Olen itse toiminut kymmenisen vuotta unelma-ammatissani opettajana. Pidän lapsista ja nuorista, mutta se kaikki muu etoo minua. Opettajanhuoneen sisäsiittoisuus, tyhjänpäiväiset määräykset, erilaiset hankkeet, jotka vievät huomiota itse asialta eli opetukselta ja valitettavaa, mutta totta: työpaikkakiusaaminen. Itse en ole kiusaaja enkä kiusattu, mutta vierestä on seurattu. Niin törkeää käyttäytymistä aikuisilta. Savustetaan toisia ulos.
Olen kesäisin usein yritysmaailmassa töissä ja lukion jälkeen ennen opettajaksi opiskelua monta vuotta erään yrityksen palvelussa, ja koskaan en törmännyt vastaavaan. Muutenkin koulumaailma on osittain kuin jostain pimeältä keskiajalta. Ihan tyhjänpäiväistä touhua hierarkkioineen ja nokkimisjärjestyksineen. Siivojat eivät uskalla tulla opettajanhuoneeseen tai puhua opettajien kanssa. Osassa kouluista avustajat kyykytettäviä, joista opettajat eivät pidä.
Viime aikoina olen miehelleni itkeskellyt monet itkut, että mitä ihmettä teen. Niinä kesinä, rankan kouluvuoden jälkeen, jolloin olen ollut yritysmaailmassa töissä, olen oikeastaan saanut energiaa. Huomannut, että kyllä työmaailmassa voi olla ihan mukavaakin. Kollegat kannustavia, töitä tehdään lujasti, mutta ilman jatkuvaa pompottelua ja säätämistä. Koen valtavaa kutsumusta opettajan työtä kohtaan, mutta.. Nykylapset ovat minusta mukavia ja luovia, ei heistä ole pahaa sanottavaa. Tulen juttuun myös vanhempien kanssa.
Kenelläkään samantyylisiä ajatuksia?
Olen kesäisin usein yritysmaailmassa töissä ja lukion jälkeen ennen opettajaksi opiskelua monta vuotta erään yrityksen palvelussa, ja koskaan en törmännyt vastaavaan. Muutenkin koulumaailma on osittain kuin jostain pimeältä keskiajalta. Ihan tyhjänpäiväistä touhua hierarkkioineen ja nokkimisjärjestyksineen. Siivojat eivät uskalla tulla opettajanhuoneeseen tai puhua opettajien kanssa. Osassa kouluista avustajat kyykytettäviä, joista opettajat eivät pidä.
Viime aikoina olen miehelleni itkeskellyt monet itkut, että mitä ihmettä teen. Niinä kesinä, rankan kouluvuoden jälkeen, jolloin olen ollut yritysmaailmassa töissä, olen oikeastaan saanut energiaa. Huomannut, että kyllä työmaailmassa voi olla ihan mukavaakin. Kollegat kannustavia, töitä tehdään lujasti, mutta ilman jatkuvaa pompottelua ja säätämistä. Koen valtavaa kutsumusta opettajan työtä kohtaan, mutta.. Nykylapset ovat minusta mukavia ja luovia, ei heistä ole pahaa sanottavaa. Tulen juttuun myös vanhempien kanssa.
Kenelläkään samantyylisiä ajatuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Enpä ole itse moista kokenut. Kannattaa vaihtaa koulua, ei joka paikassa ole tuollaista!
Sivuhuomautuksena semmoinen, että opettajanhuoneessa hyvin usein keskustellaan oppilaista, eivätkä nämä puheet kuulu siivoojien korville.
Opetusalalle on pesiytynyt sitkeä narsisti- ja kiusaajajoukko joka käyttää opettajan valtaa oman persoonansa vajeiden hetkelliseen paikkaamiseen. Näillä ihmisillä on usein varhaislapsuudesta juontava kelvottomuuden kokemus joka värittää koko heidän aikuiselämäänsä. Kasvatustyö antaa mahdollisuuden kokea hetkellinen vallan, hallinnan ja sitä kautta täyttymyksen tunne jota vaille he ovat lapsuudessaan jääneet.
Persoonallisuushäiriöinen kasvattajana on lapsille kamalin tilanne joka voi tapahtua. Hän varastaa estradin ja sen huomion, joka kuuluisi olla lapsessa. Pahimmillaan myös lapsen maailma vääristyy vuosiksi eteenpäin ja hänestä itsestään tulee lopulta vääryyksien ketjua jatkava aikuinen.
Siten olisi todella tärkeää, että lapsilla olisi myös persoonaltaan terveitä ja turvallisia aikuiskontakteja. Älä siis luovuta, vaikka välillä ahdistaakin. Saatat olla monen lapsen ainoa henkisesti terve aikuiskontakti ja sitä kautta aivan elintärkeä heidän terveelle kehitykselleen.
Vihaamisen sijaan pitäisi pyrkiä säälimään ja mahdollisuuksien mukaan ymmärtämään ihmissuhdepelejä pelaavia kollegoita. Narsistisen epäjärjestyksen luominen työyhteisössä on heille tapa tuoda näkyväksi omaa sisäistä kaaostaan ja sitä jatkuvaa pahaa oloa jota he kokevat.
Pahimmillaan kuvaamasi persoonallisuushäiriö on psykopatiaa, joka on narsismin äärimuoto. On kummallista, miksi joillakuilla on tarve leimata nimenomaan opettajakuntaa. Tutkimukset eivät tue väitettä, että opettajissa olisi persoonallisuushäiriöisiä poikkeuksellisen paljon. Kevin Dutton on tutkinut aihetta ja todennut, että eniten psykopaatteja on johtajissa, media-alalla, lakimiehissä. myyjissä ja kirurgeissa. Kaikkein vähiten psykopaatteja on hoitajissa. Opettajien joukossa näitä äärinarsisteja on seitsemänneksi vähiten kaikista ammateista.
Jos omalle kohdalle on osunut ikäviä koulukokemuksia tai huono työpaikka, se ei vielä todista mitään sen enempää kuin että itselle kävi huono tuuri.
Mikäli leijonanosa opettajista olisi oikeasti kuvaamasi kaltaisia narsisteja, se näkyisi yhteiskunnassamme monin tavoin; tuskin juuri kenenkään koulu sujuisi. Mikään ei ole täydellistä ja opettajia on moneen junaan. Silti voidaan sanoa, että parempaan on menty, jos vaikka verrataan 60- ja 70-lukuihin, kun opettajien joukossa (kuten muuallakin) oli paljon sodassa psyykkisesti vaurioituneita miehiä, joiden paikka ei todellakaan olisi ollut lasten kanssa.
Yllätyshän ei ole se, ettei opexin mielestä opetusalassa ole mitään vikaa. Persoonallisuushäiriöisten määrästä minulla ei ole käsitystä, mutta muuten ketjussa esille tulevat opetusalan ongelmat tunnistan. Aloittajan mainitsema sisäsiittoisuus ja kuppikuntaisuus ovat helppoja havaita mikäli ottaa ne vaaleanpunaiset maailmanhalailulasit päästään. Aloittajan mainitsemat projektit kuulostavat myös tutuilta. Monesti on tuntunut, että osa opettajista on todella kyllästyneitä opetukseen, kun aikaa yritetään tärvellä kaikkeen muuhun kuin itse asiaan...opettamiseen.
Monesti tämä vaatimus kaiken maailman hankkeisiin ja projekteihin tulee opettajien ulkopuolelta. Kouluvirasto käskyttää tai rehtori haluaa itselleen meriittiä, kun on osallistuttu siihen ja tähän laatuprojektiin tms. Aina kun avaat lehden, siellä joku mikä lie asiantuntija (joka ei ole koskaan ollut koulussa töissä) kertoo, miten nykykoulu on pielessä, kun siellä on vaan sitä tavallista luokkaopetusta, kun pitäisi olla kaikkea kivaa ja luovaa ja erilaista (ks. eilinen Hesari). Kiusaamisesta syytetään opettajia, jotka sitten epätoivoissaan yrittävät vastata vaatimuksiin suostumalla vetämään Kiva-koulu - ja Verso-systeemejä ja Kake-projektia...
En ole koskaan ollut sitä mieltä, että opetusala olisi ongelmista vapaa. Sitä mieltä sen sijaan olen, että ala edustajineen ei ole sen kummempi kuin muutkaan. Jos joku työskentelee ikävässä kampaamossa, niin voiko hän sanoa, että kaikki kampaamot ovat kurjia työpaikkoja? Jos joku kohtaa narsistisen putkimiehen, voiko hän sanoa, että putkimiehet ovat narsisteja? Mielestäni tällainen "keskustelu" ei tuo mitään hyvää.