näinhän

Selvästi on havaittavissa, että eräät tänne kirjoittavat ovat tyytymättömiä omiin autoihinsa, on se niin läpinäkyvää.
Ja senpä vuoksi he sitten tuskaisesti haukkuvat moninkertaista testivoittajaa itseään päteäkseen.
Mutta Skodan voittokulku senkun kiihtyy ja sille nämä ressukat eivät mahda YHTÄÄN MITÄÄN.
Mutta ei haukku haavaa tee, että antaa tulla vaan, kyllä me Skodan omistajat se kestetään sillä TOTUUUSHAN me tiedetään.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kun ei olla kouluja käyty ja töiden kanssa on vähän niin ja näin. Parisuhteesta ei tietoakaan ja vanhan äidin helmoissa asutaan peräkammarin puolella. Toiset, ne paremmalla oksalla istuvat, ajelevat uudehkoilla autoillaan vaimon ja lapsien kanssa omaotitaloihinsa ja sieltä kesämökeilleen. Tekeehän se katkeraksi. Toisten autot pitää haukkua ja muutenkin kyseenalaistee paremmin pärjäävien elämä. Suomi on sarvikuonojen luvattu maa ja tämä Skoda-palsta toimii luusereiden kanavana purkaa epäonnista elämäänsä kateuteen asti.

Äänestä

Skodan ostosta pitäisi saada kela-korvausta kun se tuntuu niin monelle toimivan kovempien lääkkeiden korvikkeena ja itsetunto senkun kohoaa.

Äänestä

Lähettänyt 27.03.2014 - 21:48 käyttäjä Tyytymätön asiakas (ei varmistettu)

Omasta VW Touranista (tsi-kone) on ketju lauennut 2 kertaa 87tkm ja 134tkm. Eli ei kai tuo mikään satunnainen vika ole. Nyt jälkimmäinen remontti kustanis 2800e ja VW tuli vastaan 50%, muutenhan se olisi ollut melkein kuusi tonnia. Kusetuksen makua, voisi joku sanoa.


Lähettänyt 27.03.2014 - 22:12 käyttäjä Meahr (ei varmistettu)

Omasta -08 Golf Variantista on ketju lauennut 2 kertaa.. Eka kerran meni siellä 60tkm tietämillä ja seuraavan kerran 113tkm tietämillä. Molemmila kerroilla VW tuli vastaan 70% "good willinä"

On se vaan kumma, ettei VW saanut tätä korjattua näistä TSI koneista. 2014 mallien TSI moottoreissa jakoketju on vaihtunut takaisin hihnaan..

Onhan tässä vielä parivuotta ja 70tkm ajoaikaa jäljellä jos sattuu 3 kerran posahtamaan. Minun good willinä saavat kustantaa sen lystin kokonaan itse

Lähettänyt 27.03.2014 - 23:24 käyttäjä Turaan vw (ei varmistettu)

"Voidaan tulla vastaan TSi-moottorin korjauskuluissa", mutta mikä on oikeasti käytäntö. VV-auton kanssa muutaman kerran keskustelleena, eivät myönnä mitään, minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut,viimeksi tällä viikolla näin sanottiin. Jakoketjun kanssa tulivat muutaman satasen vastaan, itse piti maksaa muistaakseni noin 1000€. Syynä "vastaantuloon" oli kuulemma se, että kokivat auton omistajan jo joutuneen maksamaan kohtuuttomasti auton korjauksesta. Aiemmin samana vuonna oli maksettu polttoainepumpun, turbon, ja dsg-vaihteiston vaihdosta töineen n. 9500 €. Auton korjannut valtuuttama liike kertoi, että VV-autolla oli "kampanja" jakoketjussa, minkä takia tapahtui vastaantulo, VV-auton mukaan heillä ei ole koskaan mitään kamjanjoita ollutkaan. Ja huomenna saaga jatkuu, dsg todennäköisesti taas rikki, 5 kk uusimisesta

Lähettänyt 28.03.2014 - 00:03 käyttäjä Ostappa skooda (ei varmistettu)

Samaa voi kysyä Skodan puolelta. Samat myllyt ja samat ongelmat. Markkinontijohtajalta olisi hyvä kysyä maahantuojan suhtautumisesta esimerkiksi siitä, että miksi kuluttaja ei saa tietoonsa vaurion paljastavaa vikakoodia.
Mainio asia, että Yle pönkii tätä löyhkäävää pesää. Muilla tiedotusvälineillä siihen ei ole mahdollisutta mainossidonnaisuuden vuoksi.

Lähettänyt 28.03.2014 - 09:22 käyttäjä VW Kuljettaja 1... (ei varmistettu)

Omasta 2011 vuosimallin VW 1.2TSI moottorista uusittiin jakopään ketju takuuseen 2v/30tkm ikäisenä käynnistyksessä esiintyvän rallatuksen vuoksi. Nyt reilu vuosi ja 15tkm myöhemmin sama rallatus "korjatulla" osalla on pikkuhiljaa tuloillaan takaisin. Auto ei ollut tuon ennakoivan korjauskampanjan piirissä, joten tämän pitäisi olla "ehjä".

Kyseessä on puhdas suunnitteluvirhe niin osien mitoituksen kun jakopään suunnittelunkin osalta, jota valmistaja ja maahantuoja vähättelevät. Autoja joissa näitä ketjuvaivoja VAG konsernissa on on todella paljon, mutta omistajat eivät niihin osaa välttämättä kiinnittää huomiota. Pelottavinta on, että kahdesta Oululaisesta merkkihuollosta vain toinen kuuli kyseisen vaivan, toinen ei huollon yhteydessä kuullut mitään vikaa moottorista!?! Vian korjannut merkkiliike piti vikaa jopa erittäin selvästi kuuluvana, esimerkillisenä tapauksena joka jokaisen huoltajan pitäisi huomata määräaikaishuollossakin koeajolla ja autoa startatessa.

Toimittajan kannattaisi melkeen kysyä maahantuojilta paljonko tällaisia takuutapauksia on ollut, joita kuitenkin on ennen moottorin täydellistä tuhoa korjattu jotain jakoketjun osia. Niitä nimittäin on ja huomattavan paljon. Tulee ongelman laajuus hieman toiseen valoon.

Samaa pimittelycasea voisi toimittaja alkaa kaivelemaan VAG-konsernin 7-vaihteisen DSG-suorakytkentävaihteiston osalta. Vikoja on ollut paljon, korvauspolitiikka puolestaan vähintäänkin mielenkiintoinen

Lähettänyt 28.03.2014 - 10:20 käyttäjä Golffi (ei varmistettu)

Venyneen jakoketjun tunnistaa kylmäkäynnistyksen yhteydessä kuuluvasta "korahduksesta". Ongelman pahetessa tämä resonanssiääni muuttuu varsin selkeäksi. Itse vein vuosi sitten alle 50 000 ajetun 2010-mallin Golfin Vw-huollon pihaan seisomaan ja yhden kylmäkäynnistyksen jälkeen huollon diagnoosi oli selvä: jakoketju vaihtoon.

Vaihto tehtiin huollon yhteydessä. Minulle ei aiheutunut vaihdosta mitään lisäkustannuksia. Maksoin vain normaalin huollon hinnan. Ainakin minun tapauksessa huollon toiminta ja palvelu oli kiitettävää. Kertoivat myös, että vaihto-osat pitäisivät olla parempilaatuisia. Eli tuotantoketjussa esiintynyt ongelma on kuulemma "paikallistettu".

Lähettänyt 28.03.2014 - 10:48 käyttäjä Besserwisser (ei varmistettu)

Sitä en voi käsittää, että joku näitä TSI-moottorisia ja/tai DSG-vaihteistollisia autoja ostaa, vaikka nämä viat ovat olleet vuosikausia jo tiedossa. En käytettynä ostaisi tällaista autoa vaikka saisin ilmaiseksi. Moni autoliike ei enää näitä ota lainkaan vaihdossa korkeiden kustannusten takia.
Korjauskulut ylittävät helposti auton arvon ja nämä luultavasti kymmenen vuoden iässä menevät romutukseen,

Äänestä

on nää teinireppanat hauskoja ja ehkä jopa hieman tyhmiäkin.

Äänestä

Skoda on silti ainoa jäljellä oleva itäautostatuksen omaava merkki suomessa. Sitä ei voi skoda kuskikaan kiertää. Skodan yhteys venäläiseen kulttuuriin on selvä ja niinkuin nyt valko-venäjän jääkiekko kisoissakin voidaan nähdä, skoda on vahvasti esillä idässä venäjän maassa pidettävissä kisoissa. Myynti kohoaa minskissä ja valko venäjä on kovin ylpeä tuotteestaan/ tekeleestään kun tuovat sen vahvasti esille kisoissa. Skoda on itäautojen nro. 1

Äänestä
  • Politrukin hymy näkyy juu kisoissa. Tosin skodaa ei valmisteta edes minskissä vaan kaliningradissa.

    Äänestä

  • Venäjän hymy kirjoitti:

    Politrukin hymy näkyy juu kisoissa. Tosin skodaa ei valmisteta edes minskissä vaan kaliningradissa.

    Eipä muuten valmisteta Kaliningradissa.

    Äänestä

  • Ei sinne päinkään kirjoitti:

    Eipä muuten valmisteta Kaliningradissa.

    Kaliningradissa valmistetaan BMW-merkksiä venäläisiä itäautoja, joita teiniaknepoitsut kuolaavat ja ehkä ostavatkin, kun niiden elinkaari on tullut päätepisteeseensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se menee kirjoitti:

Selvästi on havaittavissa, että eräät tänne kirjoittavat ovat tyytymättömiä omiin autoihinsa, on se niin läpinäkyvää.
Ja senpä vuoksi he sitten tuskaisesti haukkuvat moninkertaista testivoittajaa itseään päteäkseen.
Mutta Skodan voittokulku senkun kiihtyy ja sille nämä ressukat eivät mahda YHTÄÄN MITÄÄN.
Mutta ei haukku haavaa tee, että antaa tulla vaan, kyllä me Skodan omistajat se kestetään sillä TOTUUUSHAN me tiedetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu