Kummat parempia leskejä - miehet vai naiset?

Onkohan mitään tilastoja siitä, kummat lesket kohtelevat perillisiään oikeudenmukaisemmin ja elämää eteenpäin ajatellen? Isät vai äidit? Vai onko niin, että isät ajattelevt tyttäriensä elämää eteenpäin ja äidit taas hyörivät poikiensa elämän turvaamiseksi..

Äitilesket usein vaikuttavat aloittavan mukavamman elämän miehiensä kuollessa. Ehkä miehet ajattelevat rationaalisemmin ja eteenpäin muidenkin tulevaisuutta, kuin omaaansa.
29207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Olettaisin että äidinäidit työntelevät tyttäriensä lapsia eteenpäin enemmän kuin muut. Äidinäiti voi olla täysin varma siitä että tyttären lapsilla on myös hänenkin geenejään, isänisällä on jo kaksi mahdollisuutta että "lapsenlapsen" onkin siittänyt joku ventovieras.

http://yliopisto-lehti.helsinki.fi/?article=6207

Äänestä

Leskiä ei leskejä !

Äänestä

Osa vanhemmista miehistä on niin tottuneita päättämään kaikista pariskunnan asioista, että vasta leskeys on tuonut vaimoille edes vähän vapautta tehdä asioita omankin mielensä mukaisesti. Sittenjo vaaditaankin, että pitäisi ajatella VAIN aikuisten lastensa ja lastenlastensa etua!

Äänestä
  • Miettikää tilannetta jossa toinen pariskunnasta ei ajattele rahan käyttöä, ostelee mitä haluaa ja tuhlaa minkä kerkeää.
    Sitten tämä toinen puoliso tuo talouteen sen järjen, säästäväisyyden, tulevaisuuden suunnitelman, yleensä talouden pyörityksen.

    Miten käy kun tämä "järki" kuolee?

    Päivän selvää että homma karkaa käsistä ja kun homma karkaa niin silloin voi mennä omat ja lasten rahat.
    Samaa on käyttäytymishäiriöisillä joilla toinen pitää rajoja, kun rajat katoavat niin hulluus räjähtää käsiin.
    kun nämä kaksi asiaa yhdistyy samassa persoonassa niin katastrofi on valmis, olen nähnyt tämän.
    Silloin ei riitä että saisi lasten rahat vaan lasten pitäisi vielä maksaa lisää.

    Äänestä

  • Ihan sama kumpi kirjoitti:

    Miettikää tilannetta jossa toinen pariskunnasta ei ajattele rahan käyttöä, ostelee mitä haluaa ja tuhlaa minkä kerkeää.
    Sitten tämä toinen puoliso tuo talouteen sen järjen, säästäväisyyden, tulevaisuuden suunnitelman, yleensä talouden pyörityksen.

    Miten käy kun tämä "järki" kuolee?

    Päivän selvää että homma karkaa käsistä ja kun homma karkaa niin silloin voi mennä omat ja lasten rahat.
    Samaa on käyttäytymishäiriöisillä joilla toinen pitää rajoja, kun rajat katoavat niin hulluus räjähtää käsiin.
    kun nämä kaksi asiaa yhdistyy samassa persoonassa niin katastrofi on valmis, olen nähnyt tämän.
    Silloin ei riitä että saisi lasten rahat vaan lasten pitäisi vielä maksaa lisää.

    Miten niin "lasten rahat"?
    Eikös ne rahat ole sen pariskunnan?

    Äänestä

Miten kuvittelet, että tällaista asiaa pystyttäisiin tilastoimaan?

Äänestä
  • Tälle palstalle kirjoittavilla ei kaikilla säteile. Yksi selvä ryhmä ovat "huonoja leskiä" mollaavat, leskien kun tulisi elää vain lapsilleen.

    Äänestä

Lapset hankkivat ovat vastuussa seuraavasta sukupolvesta. Lapsia ei hankita, mikäli seuraavaa sukupolvea ei halua turvata. Yksinkertaista, eikö totta.

Äänestä
  • tuosta ei edes-erkkikään ota selvää! SITPAITS LAPSIA SAADAAN JOS SAADAAN!Sinä voit hankkia elantosi jostain muualta kuin lesken kukkarosta!

    Äänestä

On se nähty ainakin täällä, että ennen toisen vanhemman kuolemaa elettiin melko säästeliäästi. Ulkomaillakin käytiin kauempana peräti vain kerran lapsuudennuoruuden aikana.

No, puolison kuollessa leski päätti laittaa elämänsä risaiseksi ja matkusteli ainakin 2 kertaa vuodessa kaikenmaailmaan kaukomatkoille. Että sillä lailla muuttui.

Ennen elettiin säästeliäästi ja säästettiin. Lesket ajattelee sitten vissiin, että enää ei tartte säästellä, kun ei tarvi ns. silmää palvoa.

Lasten tulevaisuus ja heille säästö toissijaista.

Äänestä
  • Että jotkut aikuiset penskat osaavatkin ahneudessaan olla säälittäviä!

    Äänestä

  • -erkki kirjoitti:

    Että jotkut aikuiset penskat osaavatkin ahneudessaan olla säälittäviä!

    on, tuollakaan sankarilla ei taida olla muuta tekemistä kuin laskea leskivanhempansa reissuja; toivon tosissaan että, tämä vanhempi jatkaa reissaamistaan . Tuolle on ihan oikein ettei mitään muuta jäisi paskasten alkkareiden lisäksi ! Voi tuota ahneutta ja kateutta!

    Äänestä

  • Semmoisia kirjoitti:

    Kun laki määrittelee kenen omaisuus on.
    Lain määritelmän perusteella maksetaan verot.

    Sitten joku muu tuhlaa rahat, onkos se oikein?

    Miksi puolison tulisi saada menehtyneen puolisonsa omaisuus?
    Perusteluina useasti se että on ollut tienaamassa sitä, siis haloo, olikos se leski töissä mukana avittamassa edesmenneen työtehtävissä?
    Vai mitä tuolla avittamisella tarkoitetaan, eikös jokaisen palkka ole korvaus tehdystä työstä? Ei siinä puoliso ole auttanut.
    Sitten tullaa niihin jotka ovat kotona ja toinen puoliso on tienannut rahat, juu siihen on olemassa tasinkojärjestelmä jolloin kotona ollut saa oman osuutensa, ei
    100% edsmenneen omaisuudesta vaan hänelle kuuluva osuus.

    No sijoitukset sitten, tehtiinkös ne sijoitukset vain toista puolioa varten, vai ottiko kumpikin riskin?
    Miksi sijoituksesta koko tuotto kuuluisi vain toiselle puolisolle?

    Kyllähän se näin on että kun leski on saanut tasingon ja asumisoikeuden yhteiseen asuntoon ja päälle vielä lesken eläkkeen niin pitääkö vielä havitella perillisille laillisesti kuuluvaa omaisuutta?

    Matkustella saa ja tehdä mitä haluaa mutta vain omilla varoillaan.

    Mikään laki eikä moraalikaan hyväksy tuhlaamaan toisten omaisuutta.

    Ja nyt lesket jotka haluatte tuhlata kaiken yhteisen omaisuuden niin perustelkaa, millä oikeudella.
    Perusteluksi ei riitä että ne kuuluu mulle, lakipykäliä, vanhoja tapoja, tai jotain muuta millä pystytte perustelemaan toimintanne.

    Perillisillä on takana laki ja moraali.

    Äänestä

  • On se kummaa... kirjoitti:

    Kyllä se pariskunta on niiden varojen omistja eikä kukaan muu, niinkauan kuin he elää, kummatkin tai ees toinen. Laki on väärä!

    Äänestä

Leski, leskiä... ihan viisasta osata ajatella, että ositus selkiyttää- sen jälkeen kukin osapuoli, niin perillistaho kuin leski ovat omillaan.
Kiintoisaa miten monta kuolinpesää lopulta on helposti samassa sumpussa- esim. meillä nyt isoisän, isän ja äitimme suuttui kun ei voikaan toimia yksion pesän asioden kanssa.
Todennäköisesti lopulta on myös äidinkin pesä siinä samassa... vuosikymmenien kuluttua.

Äänestä

Pesät piitäisi selvittää samantien jonkun ulkopuolisen, sillä pitkittyessä kaikki mutkistuu. Kaikesta tulee totta tosiaan vain yhden omaisuutta..

Äänestä
  • Kyllä se vähemmän tienannutkin leski on omaisuuden kartuttamiseen yleensä selvästi enemmän osallistunut kuin lapset. Jos on "vain" kodin ja lapset hoitanut, niin on pitkä penni kuitenkin säästynyt yhteiseksi hyväksi.

