Miten päästä eroon tästä kamalasta ja kalvavasta tunteesta?

Niin, että en nyt tiedä olenko katkera vai kateellinen vaiko molempia. Asia on nyt niin, että taidan olla katkera kaverilleni. Minusta tuntuu, että hän on hylännyt minut - sitäpaitsi hän on minun ainoa kaverini. Hän kertoi olleensa yhden päivän interrailiilla yhden toisen Henrin kanssa, johon olen ollut koko lukioajan ihastunut. Hän on myös ollut koko ajan samassa kaveriporukassa kuin minä, mutta en ole uskaltanut tehdä mitään aloitetta, koska olisin rumuuteni takia saanut varmasti pakit. Olen muutenkin vaikeasti estoinen, mikä tekee elämästä muutenkin tosi hankalaa. Se mikä minua tässä mättää on se, että nyt ne kaksi ovat kuin parhaat kaverukset! Jos paras kaverini on jossain tekemässä jotain hieman erikoista, niin tämä Henri on hänen mukanaan aina. Jos tilalla olisi joku muu porukasta, se ei haittaisi. Eikä ´´bestikseni´´ tunnu välittävän enää minusta. Hän ei ota minuun yhteyttä oma-aloitteisesti, vaan vastaa viesteihini viiveellä. Taustalla on se, että sain viime syksyn tienoilla keskivaikean masennusdiagnoosin. Kun katsoo kaverinin toimintaa diagnoosini jälkeen, josta hänelle heti kerroin, näyttää siltä, että se antoi hänelle ´´luvan´´ alkaa rellestämään. Ennen diagnoosiani hän oli ihan mukava ja kunnollinen ja jne, mutta sitten hän alkoi rellestämään. Hän mm. kertoi yhdessä viestissä, että kaveruuteni minun kanssa on estänyt häntä hankkimasta tiettyjä kokemuksia, vaikka en ole häntä missään ikinä estellyt. Viestin jälkeen hän alkoi rellestää muun kaveriporukan (jonka osa en ole ikinä ollut, vaan olen ollut sivussa), tämä sisältää muuten jokaviikonloppuiset baarikäynnit ja muutamat kännit joihin minulla ei edes ole varaa tai haluakaan. Tämän takia olen kokenut itseni kolmanneksi pyöräksi ja eristäytynyt muusta porukasta, vaikka olisin halunnut olla osa sitä. Tämä on osaltaan saanut muun ryhmän luulemaan minua ylimieliseksi, vaikka tilanne on toisinpäin: tunnen itseni liian huonoksi olemaan heidän seurassaan. Mitä minun pitäisi tehdä?