Sagamar7:lle

Sagamar, hyvää iltaa !

Suomalainen, tummahiuksinen, vähän minua vanhempi
mies (työssä teknisellä alalla), johon tutustuin ensin netin seuranhakupalstan kautta (v. 2004 tai 2005) ja tapailimmekin kavereina/ystävinä tuolloin (kävimme mm. rock-konsertissa ja syömässä). Sitten välillä emme pitäneet yhteyttä, mutta some:ssa jatkoimme keskustelua n. pari vuotta aikaa. Kunnes taas taukoa ja nyt hiljattain jälleen.

Minä olen koko ajan pitänyt häntä vain kaverina/ystävänä, mutta mitä hän on aiemmin ajatellut (entä nyt?) minusta? Onko joskus ollut kiinnostunut? Onko loukkaantunut jostakin jossakin vaiheessa?

Kiitoksia Sinulle!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinä olet ollut avoimin silmin hänen kanssa ja nyt etsit oikeaa suuntaa eikä tarkoitus olekaan lähteä siltä tieltä missä olet, Nainen aikaisemmin; on surenut asiaa, epäluottamusta, joku jäänyt yksin tai kolmas osapuoli sekoittanut asiaa. Nyt näkyy enemmän olevan joko epävarmuutta vakavasta suhteesta tai toivoa intiimistä suhteesta; epärehellisyyttä, tai ei näe suuntaa toisen kanssa, ja kun selvennän asiaa niin nainen suhteesta; näkyy jonkun tilanteen jättämistä taakse ja suuntaamista johonkin uuteen, mahdollisesti etsiä tunteita toisen suunnalta. Suhteenne tulee löytämään selkeyttä, pääsette johtopäätökseen miten asiat ovat. On enemmän kyvyttömyyttä mennä eteenpäin niinkuin haluaisi, ehkä irtonaisuutta ilmassa. Päätös on tehtävä vielä miten mennä eteenpäin. Tulet myöhemmin löytämään toisen ihmisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaveri ja ystävä kirjoitti:

Sagamar, hyvää iltaa !

Suomalainen, tummahiuksinen, vähän minua vanhempi
mies (työssä teknisellä alalla), johon tutustuin ensin netin seuranhakupalstan kautta (v. 2004 tai 2005) ja tapailimmekin kavereina/ystävinä tuolloin (kävimme mm. rock-konsertissa ja syömässä). Sitten välillä emme pitäneet yhteyttä, mutta some:ssa jatkoimme keskustelua n. pari vuotta aikaa. Kunnes taas taukoa ja nyt hiljattain jälleen.

Minä olen koko ajan pitänyt häntä vain kaverina/ystävänä, mutta mitä hän on aiemmin ajatellut (entä nyt?) minusta? Onko joskus ollut kiinnostunut? Onko loukkaantunut jostakin jossakin vaiheessa?

Kiitoksia Sinulle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu