää palvelunsa ja tehdä sopimuksen Attendon kanssa vuoden 2015 alusta alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu