Sagamar

Miiten etenee minun ja vaalearistiverisen itseäni vanhemman miehen kanssa?
Pääsenkö aloittamaan tämän haluamani uuden harrastuksen (rahakysymys) vai siirtyykö ensi vuoden kesään tai hamaan hautaan asti?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suhde tähän mieheen nyt; suuntaa on molemmilla, tietoisuutta että päätös on tehtävä kun ei ole ollut valmiutta aikaisemmin. Nyt on ilmassa muutoksia välillänne. Kun katson syksylle niin jokin asia käsitellään loppuun välillänne, se johtuu asiasta kun ei tiedä miten mennä eteenpäin, yleinen kortti tuli myös että on tienhaara, valita miten menee jatkossa eteenpäin, ja suhteen tila on jotenkin alakantissa, voimattomuutta. Ja kesäkin näyttää kun katson että joku antaa asian olla, ei oikein elämänvoimaa ole. Miehen puolelta on paljon yritystä. Kun katson teille ensi vuoteen niin asioita tapahtuu enemmän mutta tulkitsen sen että joku toinen/ mahdollisesti toiset asiat nousevat tämän tilanteen eteen.
Ei aivan vielä näytä tulevan harrastusta, epävarmuutta on haluaako lähteä tähän vai ei. Ensi vuodesta niin tilanne on samalla mallilla, odotat toteutumista ja miksi niin rahatilanteen pitäisi kääntyä. Luulen että tämän harrastuksen aloittaminen vie vähän enemmän aikaa, mutta todellistat sen aika pian, luulen pari vuotta menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taatelipää kirjoitti:

Miiten etenee minun ja vaalearistiverisen itseäni vanhemman miehen kanssa?
Pääsenkö aloittamaan tämän haluamani uuden harrastuksen (rahakysymys) vai siirtyykö ensi vuoden kesään tai hamaan hautaan asti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu