Tarvitsen neuvoja.
Olen riidoissa äitini kanssa, joka uhkaa soittaa poliisit hakemaan minut asunnostani ja viedä minut pakkohoitoon.
Olen vähän päälle parikymppinen ja asun omassa taloudessa. Onko poliisilla oikeuksia puuttua tähän? Onko minulla mitään pelättävää vai onko kyse vain äitini pelottelutekniikasta?
Poliisin oikeuksista?
15
1353
Vastaukset
- Minä
Onko poliisilla oikeus puuttua mihin? Pakkohoitoon eivät voi noin vain viedä, mutta rikoksiin luonnollisesti puuttuvat.
- tosissasi?
Mikäli olet oikeustoimikelpoinen (et siis holhouksen alainen), niin sillä ei ole mitään merkitystä, mitä äitisi sanoo. Jos et ole tehnyt mitään laitonta tai ollut häiriöksi naapureille, niin poliisit eivät saa edes tulla sisälle asuntoosi - sinun poisviemisestä puhumattakaan.
- Apua tarvitseva
Kyse ei ole rikoksesta, en ole tehnyt mitään väärää. Olen ollut huonoissa väleissä äitini kanssa jo pitkään hänen jatkuvan solvauksen takia, ja lopulta pinna paloi ja kieltäydyin olemasta hänen kanssaan missään tekemisissä.
Hän on uhannut väkivallalla, uhannut soittaa talkkarin ja poliisin hakemaan minut kotoani. Minä oletan, että poliisit tai talkkari ei asiaan puutu, mutta ajattelin varmistaa vielä minua viisaammilta. Kiitos vastauksista!
- äiti
Me äidit ajattelemme vain lastemme parasta. Mitä sinä olet tehnyt? Oletko viettänyt pahatapaista elämää niin, että äitisi on joutunut puuttumaan toilailuihisi?
- Apua tarvitseva
Tyttö. :)
En ole tekemissä minkään 'pahamaineisen' kanssa. Olen tavallinen töissäkäyvä kansalainen joka kyllästyi kuulemaan äidiltään "tee näin tai saat turpaasi".
Tiedän, että useimmat äidit rakastavat lapsiaan ja tahtovat heille parasta. Minulle ei vain tällaista äitiä osunut. - nipa
Apua tarvitseva kirjoitti:
Tyttö. :)
En ole tekemissä minkään 'pahamaineisen' kanssa. Olen tavallinen töissäkäyvä kansalainen joka kyllästyi kuulemaan äidiltään "tee näin tai saat turpaasi".
Tiedän, että useimmat äidit rakastavat lapsiaan ja tahtovat heille parasta. Minulle ei vain tällaista äitiä osunut.Haluan varmistaa, että äitisi ei tietenkään voi soittaa poliisille eikä talkarille ja vaatia heitä puuttumaan elämääsi. Jos soittaisi, taitaisi joutua itse hoitoon.
- Normaali
Ois kyl syytä laittaa jonkunmoiseen lataukseen, riippuen siitä onko viestisi totta vai tarua.
- varmennusta
Yksikään talkkari ei tule sinua hakemaan minnekään, heillä ei ole mitään oikeuksia. Poliisi tulee siinä tapauksessa, että sinulla on mielisairaus ja olet vaaraksi itsellesi tai ympäristölle eli äitisi soitolla ei ole mitään merkitystä. Pelkkää pelottelua ja sinun alistamista. Pakkohoito on melkoinen prosessi ja sen tekee aina lääkäri, eli mikäli et ole mikään huumehörhö, etkä tehnyt järkyttäviä asioita, saat unohtaa koko homman ja elää omaa elämääsi, tuntuu siltä, että äidilläsi on ongelma ja se ei ole sinun asiasi.
- Evp
Sinua on varmaan pienenä peloteltu, että mörkö
tai poliisi tulee, jollet ole kiltisti. Ei Suo-
messa poliisi puutu kenenkään vapauten ellei ole
kyseessä rikos. Poliisi ei edes vie ketään pak-
kohoitoon, niinkuin väärin luullaan. Pakkohoitoon
toimittaminen on lääkärin tehtävä. Jos lääkäri
ja mahdollisesti paikalle tulleet sairaankuljet-
tajat eivät pärjää niin silloin heillä on oikeus
saada poliisilta virka-apua. Tällöinkään kulje-
tusta ei suorita poliisi.
- *Mikko*
Uhkaukseen kannattaa suhtautua vakavasti. Pakkohoidon perusteet kannattaa opiskella ja sinun pitää huolehtia siitä, että perusteet eivät täyty. Pakkohoitoja suoritetaan täysin mielivaltaisilla perusteilla, eikä hoitoja saada oikeassa maailmassa perustus- ja mielenterveyslain mukaisesti oikeuden tutkittavaksi.
Paras puolustus on hyökkäys, joten kaikki rikokseen viittaava mm. kunnianloukkaus taikka laitonuhkaus kannattaa tutkituttaa poliisilla (tutkintapyyntö). Mikäli äitisi reuhoo muutoin, niin yhteys paikkakunnan terveyskeskukseen taikka mielenterveystoimistoon. Viranomaisyhteydet aina ystävän ollessa paikkalla todistamassa (lue: turvaamassa)- *Mikko*
Mielenterveyslain mukaan pakkohoitaa voidaan vain jos ihminen on:
1) Mielisairas (Mielisairaus = todellisuudentajun selkeä heikentyminen)
2) Hoitamatta jättäminen pahentaisi mielisairautta, terveyttä, turvallisuutta taikka muiden terveyttä ja turvallisuutta.
3) Muut mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä taikka eivät sovellu käytettäväksi.
Hoidosta vastaa paikkakunnan lääkäri ja hoitoon toimittamissessa voidaan käyttää virka-apuna poliisia mikäli potilas katsotaan väkivaltaiseksi.
Pahimmillaan asia etenee siten, että sinusta on jo kanneltu, ehkä jopa perättömiä lääkärille joka on järjestämässä pakkohoitoa. Ehkä sinulla on vihamiehiä jotka on jopa valmiita kaivamaan verta nenästään jotta vaaraksioleminen täyttyisi.
Jonakin päivänä poliisi tallustelee asuntoosi ja ilman lääkärintarkastusta joka pitäisi tehdä, sinut saatetaan tarkkailuun. Pienikin vastaväite tarkkailussa aiheuttaa pakkohoidon jne...
Ikävintä näissä jutuissa on, että oikeasti mielisairaat jäävät työllistämään poliisia, terveyskeskusta ja hautausurakoitsijaa. Pakko"hoidettu" saa helposti mielihalukseen repiä silmät peräsuolenkautta ulos hoitoavaatineelta. - Evp
*Mikko* kirjoitti:
Mielenterveyslain mukaan pakkohoitaa voidaan vain jos ihminen on:
1) Mielisairas (Mielisairaus = todellisuudentajun selkeä heikentyminen)
2) Hoitamatta jättäminen pahentaisi mielisairautta, terveyttä, turvallisuutta taikka muiden terveyttä ja turvallisuutta.
3) Muut mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä taikka eivät sovellu käytettäväksi.
Hoidosta vastaa paikkakunnan lääkäri ja hoitoon toimittamissessa voidaan käyttää virka-apuna poliisia mikäli potilas katsotaan väkivaltaiseksi.
Pahimmillaan asia etenee siten, että sinusta on jo kanneltu, ehkä jopa perättömiä lääkärille joka on järjestämässä pakkohoitoa. Ehkä sinulla on vihamiehiä jotka on jopa valmiita kaivamaan verta nenästään jotta vaaraksioleminen täyttyisi.
Jonakin päivänä poliisi tallustelee asuntoosi ja ilman lääkärintarkastusta joka pitäisi tehdä, sinut saatetaan tarkkailuun. Pienikin vastaväite tarkkailussa aiheuttaa pakkohoidon jne...
Ikävintä näissä jutuissa on, että oikeasti mielisairaat jäävät työllistämään poliisia, terveyskeskusta ja hautausurakoitsijaa. Pakko"hoidettu" saa helposti mielihalukseen repiä silmät peräsuolenkautta ulos hoitoavaatineelta.Mikko kirjoittaa, että jonakin päivänä poliisi
tallustelee asuntoosi ilman lääkärintarkastusta.
Näin näköjään puhuu mies, joka ei ole ollut po-
liisina sekuntiakaan. Minä olin lähes 40 vuotta
ja voin vakuuttaa Mikolle, että poliisi ei talus-
tele mielisairaan asuntoon noin vain. Siinä on
kuule pitkä lenkki, missä poliisi on viimeisenä.
Toinen asia on sitten, jos mielisairas ryhtyy vä-
kivaltaiseksi ja poliisi sinne hälytetään häntä
rauhoittamaan. - *Mikko*
Evp kirjoitti:
Mikko kirjoittaa, että jonakin päivänä poliisi

rauhoittamaan.Mielenterveyslakia uusitaan lähes vuosittain. Kirjoitin ehkä hieman epäselvästi, mutta asian pitäisi edetä nykysäännöillä siten, että lääkäri tekee lääkärintarkastuksen mm. fyysisten ongelmien varalta ja mikäli pakkohoidon perusteet lähes varmasti täyttyisivät mielensairauden vuoksi, ihminen voidaan lähettää psykiatriseen sairaalaan tarkkailuun. Lääkärin pitäisi antaa myös selvitys sairaalalle siitä, että miten hänen mielestään pakkohoidon perusteet täyttyisivät.
Poliisia voidaan käyttää virka-apuna väkivaltaisen saattamiseksi.
Lähetettä kirjoittava lääkäri voi väittää, että hän on yrittänyt ottaa yhteyttä ja pyytää lääkärintarkastukseen vaikka todellisuudessa yhteydenottoa ei ole koskaan tapahtunut. Nykymaailmassa kaikilla on kännykkä taskussa ja kännykässä vastaaja, eikä ainuttakaan viestiä ole tullut, eikä kirjepostiakaan ole tullut, joten yhteydenottoa ei ole koskaan tapahtunut. Kyseisessä asiassa poliisin virka-apua käytettiin jo lääkärintarkastukseen saattamiseksi ja mitä varmemmin tarkoituksena oli järjestää kuritus ilman perusteita. Poliisin virka-avun käyttö ei ollut laillista. Tämä tarina on totta ja asian järjestäjänä eläkeläispsykiatri jolla ei ehkä ole takuuvarmaa tietoa nykysäännöistä.
Sinä voit palata muistelmissasi 1980-luvulle eläkeläispsykiatrin kanssa, mutta minä ja moni muu joutuu elämään todellista nykymaailmaa.
www.finlex.fi
mielenterveyslaki
poliisilaki - Apua tarvitseva
Evp kirjoitti:
Mikko kirjoittaa, että jonakin päivänä poliisi
tallustelee asuntoosi ilman lääkärintarkastusta.
Näin näköjään puhuu mies, joka ei ole ollut po-
liisina sekuntiakaan. Minä olin lähes 40 vuotta
ja voin vakuuttaa Mikolle, että poliisi ei talus-
tele mielisairaan asuntoon noin vain. Siinä on
kuule pitkä lenkki, missä poliisi on viimeisenä.
Toinen asia on sitten, jos mielisairas ryhtyy vä-
kivaltaiseksi ja poliisi sinne hälytetään häntä
rauhoittamaan.Jos nyt ottaa huomioon, että minulla ei ole väkivaltaisia taipumuksia tai mitään mielensairauteen viittaavaa eikä minulla ole rikosrekisteriä enkä muutenkaan ole ollut ikinä tekemisissä poliisin kanssa, tuskin minulla on mitään pelättävää?
Tässä on nyt muutama päivä odoteltu, eikä sireeneitä ole kuulunut, niin oletan että kyse oli pelottelusta, niinkuin joku mainitsi.
Kiitos kaikille neuvoista! :) - *Mikko*
Apua tarvitseva kirjoitti:
Jos nyt ottaa huomioon, että minulla ei ole väkivaltaisia taipumuksia tai mitään mielensairauteen viittaavaa eikä minulla ole rikosrekisteriä enkä muutenkaan ole ollut ikinä tekemisissä poliisin kanssa, tuskin minulla on mitään pelättävää?
Tässä on nyt muutama päivä odoteltu, eikä sireeneitä ole kuulunut, niin oletan että kyse oli pelottelusta, niinkuin joku mainitsi.
Kiitos kaikille neuvoista! :)Kerta se on ensimmäinenkin kun poliisin kirjoihin jotakin merkitään. Sinä olet tässäkohtaa melko lähellä, koska olet uhkauksenkin saanut.
Kukaan terve ei toiselle kierouksia taikka pahaa tee, mutta kaikki eivät ole terveitä. Pahimmillaan asia etenee siten, että sinut yritetään tappaa, sinä saat sakot ja koska sinä olet saanut sakot, niin sinut laitetaan pakkohoitoon.
Yhteiskuntamme toimii useimmiten siten, että löydään hampaat kurkkuun ja käsketään sanomaan r ja koska et kykene siihen, sinulta katkaistaan rangaistukseksi kädet ja käsketään kirjoittamaan ja koska et kykene siihen, sinulta katkaistaan jalat ja käsketään kävelemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727