olen eronnut avomiehestäni jo kaksi vuotta sitten. hän asuu muutaman kilsan päässä meistä(meillä siis on kaksi lasta).
ongelma on se etten pääse hänestä eroon. hän ravaa jokapäivä jotain asiaa tuomassa. lapset ovat pieniä vielä.pitävät minua pahiksena koska kiellän jäämästä. vähättelee minun sanomisiani vaan. en ole sietänyt hänen läheisyyttään aikoihin.ja sanonut sen suoraan. meillä ei koskaan ole puhuttu asioista eikä selvitetty ainuttakaan tappelua. aina hiljaa jatkettu. hän on äitinsä iltatähti,lellikki. vieläkin komentaa äitiään ja puhetyylillään halveksuu kaikkea.. 35v mies.
hän ei anna minulle minkäänlaista mahdollisuutta aloittaa alusta yksin lastenkanssa. jos joku tulisikin auttamaan jossain asiassa,hän tulisi samantien mollaamaan ja kiroamaan "kuka näin on nämä laittanut"??
minulla ei ole ketään sukulaista täällä missä asun.vain hänen sukunsa. joka on suuri. joka päivä törmään johonkuhun .. olen käynyt ammattilaisen luona puhumassa ongelmastani,enkä pääse irti. olen lapsuudessani kokenut kamalia asioita ja nyt ne kostautuu riippuvuutena,annan itse ymmärtää että saa tulla tänne. enkä halua. inhoan hänen olemustaan ja puhettaan ja kaikkea. tulen hulluksi jos en pääse irti. hän tietää etten muuta tästä koskaan ja luulee omistavansa minut kaikilla "velvotteilla" joita hänellä muka on meidän kotiamme kohtaan. minulla ei ole ketään kuka voisi auttaa rankoissa kotitöissä ja hän käyttää sen hyväkseen. miten voin olla ,minä 40v nainen tässä tilanteessa. lapset eivät saa oikeanlaista mallia isästä ja äidistä. en pysty teeskentelemään rakkautta.en pysty halaamaan. ihoni on kananlihalla kun kulkee ohi. ja silti en osaa sanoa ULOS!
ongelma on se etten pääse hänestä eroon. hän ravaa jokapäivä jotain asiaa tuomassa. lapset ovat pieniä vielä.pitävät minua pahiksena koska kiellän jäämästä. vähättelee minun sanomisiani vaan. en ole sietänyt hänen läheisyyttään aikoihin.ja sanonut sen suoraan. meillä ei koskaan ole puhuttu asioista eikä selvitetty ainuttakaan tappelua. aina hiljaa jatkettu. hän on äitinsä iltatähti,lellikki. vieläkin komentaa äitiään ja puhetyylillään halveksuu kaikkea.. 35v mies.
hän ei anna minulle minkäänlaista mahdollisuutta aloittaa alusta yksin lastenkanssa. jos joku tulisikin auttamaan jossain asiassa,hän tulisi samantien mollaamaan ja kiroamaan "kuka näin on nämä laittanut"??
minulla ei ole ketään sukulaista täällä missä asun.vain hänen sukunsa. joka on suuri. joka päivä törmään johonkuhun .. olen käynyt ammattilaisen luona puhumassa ongelmastani,enkä pääse irti. olen lapsuudessani kokenut kamalia asioita ja nyt ne kostautuu riippuvuutena,annan itse ymmärtää että saa tulla tänne. enkä halua. inhoan hänen olemustaan ja puhettaan ja kaikkea. tulen hulluksi jos en pääse irti. hän tietää etten muuta tästä koskaan ja luulee omistavansa minut kaikilla "velvotteilla" joita hänellä muka on meidän kotiamme kohtaan. minulla ei ole ketään kuka voisi auttaa rankoissa kotitöissä ja hän käyttää sen hyväkseen. miten voin olla ,minä 40v nainen tässä tilanteessa. lapset eivät saa oikeanlaista mallia isästä ja äidistä. en pysty teeskentelemään rakkautta.en pysty halaamaan. ihoni on kananlihalla kun kulkee ohi. ja silti en osaa sanoa ULOS!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joudutko työn takia asumaan siellä missä asut, vai mikset vain lähde takaisin sinne mistä alunperin tulit?
nokun tää paikka on mun ja kaikki mitä tähän kuuluu. hevoset koirat,kaikki. muutin tuolta kouvolan suunnalta,siellä asuu suku muttei ketään kovin läheistä sielläkään. nyt aloitan koulun syksyllä. se on viimeinen oljenkorsi. olen miettinyt kaikkea kamalaa muuta eihän sellaisia sovi yh äidin miettiä. miksei voi tajuta etten halua häntä enää.
eron alussa käväisi vaan..sitten käynnit piteni. ja olen kyllä usein koittanut puhua asiasta jos toisesta niin toteaa että "ahaa taas sellanen päivä,palataan huomenna asiaan".. eli..pitääkö mun alkaa huutamaan ja sanoa tosi pahasti? hän ei osallistu mihinkään maksuihin tai ruokiin,ja olen aiemmat 7 vuotta hänet elättänyt. saanut minusta hyvän otteeen. koitin taaannoin jutella treffipalstalla mutta kokoajan on tunne että selän takana joku tuijottaa.. sekoan.tuttavani eivät enää tunne minua samaksi kun olin. iloinen ja onnellinen ihminen.
en halua luopua kodistani ja kaikesta mitä olen aikaan saanut,hänen veemäisen luonteensa ja riippuvuutensa vuoksi.
Mielestäni sinun ei kuulu päästää ex-miestäsi enää kotiisi. Hänellä ei pitäisi olla mitään asiaa sinne. Hän voi korkeintaan tuoda lapset sovitusti pihalle. Muuten et saa omaa rauhaa ikinä. Asian kanssa pitää olla tiukka, muuten hän ei sitä tajua. Jos hänellä on kotisi avaimet, pyydät ne heti pois. Lapsia hän voi nähdä riittävästi omassa kodissaan. Parasta olisi jos lasten vaihdot voisi tapahtua esim. päiväkodissa, jolloin teidän ei tarvitse tavata. Kaikki yhteydenpito pois. Sovitte vain välttämättömät asiat lapsista, mieluiten tekstareilla.
Jos et pärjää talosi töissä, etkä halua muuttaa pois, sinun täytyy palkata apua ulkopuoliselta ja/tai luopua osasta eläimiä. Tietenkin ulkopuolinen apu tulee kalliiksi, mutta mielenterveys on kaikken tärkeintä!!! Harva yh pystyy pienten lasten lisäksi opiskelemaan ja hoitamaan useita eläimiä. Asiat tärkeysjärjestykseen! Olisiko mahdollista saada apuun tallityttöjä, jotka auttaisivat hevosten hoidossa ratsastusta vastaan?
Tällaisia ajatuksia tuli mieleen hyvän ystävän eroa seuratessani. Parhaiten erosta selviää kun pitää mahdollisimman viileät ja etäiset välit entisen puolison kanssa. Tsemppiä!
Pelällä ystävällisyydellä pääsee pitkäälle, aina ei sillot ja rajoitukset ja vihaaminen ole se paras keino.
Yritä päästä ystävksi, ei rakastajaksi tai vaimoksi... vaan mies olisi sinulle kuin "se naapurin mies" joka käy ja juttelee, muttei ole muuta.
No taatusti ei toimi heikon nynnykkänaisen ja narsistissävyisen häärääjämiehen/eksän kohdalla!!!
Hevoset ja talo/tila myyntiin, lapset kainaloon ja muutto oman suvun lähelle. Jos ystäviä on jossain, voit harkita myös heidän lähelleen muuttamista. Mies saa sitten alkaa maksaa lasten elatuksia ja jos haluaa tavata, tulee hakemaan lapset luokseen TAPAAMISSOPIMUKSEN (jonka teette kirjallisena) mukaisesti. Itse et vietä yhtään aikaa miehen kanssa saman katon alla, vaan lasten vaihdot hoidetaan pihalla tai ulko-ovella.
Näin on, tulet kahjoksi ja sitäpaitsi olet jo (?) tai ainakin menossa vararikkoon hevos-pikkulapsi-koulu-tila-elaripinnarimies-asetelmassa. Ts. ei tuu onnistuun, vika ei ole sinussa vaan realismin puutteessa. Muuta kotopuoleen, on sielläkin kouluja. Ota heppa mukaan tai järjestä hyvään kotiin. Et ole onnellinen ennen kuin älyät lähteä "omalle maallesi" takaisin.