    Entäpä jos leski onkin se enemmän tienannut?

    Olen itse leski ja samanaikaisesti lesken perillinen, joten omakohtaista kokemusta on molemmin päin. Onneksi on asiat saatu sovussa hoidetuksi, kun on ollut mahdollisuus maksaa ne perintöverot kuolinpesän varoista niin, etteivät lapset ole niiden vuoksi joutuneet vaikeuksiin.

    Olisi minun käsittäksni parasta, että lähtökohtaisesti leski saisi tasinkona puolisonsa omaisuuden ja lapset perisivät vasta lesken jälkeen, ja maksaisivat perintöveronkin vasta silloin - mieluimmin tietenkin olisi koko perintöverotus lopetettava.

    Äänestä

  • sopuleski kirjoitti:

    Kyllä se vähemmän tienannutkin leski on omaisuuden kartuttamiseen yleensä selvästi enemmän osallistunut kuin lapset. Jos on "vain" kodin ja lapset hoitanut, niin on pitkä penni kuitenkin säästynyt yhteiseksi hyväksi.

    Entäpä jos leski onkin se enemmän tienannut?

    Olen itse leski ja samanaikaisesti lesken perillinen, joten omakohtaista kokemusta on molemmin päin. Onneksi on asiat saatu sovussa hoidetuksi, kun on ollut mahdollisuus maksaa ne perintöverot kuolinpesän varoista niin, etteivät lapset ole niiden vuoksi joutuneet vaikeuksiin.

    Olisi minun käsittäksni parasta, että lähtökohtaisesti leski saisi tasinkona puolisonsa omaisuuden ja lapset perisivät vasta lesken jälkeen, ja maksaisivat perintöveronkin vasta silloin - mieluimmin tietenkin olisi koko perintöverotus lopetettava.

    Piti vielä lisäämäni, että leski voisi sitten "kaiken saatuaan" antaa lapsilleen ennakkoperintöä, kunhan jokainen saa saman verran. Yhden lapsen auttamisesta voi seurata, että muut jäävät vähemmälle, jos omaisuus lesken omistuksessa kovin hupenee.

    Vaikka leski lähtökohtaisesti saisi kaiken, olisi tätä tietenkin mahdollista muuttaa avioehdon tai testamentin keinoin.

    Nykyinen perintösysteemi on omiaan aiheutamaan monenlaista riidan siementä perikunnassa. Jos olisi maan tapa että leski saa kaiken ellei toisin ole nimenomaisesti haluttu järjestää, tulisi maan tavaksi myös se ajattelu, että lapset eivät peri ensin kuolleen vanhemman jälkeen vielä mitään.

    Tuo ajatus on mielenkiintoinen, mutta onko tullut mieleen että tuollainen ajatusmalli on nyky-yhteiskunnan tuote?

    Myös tuo ajatus että leski saisi koko perinnönjättäjän omaisuuden vastikkeena antamastaan työpanoksesta.
    Mietitäänpä ajatusta tarkemmin, kotiäitinä/isänä ollut leski ei saanut kartutettua omaisuutta menehtyneeseen puolisoon nähden.
    Nyky systeemissä kotiäidille/isälle luovutetaan ½ pesän varoista (tasinkona) jolloin tilanne normalisoituu siten kuin kumpikin olisi tienannut omaisuutta.
    Lisäksi leskelle taataan asumisoikeus yhteiseen kotiin ja lisäksi vainajan eläkkeistä maksetaan leskeneläkettä joka on ihan huomattava tulo jos leski ei ole työelämässä.
    Yhteenvetona leski sai korvauksen tehtyyn kotityöhön sekä saa vainajalle kuuluvan eläkkeen leskeneläkkeen muodossa (elättäjä säilyy jatkossakin).
    Lesken taloudellinen tilanne jatkuu niinkuin siihenkin saakka puolison menehtymisestä huolimatta, (ei milestäni ollenkaan paha tilanne).

    Esittämäsi uudistus tarkoittaisi seuraavaa:
    Leski saisi 100% menehtyneen puolison varoista, hän saisi lisäksi leskeneläkkeen.
    Veroja leski joutuisi tilanteen mukaan maksamaan enemmän kuin perinnön jkaautuessa perillisille.

    Yhteenvetona voidaan todeta että lesken varallisuus ja varallisuuden tuoma tulo yhdistettynä leskeneläkkeeseen lisäisi lesken tuloja sekä varallisuutta.
    Perheen kokonaistulo ei pienenisi (verrattuna vanhuus eläketilanteeseen), mutta koska toinen puoliso ei olisi kuluttamassa jäisi leskelle huomatavasti enemmän varoja käytettäväksi.

    Koko tilanteen yhteenetona voin todeta että halutaan jonkinlainen ekstra korvaus leskeksi jäämisestä, eli sillä pitää tienata.
    Mikä on sitten perillisten tilanne, nykyisen ajattelumallin mukaan heille ei kuuluisi mitään.
    Lapsiaan ja heidän hyvinvointia ajattelevat vanhemmat tukevat lastensa aikuistumista ja hyvinvointia niin rahallisesti kuin työpanoksillakin.
    Nyt kun toinen vanhemmista kuolee heiltä jää tuo apu saamatta, perintö auttaisi heitä eteenpäin elämässä.

    Mitä tulee tuohon ahneisiin perillisiin niin voidaan todeta että Suomessa on luvattoman paljon jakamattomia kuolinpesiä, tämän tosiasian valossa voidaan todeta että leskille annetaan jo nyt lainsuoma oikeus pitää hallinnassaan pesää.

    Nykylain ja oikean moraalin mukaan puolisot voivat tehdä testamentin jolla turvaavat puolisolle paremman tilanteen.
    Jos tällaista testamenttia ei ole tehty niin sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi (tai unohtunut/ei ole ajateltu).

    Jos tilanne käännettäisiin päivastaiseksi (vertaan tätä pakkomyynniksi, jos et halua ostaa tuotetta peru tilaus), niin puolisoiden pitäisi olla aktiivisia turvatakseen perillisten tilanne.
    Myös testamentin puuttumattomuus voisi houkutella epärehellisyyteen (äkkiähän puolisoiden välinen testamentti perillisten hyväksi katoaisi).
    Miksi siis luoda järjestelmä joka on epäreilu (perilliset eivät olisi missään arvossa) ja lisäisi lisäksi mahdollisuuden rikollisuuteen.

    Ihan rehellisesti, eikö leskelle riitä se että nykyine elintaso säilyy?
    Pitääkö puolison kuolemalla tienata?

    Äänestä

  • Juu mutta... kirjoitti:

    jaksat olla kateellinen leskeneläkkeestäkin?

    Mutta miksi kersat ja muut ovat hinkumassa vanhempiensa ansaitsemia rahoja ja omaisuutta!
    Minä elän vain omillani, en hingu kenekään rahoja. Mutta jos joku tulee tuomaan minulle ison rahasumman, mietin ottaisinko.Joku muu kuin vanhempani, jostain syystä.Mutta ei vanhempieni tarvi säästämistään omistaan minulle antaa, eläköön hankkimillaan, toisen kuollessakin.

    Äänestä

  • Juu mutta... kirjoitti:

    Tuo ajatus on mielenkiintoinen, mutta onko tullut mieleen että tuollainen ajatusmalli on nyky-yhteiskunnan tuote?

    Myös tuo ajatus että leski saisi koko perinnönjättäjän omaisuuden vastikkeena antamastaan työpanoksesta.
    Mietitäänpä ajatusta tarkemmin, kotiäitinä/isänä ollut leski ei saanut kartutettua omaisuutta menehtyneeseen puolisoon nähden.
    Nyky systeemissä kotiäidille/isälle luovutetaan ½ pesän varoista (tasinkona) jolloin tilanne normalisoituu siten kuin kumpikin olisi tienannut omaisuutta.
    Lisäksi leskelle taataan asumisoikeus yhteiseen kotiin ja lisäksi vainajan eläkkeistä maksetaan leskeneläkettä joka on ihan huomattava tulo jos leski ei ole työelämässä.
    Yhteenvetona leski sai korvauksen tehtyyn kotityöhön sekä saa vainajalle kuuluvan eläkkeen leskeneläkkeen muodossa (elättäjä säilyy jatkossakin).
    Lesken taloudellinen tilanne jatkuu niinkuin siihenkin saakka puolison menehtymisestä huolimatta, (ei milestäni ollenkaan paha tilanne).

    Esittämäsi uudistus tarkoittaisi seuraavaa:
    Leski saisi 100% menehtyneen puolison varoista, hän saisi lisäksi leskeneläkkeen.
    Veroja leski joutuisi tilanteen mukaan maksamaan enemmän kuin perinnön jkaautuessa perillisille.

    Yhteenvetona voidaan todeta että lesken varallisuus ja varallisuuden tuoma tulo yhdistettynä leskeneläkkeeseen lisäisi lesken tuloja sekä varallisuutta.
    Perheen kokonaistulo ei pienenisi (verrattuna vanhuus eläketilanteeseen), mutta koska toinen puoliso ei olisi kuluttamassa jäisi leskelle huomatavasti enemmän varoja käytettäväksi.

    Koko tilanteen yhteenetona voin todeta että halutaan jonkinlainen ekstra korvaus leskeksi jäämisestä, eli sillä pitää tienata.
    Mikä on sitten perillisten tilanne, nykyisen ajattelumallin mukaan heille ei kuuluisi mitään.
    Lapsiaan ja heidän hyvinvointia ajattelevat vanhemmat tukevat lastensa aikuistumista ja hyvinvointia niin rahallisesti kuin työpanoksillakin.
    Nyt kun toinen vanhemmista kuolee heiltä jää tuo apu saamatta, perintö auttaisi heitä eteenpäin elämässä.

    Mitä tulee tuohon ahneisiin perillisiin niin voidaan todeta että Suomessa on luvattoman paljon jakamattomia kuolinpesiä, tämän tosiasian valossa voidaan todeta että leskille annetaan jo nyt lainsuoma oikeus pitää hallinnassaan pesää.

    Nykylain ja oikean moraalin mukaan puolisot voivat tehdä testamentin jolla turvaavat puolisolle paremman tilanteen.
    Jos tällaista testamenttia ei ole tehty niin sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi (tai unohtunut/ei ole ajateltu).

    Jos tilanne käännettäisiin päivastaiseksi (vertaan tätä pakkomyynniksi, jos et halua ostaa tuotetta peru tilaus), niin puolisoiden pitäisi olla aktiivisia turvatakseen perillisten tilanne.
    Myös testamentin puuttumattomuus voisi houkutella epärehellisyyteen (äkkiähän puolisoiden välinen testamentti perillisten hyväksi katoaisi).
    Miksi siis luoda järjestelmä joka on epäreilu (perilliset eivät olisi missään arvossa) ja lisäisi lisäksi mahdollisuuden rikollisuuteen.

    Ihan rehellisesti, eikö leskelle riitä se että nykyine elintaso säilyy?
    Pitääkö puolison kuolemalla tienata?

    >>Tuo ajatus on mielenkiintoinen, mutta onko tullut mieleen että tuollainen ajatusmalli on nyky-yhteiskunnan tuote?> saa vainajalle kuuluvan eläkkeen leskeneläkkeen muodossa (elättäjä säilyy jatkossakin).>Veroja leski joutuisi tilanteen mukaan maksamaan enemmän kuin perinnön jkaautuessa perillisille.>Lapsiaan ja heidän hyvinvointia ajattelevat vanhemmat tukevat lastensa aikuistumista ja hyvinvointia niin rahallisesti kuin työpanoksillakin.>Mitä tulee tuohon ahneisiin perillisiin niin voidaan todeta että Suomessa on luvattoman paljon jakamattomia kuolinpesiä, tämän tosiasian valossa voidaan todeta että leskille annetaan jo nyt lainsuoma oikeus pitää hallinnassaan pesää.>Nykylain ja oikean moraalin mukaan puolisot voivat tehdä testamentin jolla turvaavat puolisolle paremman tilanteen.>Jos tilanne käännettäisiin päivastaiseksi (vertaan tätä pakkomyynniksi, jos et halua ostaa tuotetta peru tilaus), niin puolisoiden pitäisi olla aktiivisia turvatakseen perillisten tilanne.

    Äänestä

  • Juu mutta... kirjoitti:

    Tuo ajatus on mielenkiintoinen, mutta onko tullut mieleen että tuollainen ajatusmalli on nyky-yhteiskunnan tuote?

    Myös tuo ajatus että leski saisi koko perinnönjättäjän omaisuuden vastikkeena antamastaan työpanoksesta.
    Mietitäänpä ajatusta tarkemmin, kotiäitinä/isänä ollut leski ei saanut kartutettua omaisuutta menehtyneeseen puolisoon nähden.
    Nyky systeemissä kotiäidille/isälle luovutetaan ½ pesän varoista (tasinkona) jolloin tilanne normalisoituu siten kuin kumpikin olisi tienannut omaisuutta.
    Lisäksi leskelle taataan asumisoikeus yhteiseen kotiin ja lisäksi vainajan eläkkeistä maksetaan leskeneläkettä joka on ihan huomattava tulo jos leski ei ole työelämässä.
    Yhteenvetona leski sai korvauksen tehtyyn kotityöhön sekä saa vainajalle kuuluvan eläkkeen leskeneläkkeen muodossa (elättäjä säilyy jatkossakin).
    Lesken taloudellinen tilanne jatkuu niinkuin siihenkin saakka puolison menehtymisestä huolimatta, (ei milestäni ollenkaan paha tilanne).

    Esittämäsi uudistus tarkoittaisi seuraavaa:
    Leski saisi 100% menehtyneen puolison varoista, hän saisi lisäksi leskeneläkkeen.
    Veroja leski joutuisi tilanteen mukaan maksamaan enemmän kuin perinnön jkaautuessa perillisille.

    Yhteenvetona voidaan todeta että lesken varallisuus ja varallisuuden tuoma tulo yhdistettynä leskeneläkkeeseen lisäisi lesken tuloja sekä varallisuutta.
    Perheen kokonaistulo ei pienenisi (verrattuna vanhuus eläketilanteeseen), mutta koska toinen puoliso ei olisi kuluttamassa jäisi leskelle huomatavasti enemmän varoja käytettäväksi.

    Koko tilanteen yhteenetona voin todeta että halutaan jonkinlainen ekstra korvaus leskeksi jäämisestä, eli sillä pitää tienata.
    Mikä on sitten perillisten tilanne, nykyisen ajattelumallin mukaan heille ei kuuluisi mitään.
    Lapsiaan ja heidän hyvinvointia ajattelevat vanhemmat tukevat lastensa aikuistumista ja hyvinvointia niin rahallisesti kuin työpanoksillakin.
    Nyt kun toinen vanhemmista kuolee heiltä jää tuo apu saamatta, perintö auttaisi heitä eteenpäin elämässä.

    Mitä tulee tuohon ahneisiin perillisiin niin voidaan todeta että Suomessa on luvattoman paljon jakamattomia kuolinpesiä, tämän tosiasian valossa voidaan todeta että leskille annetaan jo nyt lainsuoma oikeus pitää hallinnassaan pesää.

    Nykylain ja oikean moraalin mukaan puolisot voivat tehdä testamentin jolla turvaavat puolisolle paremman tilanteen.
    Jos tällaista testamenttia ei ole tehty niin sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi (tai unohtunut/ei ole ajateltu).

    Jos tilanne käännettäisiin päivastaiseksi (vertaan tätä pakkomyynniksi, jos et halua ostaa tuotetta peru tilaus), niin puolisoiden pitäisi olla aktiivisia turvatakseen perillisten tilanne.
    Myös testamentin puuttumattomuus voisi houkutella epärehellisyyteen (äkkiähän puolisoiden välinen testamentti perillisten hyväksi katoaisi).
    Miksi siis luoda järjestelmä joka on epäreilu (perilliset eivät olisi missään arvossa) ja lisäisi lisäksi mahdollisuuden rikollisuuteen.

    Ihan rehellisesti, eikö leskelle riitä se että nykyine elintaso säilyy?
    Pitääkö puolison kuolemalla tienata?

    "Ihan rehellisesti, eikö leskelle riitä se että nykyine elintaso säilyy?"

    Ihan tosissaan, yleensä lesken elintaso laskee leskeneläkkeestä huolimatta. Leskeneläke on enimmillään puolet edunjättäjän ansioeläkkeestä tai laskennallisesta ansioeläkkeestä. Tavallisimmin leskeneläke on kuitenkin alle puolet edunjättäjän ansioeläkkeestä, hyvin usein muutama satanen, joskus ei yhtään mitään. Kadehdi sitä sitten.

    Äänestä

  • tosiasioihin kirjoitti:

    Jos leskeneläke on puolet edesmenneen puolison laskennallisesta eläkkeestä niin minun mielestä silloin leskelle jää enemmän käyettäväksi kuin jos puolio olisi ollut hengissä ja saanut eläkkeensä.
    Perusteluna se että elossa oleva puoliso kuitenkin tarvitsee ruokaa, vaatteita, yms, elämiseen.
    Haudassa ei välttämättä tarvitse edes kukkia jos leskeltä loppuvat rahat.

    Minimissään leskeneläke on 0€ kuten minulla.
    Tämä siitä syystä että tienaan riittävästi tullakseni toimeen, jos tuloni romahtavat leskeneläke lasketaan uudelleen.
    Joten joo tiedän mikä on lesken eläke.
    Sitten kun puhutaan vielä henkivakuutukset niin ei se leski rahallisesti hirveästi häviä.
    Tietenkin jos lasketaan jo puolison eläessä että puolison tulotovat omia niin juu, kyllä silloin pienenee.
    Tuo on joidenkin ielestä puhdasta todellisuutta, puoliso ei tienaa mitään, ei tee mitään , ei osaa sijoittaa jne. (jatkuvaa alistamista).
    Samaa satuilua jatketaan sitten perillisille, ei tehnyt mitään, ei tienannut mitään, jne..
    Alistaminen ja nöyryyttäminen on ilmeisesti perinnöllistä ja monesti alistaja on nainen ja tytär jatkaa siitä mihin äiti jää.

    Äänestä

Noinhan se käytännössä menee nykyäänkin ja lesket eivät mieluusti halua jakaa lapsilleen mitään - ellei ole pakko.

Äänestä
  • Ehdotukseni on omakohtaisten kokemusten myötä kehittynyt idea, jonka toteuttamisella yksinkertaistettaisiin asioita ja vältettäisiin perintöveron maksamisesta lapsille usein koituvat hankaluudet epäselvydet siitä, mitä kukakin millonkin omistaa ja muille jakaa.

    Sen miettiminen , miten paljon kukin perheenjäsen on työllään tai muilla keinoin vanhempien omaisuutta kartuttanut, ja perimyksen järjestäminen "ansioiden mukaan", on hyödytön näkökanta eikä sitä pitäisi tähän käyttää. Perheitä ja tilanteita on niin monenlaisia ja eri ansaintatapojen arvostuksesta ei kuitenkaan päästä yhteisymmärrykseen: mikä olisi esim omaishoitajan tai kotiäidin työn arvo, jne jne.

    Ylivoimaisessa valtaosassa tapauksista on kuitenkin niin, että lasten osuus vanhempiensa varallisuuden kertymiseen on hyvin vähäinen, useimiten jopa miinusmerkkinen. Lähtökohtaisesti olisi siis parasta, että lapset eivät perisi ensin kuolleen vanhemman jälkeen vielä mitään. Jos lapsilla tai jollain heistä on merkittävä panos vanhempien varallisuuteen tai hoitoon (esim omaishoitajana )
    , voisi tämän erikoistilanteen hoitaa testamentilla.

    Äänestä

Jos lapsi menettää varhain toisen vanhempansa, tulisi mielestäni hänen tulevaisuutensa turvata ulkopuolisen toimesta. Hän menettää toisen taloudellisen tukijansa ja näin ollen tarvitsee varallisuuden turvan itselleen. Leski saa leskeneläkkeen joka tapauksessa.

Äänestä
  • niin ja lapsi/lapset saavat eläkkeen myös. Pakko näin leskenä sanoa että, huomattavan paljon suurempi apu siitä kuin edesmenneen tulosta, joka meni h..... pers .

    Äänestä

naislesket tärväävät kaiken omaisuuden ,toisin kuin esim. mieslesket, ei ainakaan minun silmiin ole sattunut uutisia, en kylläkään tuomitsisi heitäkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

243242 kirjoitti:

Onkohan mitään tilastoja siitä, kummat lesket kohtelevat perillisiään oikeudenmukaisemmin ja elämää eteenpäin ajatellen? Isät vai äidit? Vai onko niin, että isät ajattelevt tyttäriensä elämää eteenpäin ja äidit taas hyörivät poikiensa elämän turvaamiseksi..

Äitilesket usein vaikuttavat aloittavan mukavamman elämän miehiensä kuollessa. Ehkä miehet ajattelevat rationaalisemmin ja eteenpäin muidenkin tulevaisuutta, kuin omaaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu