Jäin itselleni kiinni rakkaudettomuudesta. Eksyin tänne palstalle aina vain. Jäin kiinni kuvitelmiin, tunteisiin ja mielikuviin. Minä järki-ihminen. Olen pitkään pohtinut miksi. Pystyn erittelemään, analysoimaan ja sisäistämään syitä mutta sisimpäni tunne on joskus järkeä voimakkaampi. Ei ole kyse siitä olenko ihastunut vai en. Sisäinen levottomuuteni ei piitannut vaikka tunteilla ei ollut kohdetta. Rakkauden tarve ajoi tänne tunnetta huutavien ja rakkauden nälkää kärsivien joukkoon. Se tunne on lapsuuden haavoista. Siksi minä jäin kiinni. Minun tunnelukkoni aktivoituivat. Tämä on salainen purkautumiskanava tunteille. Anonyymi verkko jossa kukaan ei kysy vaikka kaataisi lastillisen kuvitelmia. Ne ruokkivat itse itseään. Minun haavani on rakkaudettomuus. Olen se näkymätön Ninni. En näy koska oma sisimpäni on niin tarkkaan suojeltu. Sen viallisuus ei voisi paljastua. Parisuhteessa ollaan näkyviä. Hyvinvoivissa parisuhteissa ainakin. Toinen on lähellä ja henkisesti on alaston välillä toisen edessä. Lapsuuden haavat ja tunnelukot kalahtavat yhteen. Jotkut sanat saattavat haavoittaa syvältä.
Kykenen rakastamaan toista ihmistä. Olen sen kokenut reaalissa. Miksi en pysty siihen itseni kanssa ajoittain? Eikö itsensä rakastaminen ole yksinkertaisesti sitä että on lempeä ja armollinen omille vioilleen, ymmärtää itseään, haluaa puolustaa itseään, pitää huolta, olla välittävä ja rakastava itseään kohtaan. Tärkein rakkaussuhteeni on aina rakkaus itseäni kohtaan ja siinä olen ollut huono kumppani. Kaikki muut suhteet kärsivät siitä. Niistä muista suhteita yritän pitää kasassa ja samalla yritän olla paljastamatta vuotavaa haavaani, rakkauden tarvettani. Tarvetta joka syntyi lapsena. Minulla on tarve olla näkyvä. Tarve että minut hyväksytään itsenäni. Tarve siitä että hyväksyn itse itseni, olen näkyvä itselleni. Haluan ymmärtää ja rakastaa itseäni. Minulla on huutava tunnetyhjiö jossain joka tuntuu kipuna. On monta ihmistä jotka ovat rakastamisensa minulle näyttäneet. En uskonut tai uskoin puolittain. Ja oma rakkauteni itseeni. Arvostelevin silmin olen itseäni katsonut. Siitä on rakkaus ollut kaukana. Ihanteet ovat jossain korkealla, epätäydellisyys on huonoutta. En ole koskaan pitänyt itseäni perfektionistina. Nyt olen löytänyt paljon niitä piirteitä itsessäni. Ankaruutta itseäni kohtaan. Minä jäin kiinni tunteisiin joku johonkin muuhun. En halua paneutua seurauksiin vaan syihin. Mistä sai alkunsa kokemus viallisuudesta? Että minä olisin huonompi kuin muut? Että en olisi rakastamisen arvoinen jos joku todella minut tuntisi? Näkisi minun ajatukseni läpikoitaisin. Lähelle päästäminen ja luottaminen on vaikeaa. Se vaatii paljon. Itsellä luottamuksen puute on nostanut voimakasta vihan tunnetta. Luottamaan oppiminen on niin hidasta. Kaltoinkohdeltu sydän. Hoivaa vaille jäänyt lapsi ei tunne hoivaviettiä. Rakkautta vaille jäänyt lapsi ei osaa rakastaa itseään. Kaikki muutos on kuitenkin mahdollista, kaikki oivaltaminen kasvua. Tunnetyhjiö jota näillä tunteilla yritin täyttää. Se ei koskaan täyttynyt. Se oli vain hätäruokaa, pikaravintoa. Opettelen tunteita ja tunteiden käsittelyä. Rakastamista. Me olemme kiinni toisissa ihmisissä. On paradoksi että tarvitsemme toisia ihmisiä kasvaaksemme itseksemme.
Omanarvontunto ja rakkaus syntyy siitä tietoisuudesta että että koemme olevamme arvostettuja, arvokkaita omassa itsessämme. Että meillä on elämisen arvo, olemassaolon arvo ja oikeutus vaikka kukaan meitä ei rakastaisi, edes me itse. Mutta me emme voi koskaan tulla tietoisiksi siitä ellemme näe ja ole rehellisiä itsessämme. Rakkauden voi kokea heijastuksena toisen tunteista itseämme kohtaan. Peilaamme myös omaa rakkauttamme. Jos en itsesäni koe sisimmässäni olevani rakkauden arvoinen, sisimpäni torjuu sen pelon ja sitoutumiskyvyttömyyden verukkeella, valitsee helpoimman reitin paetakseen tunnelukkoa. Tunnetta vastaan ei voi kamppailla järjellä vaan toisella tunteella joka ehkä syntyy ajatusten kautta kuitenkin. Siitä että löytää uskoa itseään kohtaan.
Kykenen rakastamaan toista ihmistä. Olen sen kokenut reaalissa. Miksi en pysty siihen itseni kanssa ajoittain? Eikö itsensä rakastaminen ole yksinkertaisesti sitä että on lempeä ja armollinen omille vioilleen, ymmärtää itseään, haluaa puolustaa itseään, pitää huolta, olla välittävä ja rakastava itseään kohtaan. Tärkein rakkaussuhteeni on aina rakkaus itseäni kohtaan ja siinä olen ollut huono kumppani. Kaikki muut suhteet kärsivät siitä. Niistä muista suhteita yritän pitää kasassa ja samalla yritän olla paljastamatta vuotavaa haavaani, rakkauden tarvettani. Tarvetta joka syntyi lapsena. Minulla on tarve olla näkyvä. Tarve että minut hyväksytään itsenäni. Tarve siitä että hyväksyn itse itseni, olen näkyvä itselleni. Haluan ymmärtää ja rakastaa itseäni. Minulla on huutava tunnetyhjiö jossain joka tuntuu kipuna. On monta ihmistä jotka ovat rakastamisensa minulle näyttäneet. En uskonut tai uskoin puolittain. Ja oma rakkauteni itseeni. Arvostelevin silmin olen itseäni katsonut. Siitä on rakkaus ollut kaukana. Ihanteet ovat jossain korkealla, epätäydellisyys on huonoutta. En ole koskaan pitänyt itseäni perfektionistina. Nyt olen löytänyt paljon niitä piirteitä itsessäni. Ankaruutta itseäni kohtaan. Minä jäin kiinni tunteisiin joku johonkin muuhun. En halua paneutua seurauksiin vaan syihin. Mistä sai alkunsa kokemus viallisuudesta? Että minä olisin huonompi kuin muut? Että en olisi rakastamisen arvoinen jos joku todella minut tuntisi? Näkisi minun ajatukseni läpikoitaisin. Lähelle päästäminen ja luottaminen on vaikeaa. Se vaatii paljon. Itsellä luottamuksen puute on nostanut voimakasta vihan tunnetta. Luottamaan oppiminen on niin hidasta. Kaltoinkohdeltu sydän. Hoivaa vaille jäänyt lapsi ei tunne hoivaviettiä. Rakkautta vaille jäänyt lapsi ei osaa rakastaa itseään. Kaikki muutos on kuitenkin mahdollista, kaikki oivaltaminen kasvua. Tunnetyhjiö jota näillä tunteilla yritin täyttää. Se ei koskaan täyttynyt. Se oli vain hätäruokaa, pikaravintoa. Opettelen tunteita ja tunteiden käsittelyä. Rakastamista. Me olemme kiinni toisissa ihmisissä. On paradoksi että tarvitsemme toisia ihmisiä kasvaaksemme itseksemme.
Omanarvontunto ja rakkaus syntyy siitä tietoisuudesta että että koemme olevamme arvostettuja, arvokkaita omassa itsessämme. Että meillä on elämisen arvo, olemassaolon arvo ja oikeutus vaikka kukaan meitä ei rakastaisi, edes me itse. Mutta me emme voi koskaan tulla tietoisiksi siitä ellemme näe ja ole rehellisiä itsessämme. Rakkauden voi kokea heijastuksena toisen tunteista itseämme kohtaan. Peilaamme myös omaa rakkauttamme. Jos en itsesäni koe sisimmässäni olevani rakkauden arvoinen, sisimpäni torjuu sen pelon ja sitoutumiskyvyttömyyden verukkeella, valitsee helpoimman reitin paetakseen tunnelukkoa. Tunnetta vastaan ei voi kamppailla järjellä vaan toisella tunteella joka ehkä syntyy ajatusten kautta kuitenkin. Siitä että löytää uskoa itseään kohtaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juuri noin. Olet oivaltanut jotain tärkeää. Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Kun rakastat Itseäsi, voit päästää toisen lähelle ja luottaa siihen, että olet rakkauden arvoinen.
Minulla on sama läksy. Minun on rakastettava itseäni että voin rakastaa toista.
Olipa hyvä avaus.
Rikkinäisenä ihmisenä en voi päästää ketään lähelle en siis ketään. Syyt johtuvat menneisyydessä tapahtuneista asioista. Väkivaltaa, juopottelua ja pelaamista. Kaikki tuo liittyy rakkauteen. Kyllä vain.
Johtuiko se minusta?
Rakkaus on sitä, että toinen saa sinut tuntemaan itsesi ihanaksi. Siksi rakkaus voi pelastaa sellaisen joka on jo muuten täysin epätoivoinen. Siksi rakkaus vie mukanaan.
Kyllä korjaa, mutta onneks kirjoittaja tuntuu ottaneen tukevan niska-pers otteen taustalla oleviin perimmäisiin syihin, jotta rakkaus pääsee rehottamaan raunioille.
Hieno aloitusteksti luultavasti jostain psykologian kirjasta, mutta hienoja oivalluksia. Totta, täytyy muiden lhimmäisten lisäksi rakastaa itseään. Itse koen hankalimmiksi vaatimukset omaa itseäni kohtaan, ehkä pitäisi olla itselleenkin lempeämpi. Mutta kyllä ihmissydän parisuhderakkautta kaipaa ja haluaa antaa.
kyllä elämä kantaa. Ei sun tarvii heti itseäsi täysin hyväksyä vaikka vierellä oliskin joku. Hyvä että tiedostat, että Se että et ehkä luota toisen tunteisiin teki Se mitä vain ei johdu teidän yhteensopivuudesta, vaan toi itseesi kohdistama kylmyys vaikuttaa. Kun kerran tiedostat että sun pitää nauraa heikkouksillesi hellästi, olet jo matkalla vapauteen..
Vähintä mitä sun kohtalosta päättäneet taivaanpellet ansaitsee on Se, että Sä vielä kerran naurat niille rauhallisen onnellista naurua päin naamaa!
No, kyllä sitä kylmyyttä on muultakin rintamalta. Mutta parisuhdeasioita ja ristiriitoja en lähde tässä puimaan ne on asia erikseen. Joo, yksinkin täytyy oppia pärjäämään. Itsenäinen ja kykeneväinen tosin olen muutenkin.