"Kiitos", Kela

Paskaa puhuvat

Olen abi, eli koulun käytännössä jo päättänyt, mutta koulun kirjoissa kuitenkin 31.5.asti. Sain toiselta paikkakunnalta työpaikan. Kävin entisen ja nykyisen asuinpaikkani Kelan toimistossa kysymässä mitä tukia voin saada, ts. voinko ottaa jo toukokuussa vuokra-asunnon työni vuoksi.
Molemmissa toimistoissa virkailija kertoi minulle minun olevan oikeutettu yleiseen asumistukeen, joka kattaa 80% vuokrastani, siis vaikka olen koulun kirjoissa, mutta täysi-ikäinen ja asun yksin.
No, näiden neuvojen ja tietojen jälkeen tein netin kautta ao. tuen hakemuksen. Nyt, noin kuukausi (eli ihan hakemuksen max käsittelyajan jälkeen) postissa tuli kirje, että asumistukihakemus on hylätty sillä perusteella, että olen koulun kirjoissa vielä toukokuun. Siis mitä - eihän tämän näin pitänyt mennä?!
Päätös oli siis mallia "hylätään kokonaan", siinä ei myönnetty tuota tukea minulle 1.6. lähtien, vaan minun pitää nyt tehdä 1.6. lähtien uusi hakemus (ja sillä on taas se 3 - 4 viikon käsittelyaika). Muutama satanen pitäisi saada vuokranmaksuun jostain.

5

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14+15

      Jos sinä olet opiskelija toukokuun loppuun, niin mikset hakisi opintotukea (mukaan lukien opintotuen asumislisää).

      • P p

        No, kun ne virkailijat kertoivat minulla olevan oikeuden vain tuohon yleiseen asumislisään!


      • 2222
        P p kirjoitti:

        No, kun ne virkailijat kertoivat minulla olevan oikeuden vain tuohon yleiseen asumislisään!

        Voi ei. Ethän sinä sitten voi hakea mitään, kun sinulle kerran on kerrottu vain yleisestä asumislisästä (mitä ihmettä sekin sitten lienee).

        Jos ilmaisee itseään epäselvästi, voi olla, että saa myös vääriä vastauksia.


    • 1+1

      Hae kesäkuussa yleistä asumistukea kun sinulla esittää koulun päättötodistus. Näin sinua ei enää katsota opiskelijaksi, kun opinnot ovat päättyneet.

    • tuloton

      Monien vuosien kokemuksella voin kertoa että sekä kelasta, työkkäristä ja sosiaalivirastosta saa aivan väärää tietoa ja neuvoja. Olen joutunut näistä kärsimään menettäen kaikki tuloni vain tt-tuki on jäänyt.
      Nyt olen oppinut sen että aina vaadin minulle näytettävän tekstin mihin ohje tai neuvo perustuu ja mielellään vielä kaikki ohjeet kirjallisena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4629
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      271
      2361
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2237
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe