Eläinrääkkäystä taas?

Katri.

Vai mitä tämä on? http://www.stara.fi/2014/05/13/jarkyttavaa-materiaalia-suomalaisilta-sikatiloilta/gallery/115382/

Järkyttävää materiaalia suomalaisilta sikatiloilta – miten tämä on mahdollista?
OHHOH!, 13.5.2014, 12:00 · Stara.fi

Suomesta löytyy runsaasti vastuullisesti ja asianmukaisesti hoidettuja sikatiloja, mutta ikävä kyllä edelleen myös toiseen ääripäähän lukeutuvia tiloja. Jälkimmäisten järkyttävät olosuhteet ovat olleet useita kertoja otsikoissa, kun sikojen hyvinvoinnista huolestuneet tahot ovat julkistaneet videoita ja valokuvia sikaloista ympäri maata.

Joulukuussa julkaistu kolmivuotinen Laatuvastuu-kampanja sai valtiolta ja Euroopan unionilta yli miljoona euroa rahaa, mutta huonoimmassa asemassa olevien sikojen olosuhteita ei ole parannettu. Nyt Oikeutta eläimille on julkistanut järkyttävää kuvamateriaalia sikaloista muun muassa Laukaassa, Jämijärvellä ja Sastamalassa.

- Uudet kuvat osoittavat, että alan markkinointiin syydetyistä veromiljoonista huolimatta eläinten olot ovat vain huonontuneet. Sikoja pidetään koiriakin älykkäämpinä eläiminä, meidän on lakattava kohtelemasta niitä pelkkinä tuotteina. Sikojen hyvinvointi ei parane viherpesulla ja alan itselleen myöntämillä sertifikaateilla, sanoo Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille –yhdistyksestä.

3

264

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No voi että

      Niin ja järkyttäviä kuvia vuohitiloilta. Kuitenkin näitä eläimiä on käyty katsomassa ja eläimet ovat olleet hyvinhoidettuja. Jos eläimiltä tulee verta niiden päästä puskiessa toisiaan - onko sekin omistajien vika. Koiratkin tappelevat keskenään ja ovat verillään ja silmä alkaa vetistämään. Kuvaavatko salakuvaajat myös näitä verisiä koiratappelijoita? Vai eikö lemmikkejä salakuvata ollenkaan?

    • Kaikki asiat kuntoon

      Oikeutta eläimille-yhdistyksellä on oikeus jakaa oikeutta tuottajille? Mikäs siinä jos näin sovitaan uusi oikeusjärjestelmä koskemaan kaikkia aloja, ei muuta kuin videot pyörimään jokainen kansalainen, reilu meininki!

      Vai kolme rotankoloa vielä löysitte ja ette yhtään hienosti hoidettua sikalaa? Voisitteko joskus esitellä näitä mallikkaasti hoidettuja eläintiloja? Ette voi, koska valheenne perustuu siihen että KAIKKI tuotanto on päin peetä. Totuushan on, että veromiljoonat eivät kotiudu näille harvoistakin harvemmille epätoivon tyyssijoille.
      Fiksuina ja rakastavina esimerkkikansalaisina voisitte ilmoittaa viranomaisille aina ja heti kun surullinen paikka löytyy, ehkä apua saapuu ajoissa myös tilallisille, kait heilläkin on edes sian arvo?

      Ihan samaa toimintaa tuo aktivismi kuin karsinassa tapahtuva, heikoimman ympärillä pyöritään ja purraan kunnes loppu koittaa, syödään elävältä.

      • Ihanaa:D

        Kuka noita salakuvaajia enää uskookaan? Kuvataan kakkaisia karsinoita - eivätkö eläimet saisi kakata öisin kuvaajien mielestä - julmaa?
        Tuottajat ovat laittaneet kuvia maatilojen eläimistä ja edläimet ovat puhtaita eivätkä sellaisia panssareita takapuolessa, kuten kuvaajat ovat kuvanneet. Varmaan uupuneita tiloja löytyy, muttei kuitenkaan voida sanoa, että kaikki tuotantoeläimet maailmassa voivat huonosti.
        Kävin katsomassa niitä ihanioa eläimiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe