Vain Hänelle

Olen täydestä sydämestäni onnellinen siitä, että saat toteuttaa unelmaasi ja toivon, että kaikki menee hyvin. Tulen kuitenkin kaipaamaan ja ikävöimään sua vielä pitkään ja luulen, että en unohda sua koskaan. Olet tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja haluaisin olla vain lähellesi. Haluaisin edes kerran halata ja tuntea kätesi ympärilläni.

Järjellä tätä ei voi selittää. Tiedän, että rakastan sua ja tulee olemaan vaikeata, kun en sua nää. Olet mielessä joka hetki, päivin ja öin. En ajattele ketään muuta. Ihana , että olet olemassa. Tulen säilyttämään sut sydämessäni aina ja toivon sulle kaikkea hyvää.

Voisitko kertoa, nyt kun vielä nähdään, tunnetko mua kohtaan mitään, vaikka tiedänhän minä, mutta sano se mulle suoraan. Sano niin suoraan, että ymmärrän sen. En tiedä auttaako sekään mua unohtamaan, mutta tämä on muuten niin vaikeaa. En halua sua loukata mitenkään ja pyydänkin anteeksi kaikkea, mitä olen tehnyt ja sanonut, jos olen aiheuttanut harmia. En vaan voi tunteilleni mitään ja
haluan olla rehellinen. En ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan, olet siinä suhteessa ainutlaatuinen. "Lähelläsi" on hyvä olla ja juttujasi on ihana kuunnella. Ikävä vain on heti, kun en sua nää.

En tule" häiritsemään" sua enää tämän jälkeen, en halua harmia, enkä mitään pahaa. Ehkä ikävä joskus hieman helpottaa, mutta unohdu et koskaan. Rakastan sua
882169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Voi,kun vielä näkisin hänet.Niin voisin kertoa niin paljon.Ei näitä asioita ymmärrä.Ikävä.

Äänestä
  • Jos sit nähtäisiin.

    Äänestä

Ei tarvitse unohtaa koskaan, aina voi säilyttää sydämessä jos muuta mahdollisuutta ei ole. Tsemppiä.

Äänestä
  • ei taida olla ap:n nimi minna

    Äänestä

  • nyt en usko... kirjoitti:

    ei taida olla ap:n nimi minna

    ole.

    Äänestä

  • eiköhän sentään kirjoitti:

    ole.

    tiedossasi myös kenelle miehelle aloitus on? kerrohan oraakkeli miehen nimen alkukirjain samaan syssyyn

    Äänestä

  • eiköhän sitten ole kirjoitti:

    tiedossasi myös kenelle miehelle aloitus on? kerrohan oraakkeli miehen nimen alkukirjain samaan syssyyn

    Oraakkeli vastaa H.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Oraakkeli vastaa H.

    Hannu

    Äänestä

  • Miehelle

    Äänestä

Millä kirjaimella etunimesi alaa?

Äänestä
  • Mitäpä sillä väliä, kun se taitaa olla tässä :(....

    Äänestä

  • Millä hänen etunimensä alkaa?

    Äänestä

  • Ketjussa lukee, että Hannu.

    Äänestä

Nyt se tuli taas tehtyä. Näytin tuon aloitustekstin hänelle. Ei kait suuttunut, mutta vastausta en saanut. Ei kuitenkaan harmita yhtään, tuntuu oikeastaan ihan hyvältä.
Rakastan häntä ja niin se vain tulee olemaan. Nyt ainakin tietää, että kirjoitan täällä...no, joo nyt nukkumaan.

Äänestä
  • Tosi noloa. kaikki nämä kirjoittelut täällä julkisesti.

    Äänestä

  • Noloa kirjoitti:

    Tosi noloa. kaikki nämä kirjoittelut täällä julkisesti.

    Ei nolota yhtään, jos on totuus. Mitä sitä kieltämään. Hyvä kun johonkin saa kirjoittaa, kun ei suoraankaan voi.

    Äänestä

Sydän itkee ikävää,
lähellesi kaipaan,
laulun sanat sai autossa itkemään,
on niin vaikea olla.

Olisit kieltänyt,
sanonut,
ettei mitään ole,
antanut unohtamiselle edes mahdollisuuden.

Kaipaan niin lähellesi,
syliisi lämpimään,
suudella tahtoisin,
humaltua läheisyydestäsi.

Olet mulle tärkeä,
vaikka tässä ei ole mitään järkeä,
rakastan sua syvästi,
lupaan sen pyhästi.

Äänestä
  • Kirjoitat tosi kauniisti.

    Äänestä

  • Hienoa Minna kirjoitti:

    Kirjoitat tosi kauniisti.

    Minna ja Hannu taas???

    Äänestä

Kiittää Minnaa.

Äänestä
  • Mites sen nyt sanois, kissa kiitoksella elää ;) Voisit laittaa suoraankin, kun numero kuitenkin on ja mä en pahastuisi....mutta sulle en voi laittaa, ennen kuin sanot suoraan, että voin. Hieman paha mieli tänään ja tiedät kyllä syyn....

    Äänestä

  • Voisit vaikka soittaa...yksin kotona. Turhaa toivettahan tuo...

    Äänestä

  • Mielenkiinnosta, kiitätkö Minnaa siitä, että jättää sinut rauhaan?

    Äänestä

  • Vastaa nyt suoraan kun kysytään !

    Äänestä

  • Mävain kirjoitti:

    Voisit vaikka soittaa...yksin kotona. Turhaa toivettahan tuo...

    Sama täällä, yksin kotona. Mielelläni vastaisin.
    Turhaan odottelemme.

    Äänestä

  • pinnan alla kirjoitti:

    Sama täällä, yksin kotona. Mielelläni vastaisin.
    Turhaan odottelemme.

    Jos olet nähnyt tuon aloitustekstin Minnan näyttämänä, niin olet oikea Hannu. Silloin tiedät, että voit milloin tahansa lähettää viestiä jos haluat. Tiedät myös syyn miksi en voi itse lähettää mitään, koska en ole varma mitä hän haluaa. Mutta hän tietää kyllä mitä tunnen. Toivoisin, että hän uskaltaisi...ei sen silti tarvitse merkitä muuta ....hmmm....ja vain hänelle olen näyttänyt tuon tekstin irl....muut eivät tiedä kuka olen.

    Äänestä

  • pinnan alla kirjoitti:

    Sama täällä, yksin kotona. Mielelläni vastaisin.
    Turhaan odottelemme.

    Jos olet nähnyt tuon aloitustekstin Minnan näyttämänä, niin olet oikea Hannu. Silloin tiedät, että voit milloin tahansa lähettää viestiä jos haluat. Tiedät myös syyn miksi en voi itse lähettää mitään, koska en ole varma mitä hän haluaa. Mutta hän tietää kyllä mitä tunnen. Toivoisin, että hän uskaltaisi...ei sen silti tarvitse merkitä muuta ....hmmm....ja vain hänelle olen näyttänyt tuon tekstin irl....muut eivät tiedä kuka olen.

    Äänestä

Mä olisin voinut aiemmin kirjoittaa jotain tuonne päin kuin mitä aloitus, ja runoillutkin olen aiemmin omista fiiliksistäni. Mutta sen jälkeen, kun asioista on puhuttu oikeassa elämässä, huomaan, ettei ole ollut tarvetta täällä enää vuodattaa mitään, etenkään toistaa jo sanottuja asioita.
Samankaltaiset tilanteet yhdistää täällä, mutta voi myös sekoittaa ihmisiä keskenään. Ja taitaa joku sekoitella täällä tahallaankin?
Suosittelen aloittajaa kohtaamaan ihmisensä siellä tosielämässä, jos mahdollista. Täällä tulee vaan sekaannuksia eikä viesti tavoita häntä välttämättä.

Tsemppiä kaikille kanssatunteellisille!!
Elämä jatkuu, ja kesää kohti... :-) Oma ihmiseni tunnistanee minut sanasta Emerson. En käytä sitä tunnistetta enää uudelleen. Halusin vaan tällä viestilläni välttää sekaannukset toisiin keillä samanlaisia tilanteita ja sanoa, että kaikki on hyvin.

Äänestä

Rakastan sua ikuisesti.

Äänestä

Ihan sama :( Hannulle menee ja Minnalta on. Tunteeni olen kertonut irl ja muuta en voi....

Äänestä
  • Niin mäkin rakastan ja tulisesti, mutta ihan eri ihmistä.


    Kyllä tää on niin ihanaa aikaa.

    Mä odotan, että sä tulet taas illalla mun lämpöiseen syliin.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Niin mäkin rakastan ja tulisesti, mutta ihan eri ihmistä.


    Kyllä tää on niin ihanaa aikaa.

    Mä odotan, että sä tulet taas illalla mun lämpöiseen syliin.

    ..................................................................

    Äänestä

siinä pari emojia

Äänestä
  • Siis emoa vai?

    Äänestä

Ahdistaa.......

Äänestä
  • Mikä siellä nyt noin ahdistaa?

    Äänestä

Sähän voisit vaikka kosia kun täällä on monta sataa ihmistä linjoilla, saisit paljon kyllä vastauksia:)

Äänestä
  • Vai kosia. Kun nyt sais edes muuhunkin luvan....kelpaa vain yksi ja ainoa

    Äänestä

Mihinpäin Suomea menee?

Äänestä

Mulle tulee aina mieleen, että minna ja hannu on keksityt nimet. Onkohan niin? Oikeasti voivat olla vaikkapa aku ankka ja hillevi hiiri:)

Äänestä
  • Nimet muutin jotta meitä ei tunnettaisiin mutta nyt haluan jakaa kaikille ne oikeasti olemme Kalle ja Lahja ! Olen niin onnellinen tutut tulette näkemään meidät vielä useasti yhdessä puistoissa ja rannoilla

    Äänestä

  • MäVain kirjoitti:

    Nimet muutin jotta meitä ei tunnettaisiin mutta nyt haluan jakaa kaikille ne oikeasti olemme Kalle ja Lahja ! Olen niin onnellinen tutut tulette näkemään meidät vielä useasti yhdessä puistoissa ja rannoilla

    Joo, niinhän se taisikin olla. On vaan unohtunut noi oikeat nimet, mutta onneksi joku osasi ne tänne laittaa ja käyttää melkein samaa nimimerkkiäkin. Ei siinä mitään....jos on pakko niin pitää antaa tulla vittuilutkin ulos...Hyvää yötä sullekin MäVain... Ei tää niin vakavaa oo :)

    Äänestä

  • Mävain kirjoitti:

    Joo, niinhän se taisikin olla. On vaan unohtunut noi oikeat nimet, mutta onneksi joku osasi ne tänne laittaa ja käyttää melkein samaa nimimerkkiäkin. Ei siinä mitään....jos on pakko niin pitää antaa tulla vittuilutkin ulos...Hyvää yötä sullekin MäVain... Ei tää niin vakavaa oo :)

    ......................

    Äänestä

Eikö tuo ollut naiselle, eikä takana Minnaa ja Hannua, ei Kallea eikä Lahjaa?...

Äänestä
  • Tässä kyllä ihan Minna ja Hannu kyseessä. Tosielämätieto.

    Äänestä

  • Ovelaa!

    Äänestä

  • tärppi! kirjoitti:

    Ovelaa!

    Mikäs tärppi toi nyt on?

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Mikäs tärppi toi nyt on?

    ................................Ootteko jo yhdessä?

    Äänestä

Olisin halunnut hypätä kaulaasi ja sanoa, että olen kaivannut sinua ja rakastan sua. Oli ihana nähdä, vaikkakin vain hetken....ja taas tiedä koska....Harmittaa kun ei uskalla sulle jutella, pelottaa että toiset huomaa kuinka paljon merkitset. Olisin halunnut edes katsoa silmiisi, mutta en vaan voinut...tuntui kuin olisin pyörtynyt siihen paikkaan...hmmm...olisitko antanut tekohengitystä...sitä nyt ei heti ensimmäisenä pyörtyneelle anneta, mutta sillai varmuuden vuoksi. Sait siis taas tunteet kuohahtaan, vaikka ne tuntuu kuohuvan vaikka en sua näkisikään. Rakastan ja haluaisin jutella, muta en voi mitään tehdä. Tulee taas virheitä, mut niistä viis ja moraalisaarnaa en tarvitse. Muistatkohan tuon aloitustekstin, jonka sulle näytin???

Äänestä
  • Ei kai kukaan tuollaista aloitustekstiä unohda, jos se on kerran ihan henkilökohtaisesti näytetty.

    Äänestä

Ja "hänet" me kaikki tunnemme.

Äänestä
  • Kukaan ei tunne ketään.

    Äänestä

Ahistaa.

Äänestä

Et unohdu milloinkaan

Äänestä
  • Hannu, mitä oletkaan tehnyt tälle tytölle. Hyi.

    Äänestä

  • Kunhan tokenet (se päivä koittaa vielä), olet luultavasti kiitollinen siitä, että sait vastauksesi, vaikka se ei sinua miellyttänytkään.

    Äänestä

Löysin vanhan viestini, jonka taisin jopa joskus näyttää hänelle. Tunteet eivät ole muuttuneet... Rakastan häntä vain enemmän!

Äänestä
  • Enkä kylläkään ole antanut hänen olla rauhassa :) ...ehkä pitäisi :(

    Äänestä

  • Mävain1 kirjoitti:

    Enkä kylläkään ole antanut hänen olla rauhassa :) ...ehkä pitäisi :(

    Rakkaus tekee juuri tuota!

    Äänestä

  • Etkö voi kertoa tuota hänelle irl?

    Äänestä

  • MiksetVoisi kirjoitti:

    Etkö voi kertoa tuota hänelle irl?

    Kyllä hän tietää...

    Äänestä

  • Mävain1 kirjoitti:

    Kyllä hän tietää...

    Mitä hän vastasi?

    Äänestä

  • intiaanipunanahka kirjoitti:

    Mitä hän vastasi?

    Ei kiinnosta!
    Ehkä unohdan joskus, ehkä en...

    Äänestä

😍😍😍😍😍😍😍

Äänestä

Kyllä sai joku kauniin kirjoituksen...

Äänestä
  • Tosi rakkaus tuo tunteet hyvin esille.

    Äänestä

Voi tuota rakkauden ja kaipauksen määrää. Siitäköhän suuret avioeromäärät johtuvat kun ei olla niiden "oikeiden" rakkauksien kanssa naimisissa. Ei olla ajateltu ajoissa tarpeeksi syvällisesti tunteitaan.

Äänestä
  • Tuosta en tiedä, löysin rakkauden vasta myöhemmin jo naimisissa ollessani.

    Äänestä

  • eikäkoskaanmuutu kirjoitti:

    Tuosta en tiedä, löysin rakkauden vasta myöhemmin jo naimisissa ollessani.

    Näin kävi täälläkin.

    Äänestä

Hannu❤❤❤❤❤

Äänestä

Voi että, sinä sitten osaat tämän maton vetämisen jalon taidon. Onko se jalo ja mitä sillä haluat saavuttaa? Hermostuttaa? Satuttaa? Itse ajattelen että haluat piiloutua. Ehkä olet jo huomannut, että en kipitä perääsi huhuilemaan. Pysy sitten piilossa ja temppuile, jos siitä tykkäät. Oot mikä oot, ei sun tarvitsis temppuilla, voisit vaan olla ja luottaa. Toivon sulle rauhaa ja rakkautta. Niitä itsekin kaipaan. 😌

Äänestä
  • Rakastan, enkä koskaan unohda. En myöskään piilottele. Tiedät, mistä löydyn! Itse et halua olla missään tekemisissä.

    Äänestä

On pitkä aika ikävää,
muistot ehkä vain lämmittää,
viereesi tahtoisin lepäämään,
maailman murheet pyyhkimään.
En jaksa enää rakastaa,
en tuntea tuskaa viiltävää,
ei elämä näin voi mennä.

Äänestä
  • Aika pitkä muistot muuttaa,
    huonot asiat pois huuhtoo,
    rakkauden palaset jäljelle jättää,
    kipeät muistot sydämeen säilyttää,
    rakkaus säilyy,
    ikävä häviää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika pitkä muistot muuttaa,
    huonot asiat pois huuhtoo,
    rakkauden palaset jäljelle jättää,
    kipeät muistot sydämeen säilyttää,
    rakkaus säilyy,
    ikävä häviää.

    Anteeksi vain, mutta rakkauteen kuuluu halu olla sen toisen kanssa, olla yhdessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anteeksi vain, mutta rakkauteen kuuluu halu olla sen toisen kanssa, olla yhdessä.

    Se halu on kova, mahdollisuus vain täysi nolla.

    Äänestä

Putoan syvälle ilman ainoata, jotenkin selvittävä, en halua enää ketään. Jos tietäisi voisi ymmärtää.

Äänestä
  • Miksi et halua ketään? Oletko pettynyt häneen?

    Äänestä

Meillä ei ollut yhteyttä tähän aikaan vaan myöhemmin. Joten kaipaat jotain aiempaa ihastustasi.

Äänestä
  • Muistatko oikein?

    Äänestä

Tunnen.

Minäkään en halua sinulle mitään pahhoo.

Vaikka luonteeni onkin oikukas.

Kun miullä kiertyy piä jonnehhiin ain, en oikeastaan kiinnitä mihinkään edes huomiota.

Outoa, koitan nukkua.

Kuulen vain ystävälliset sanat.

Huomasin sen äskettäin .

En vain kestä turhoo riitoo...

Näillä päivin.

Ja mistä myö ies sanailtais.

Puhu miulle normaalisti.

Siten kuten puhekykysi on.

Äänestä
  • Oikukas hän on, riitoja ei ole ollut. Puhuttukin on. Jää vain lyhyeksi.

    Äänestä

Vain Hänelle ❤️ Sinä tiedät kuka 😉

Äänestä
  • Mistähän sen tietäisin... harmi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistähän sen tietäisin... harmi.

    "Vain Hänelle" on mies ja aloittaja nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Vain Hänelle" on mies ja aloittaja nainen.

    Ahaa okei nyt minä kin ymmärsin :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mävain kirjoitti:

Olen täydestä sydämestäni onnellinen siitä, että saat toteuttaa unelmaasi ja toivon, että kaikki menee hyvin. Tulen kuitenkin kaipaamaan ja ikävöimään sua vielä pitkään ja luulen, että en unohda sua koskaan. Olet tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja haluaisin olla vain lähellesi. Haluaisin edes kerran halata ja tuntea kätesi ympärilläni.

Järjellä tätä ei voi selittää. Tiedän, että rakastan sua ja tulee olemaan vaikeata, kun en sua nää. Olet mielessä joka hetki, päivin ja öin. En ajattele ketään muuta. Ihana , että olet olemassa. Tulen säilyttämään sut sydämessäni aina ja toivon sulle kaikkea hyvää.

Voisitko kertoa, nyt kun vielä nähdään, tunnetko mua kohtaan mitään, vaikka tiedänhän minä, mutta sano se mulle suoraan. Sano niin suoraan, että ymmärrän sen. En tiedä auttaako sekään mua unohtamaan, mutta tämä on muuten niin vaikeaa. En halua sua loukata mitenkään ja pyydänkin anteeksi kaikkea, mitä olen tehnyt ja sanonut, jos olen aiheuttanut harmia. En vaan voi tunteilleni mitään ja
haluan olla rehellinen. En ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan, olet siinä suhteessa ainutlaatuinen. "Lähelläsi" on hyvä olla ja juttujasi on ihana kuunnella. Ikävä vain on heti, kun en sua nää.

En tule" häiritsemään" sua enää tämän jälkeen, en halua harmia, enkä mitään pahaa. Ehkä ikävä joskus hieman helpottaa, mutta unohdu et koskaan. Rakastan sua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu