vauhtia on riittänyt viime aikoina joka suhteessa siinä määrin, että emme ole tavanneet. Ja koska sama meno jatkuu vielä, emme taida tavatakaan enää. Myös aikaisemmin laatimani suunnitelmat odottavat kulman takana toteuttamistaan, mikä tarkoittaa matkustamista kauas.
Olen ajatellut asioita. Ei olisi varmaan pitänyt, mutta olen silti. En ole mikään pikkupoika, ja realiteetit, jotka vaikuttavat elämääni, ovat sellaisia, että uskon sinun kääntyvän kannoillasi, jos paljastaisin niistä vaikka vain pari sellaista, jotka olisit voinut helposti itsekin arvata. "Varattu" ei muuten kuulu listalle, eivätkä kertaluonteiset tuttavuudetkaan ole sitä, mitä etsin, jos olet asiaa pohtinut. Sulateltavia asioita olisi silti tarjolla riittävästi - vähäisimpänä oikeastaan se, että persoonana olen kuulemma hieman hankala aina välillä.
En edelleenkään tiedä kuka olet eikä minulla ole yhtetystietojasi. Tiedän mistä ehkä voisin tavoittaa sinut, mutta koska usko omaan asiaani horjuu, aloitteen tekeminen saa nyt jäädä. Harkitsin sitä kyllä pitkään. Olen pahoillani, että tässä kävi näin, että reality check tuotti miinusmerkkisen tuloksen, ja aloin empimään. "Kulta, vika ei ole sinussa vaan minussa." Hah hah, tosi hauskaa… Mutta totta. Lisäksi olen täysin sokea, en osaa lukea naista.
Olet mielettömän kaunis ja ehdottomasti kiinnostava nainen. Toivon, että voit nauttia kesästä! Ja kuka tietää, ehkä törmäämme jossain sattumalta, auringonlaskun aikaan tietenkin.
Jos olet täällä ja luet tämän, rakentavia ehdotuksia otetaan vastaan. Olo on todella tuskastunut.
Olen ajatellut asioita. Ei olisi varmaan pitänyt, mutta olen silti. En ole mikään pikkupoika, ja realiteetit, jotka vaikuttavat elämääni, ovat sellaisia, että uskon sinun kääntyvän kannoillasi, jos paljastaisin niistä vaikka vain pari sellaista, jotka olisit voinut helposti itsekin arvata. "Varattu" ei muuten kuulu listalle, eivätkä kertaluonteiset tuttavuudetkaan ole sitä, mitä etsin, jos olet asiaa pohtinut. Sulateltavia asioita olisi silti tarjolla riittävästi - vähäisimpänä oikeastaan se, että persoonana olen kuulemma hieman hankala aina välillä.
En edelleenkään tiedä kuka olet eikä minulla ole yhtetystietojasi. Tiedän mistä ehkä voisin tavoittaa sinut, mutta koska usko omaan asiaani horjuu, aloitteen tekeminen saa nyt jäädä. Harkitsin sitä kyllä pitkään. Olen pahoillani, että tässä kävi näin, että reality check tuotti miinusmerkkisen tuloksen, ja aloin empimään. "Kulta, vika ei ole sinussa vaan minussa." Hah hah, tosi hauskaa… Mutta totta. Lisäksi olen täysin sokea, en osaa lukea naista.
Olet mielettömän kaunis ja ehdottomasti kiinnostava nainen. Toivon, että voit nauttia kesästä! Ja kuka tietää, ehkä törmäämme jossain sattumalta, auringonlaskun aikaan tietenkin.
Jos olet täällä ja luet tämän, rakentavia ehdotuksia otetaan vastaan. Olo on todella tuskastunut.
Vastaukset 49
Vanhimmat
sulla ei kyllä kiinnosta yhtään minun seura, nähty on! Kiitti vitusti
Minä nukuin aika hyvin, heräsin joskus jo aamulla, aamutoimiin, totesin sitten että: vieläkin väsyttää ja nukuttaa aika makoisesti, melkein kuin karamelli tai jäätölömäisesti, joten jatkoin unia vielä hetken, kun ei ollut tärkeä päivä.
Joka ikinen ilta tänne ilmestyy aloitus joka sopii ihan jokaiselle, milloin miehelle milloin naiselle.
On varmaan hauskaa saada vastauksia ja naureskella niille.
Saatko tyydytystä kun moni suurin odotuksin huomaakin tulleensa petetyksi?
Jos nyt oikeasti tarkoitat mitä kirjoitat, käytä hyvä ihminen jotain tunnisteita äläkä katoa kommentoimasta.
Tai jos olet pervo humoristi, suosittelen ettei kukaan enää sinulle vastaisi.
Jos joku ottaa SUURIA ODOTUKSIA tällaisista viesteistä netissä, minne kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa, saa syyttää yksin itseään.
Oon kuin se raato joka jäänyt kesän kuumalle asfaltille lojumaan. Yritän nauttia kuitenkin tietenkin :)
Aikas ristiriitainen sun viesti, ei olla tavattu, mutta reality check tuotti miinusmerkkisen tuloksen, miten tuota pitäisi tulkita.
no muuten sopisi mun lähimenneisyyteen, mutta eihän se ole mitenkään ainut laatuinen.
Palstat on täynnä juttuja epäselvistä, alkamattomista ihastuksista.
Katsellaan ja viluillaan vaan livenä ja täältä etsitään kontaktia, ei tää ihan järkevää kai oo.
Kuitenkaan kukaan ei laita mitään tunnisteita joista voisi jotain apua olla-
Mut mikäs minä olen arvostelemaan, siksihän minäkin täällä käyn!!!
Viestissä ei pitäisi olla ristiriitaisuuksia. Reality check siltä osin, mitä minulla olisi toisena osapuolena rasitteita. Vajosin pessimismiin suhteen mahdollisuuden suhteen. En halua käyttää kenenkään aikaa turhaan -> ei aloitetta. En kyllä ole nähnytkään häntä aikoihin ja tiedän, että lähitulevaisuudessa en luonnostaan myöskään tule näkemään.
En naureskele kenellekään, koska itsekin tunnen Cupidon nuolet nahoissani.
En halua laittaa liikaa tunnisteita. Lukijoiden tulkinnoista olen vapaa siinä kuin muutkin kirjoittajat. Mutta vedätysmielessä en ole täällä. Murheen laaksossa niin kuin moni muukin. Ja yksinäinen.
Meidän olisi hyvä jutella asioista ihan vaan rauhassa. Ilman sen suurempia paineita siitä mitä meidän pitäisi olla tai tehdä. Ehkä silloin säkin voisit luottaa siihen että mitään kannoilla kääntymisiä ei tapahdu, kun ystävinä jutellaan. Ja mä osaan kyllä arvata ne asiat, niin suhtaudun ihan rauhallisesti ja oon tietenkin niitä jo omassa päässä pyöritellyt ja miettinyt paljon.
Yhdessä rauhallisesti jutellen ja toista kuunnellen päästäisi varmasti tilanteesta paremmin kärryille. Voitaisi avoimesti jutella syistä mitkä saa epäröimään ja syistä joidenka takia tuntee syvästi ja haluaa olla läsnä ja yrittää.
Ne hyvät syyt kuitenkin voittaa ne muut syyt vahvuudessa ihan 6-0. Mutta ne ei vaan tuu menneeksi puntariin jos kauheasti pelottaa. Niin siksi se realistinen ja rauhallinen keskustelu on hyväksi.
Jos alkaa näyttää siltä että niitä välittämisen tunteita ei voi kiertää, niin osaan kyllä muistuttaa lämpöisesti iloisista asioista ja luoda ilmapiiriä, joka on positiivinen ja auttaa jaksamaan. Iloisia ja rakastavia jutteluita ja sellaista, että mitkään miinuspuolet ei saa liian suurta sijaa ajatuksissa. Jos me tahdotaan antaa sille mahdollisuus. Ehkä se olisi hyvä katsoa se asia, koska siitä luopuminen ei näytä yhtään sen helpommalta.
Ehdotan että me yritetään hitaasti ja sitkeästi jutella vaan näistä asioista ja luodaan sellainen rauhaisa ilmapiiri. Sitten on helpompi miettiä mitä tehdään. Haluan kyllä katsoa sen asian sun kanssa.
Jaa.. niin. Voi kun Miestä minäkin kaipaan elämääni. Jos vielä annettaisiin mies jonka kanssa voisin elämäntehtävääni toteuttaa.
Kannattaa tehdä aloite, vaikka kuinka usko itseensä horjuu. Pakitkin on parempi vaihtoehto kuin että jää miettimään "mitä jos". Jos tulee pakit, voi hyvillä mielin unohtaa, tai sitten ei tule pakkeja ja saa jotain hienoa. Jos ei tee mitään, se jää kalvamaan mieltä. Jos olet vielä niinkin onnekas, että sinulla on mahdollisuus saada yhteystiedotkin, niin älä enää odota. Kaikilla ei aina ole sitäkään mahdollisuutta. Tässä oli rakentava ehdotus.
Ja asioita ei kannata suunnitella valmiiksi piloille ja jättää siksi tekemättä jotain. Et voi tietää, mitä toinen ajattelee.
luulen mä et kaivattusi on tainnut mennä jo menojaan
Et voi olla eräs mies, vai voitko? Kuvaile naista.
Tämä voisi olla niin hyvin minulle osoitettu. Kuulostaa tavattoman tutulta, ainut että hänellä ainakin jokin aika sitten oli numeroni. Ellei ole sitä poistanut.
Tämä on huutoa tuuleen ehkä, mutta tämä mies teki minuun sellaisen vaikutuksen, että en voi olla ajattelematta häntä joka hetki. Hän torjui minut, juuri suunnitelmiensa takia ja toki ymmärrän, haaveista ei kannata luopua. Eihän sitä tiedä olisiko juttu miloinkaan edes toiminut.
En tiedä miten saan hänet ajatuksistani. Rakastuin. Tunsin ja tiesin että hän on se oikea. Ja elämä vie hänet pois.
Olen myös vihainen. Ehkä jonain päivänä kohtaan miehen, joka tekisi kaikkensa saadakseen olla kanssani. Ilman tekosyitä.
No mutta jos tuntuu noin vahvasti että on jatkettava elämää eteenpäin, niin tee se. Älä jää arpomaan ja pähkäilemään edes-takaisin. Eteenpäin vain..
Tuossa aloituksessa oli nyt niin paljon asioita jotka sopivat minun ja erään tilanteeseen, että ihan pakko ottaa vähän kantaa. Ja tiedän, että täällä on paljon muitakin naisia joiden tilanteeseen tämä sopii, mutta siltikin, here we go.
Sinulla on ennenkin ollut tapana pohtia asioita pitkään ja avautua niistä muualla kuin suoraan kasvotusten minulle. Vihjailet, että elämässäsi on asioita joiden takia suhteemme ei kuitenkaan toimisi, mutta et suostu paljastamaan minulle mitä ne asiat ovat. Vähemmästäkin tässä nainen turhautuu.
Ehkä olen naiivi, mutta en ymmärrä miksi asioiden pitäisi olla niin monimutkaisia. Minä tapasin miehen josta pidin heti alusta pitäen, ja jotenkin oletin että se mies piti myös minusta. Minulla oli koko ajan hyvä olla hänen kanssaan ja ajattelin, että tästä asiat kehittyisivät omalla painollaan, pikkuhiljaa eteenpäin. Mutta jokin meni vikaan, hänen osaltaan. En edelleenkään tiedä mikä. Olen sitä kysynyt suoraankin mutta sain vain välttelyä vastaukseksi.
Siitä on jo aikaa, mutta silti tämä mies täyttää ajatukseni päivästä toiseen enkä tiedä mitä minun pitäisi tämän asian kanssa tehdä. En halua ottaa yhteyttä koska tiedän jo hänen vastauksensa. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen olo, että hän on kiinnostunut. Mistä se olo tulee, sitä en tiedä. Joku kuudes aisti varmaan :)
Minulla on sitä miestä kova ikävä, vaikka järki sanookin että hulluhan sinä nainen olet kun tuollaista ikävöit. R:llä alkavaa sanaa en uskalla edes ajatella, koska sehän vasta hullua olisikin.
In the meanwhile... hyväksyn tilanteen ja jatkan tylsää elämääni kuten tähänkin asti. Ja toivon että jonain päivänä hän pyyhkiytyy ajatuksistani.
Tämä ei ole minulle, mutta leikin hetken, että on. Niin kai monet muutkin täällä tekevät. Välillä epäilen oman aikuisuuteni astetta ja tämä taitaa olla yksi niistä tilanteista, no, samapa tuo.
Sehän on selvää, että et sitä negatiivista puolta tuo itsestäsi esiin, ei kai se liiemmin kuulu asiaankaan. Mutta että jos ajoittain vaikea persoona (mitä tämä kenekin kohdalla tarkoittaakaan) olisi ongelmista vähäisin, voi vain arvuutella mitä ne muut seikat sitten olisivat. Lapsia siellä sun täällä? HIV? Asuminen äidin luona? Raskaat psyykkiset ongelmat? Terveysongelmat?
Olivatpa mitä vain niin eletty elämä tuo painolastia meille jokaiselle. Ratkaisevaa on se, miten nämä käsitellään ja millä tasolla niiden antaa vaikuttaa itseensä varsinkin, jos vaikutus on mahdollisesti negatiivinen. Mikään ei kai ole ylitsepääsemätöntä oikeanlaisten ihmisten kanssa.
Miksi haet jos et uskalla, kysyn. Egobuustaus on yksi veikkaus, ehkäpä oikeaan osuva. Sitä taisitkin saada runsain mitoin. Onneksi olkoon. Ehkä sinulla oli tarve saada sitä osaksesi, mikäpä minä olen tuomitsemaan taustoja tietämättä.
Mitätöidyksi koin itseni. Osasin siihen kyllä etukäteen varautuakin. Silti, ennakkoasenne ei estänyt yrittämästä. Mietipä sitä tykönäsi. Kiinnostuin ja ihastuinkin, omiin mielikuviin varmasti paljolti. Silti siitä olisi jokin osa voinut olla tottakin. Kommunikaatio ja yhteisymmärrys, siinä ratkaisun avaimet.
Jatkan ajatusleikkiä ja lisään; olisin ehdottomasti halunnut tutustua ja sitä myöten jos ajatukset olisivat menneet yksiin, tuntea ja jakaa asioita yhdessä.
En vain kohta jaksa enää uskoa, että ketään olisi itselle tarkoitettuna. Se on vähän surullista, koska sisimmässä uskon niin yhä siihen oikeaa tai sopivimpaan ihmiseen, mutta tosielämä laittaa tuon herkän puolen koville.
Sinussa taisi olla sitä jotakin.
Toisen kanssa kommunikointi, puhe ym. ovat avaimia asioiden ratkaisemiseksi tai sitten ei.
Kuulostaa rehelliseltä, mikä saa kenen tahansa myötäelämään, ainakin minut :) Minä nyt en ole tuo, mutta jokin tässä koskettaa.
En mä oikeastaan mitään kehtaa enää kirjoittaa, on vaan sellainen olo, ja aika hyvin yritän olla täältä poissa. Olen ehkä vähän tajunnut elämän realiteettejä minäkin.
Hyvää yötä sulle, nuku hyvin, kuka lienetkään :), kaikille muille myös!
Vaikutat vilpittömältä mieheltä ja koen sympatiaa sinua kohtaan :)
Minäkin kadotin tuntemattoman. Mokasin oikeastaan tilanteen itse ja noh, se tietysti vaikutti varmasti siltä että olisin antanut tylyt pakit miehelle.
Niin ei kuitenkaan ollut, menin vaan niin kipsiin jostain kumman syystä että oli lähdettävä tilanteesta. Eipä sitä ilmeisesti aina itseäänkään tunne läpikotaisin... oli kyllä hämmentävää :D
Et kertonut miten olet koittanut etsiä päivänsädettäsi?
Minä yritin vaikka mitä keinoja käyttää, mutta miehestä ei näkynyt vilaustakaan. Ja kyse nyt oli vain Riihimäestä, eli ei edes mikään iso kylä!
Ja mitä tulee tuohon hyväksymisasiaan; älä tee päätöksiä toisen puolesta. Hän päättää itse hyväksyykö vai ei ja jos on aidosti toisesta kiinnostunut niin eiköhän asiat yleensä selviä jos molemmilla on tahtoa selvittää. Ja ethän sinä tiedä mitä "salaisuuksia" sillä toisellakin voi olla...
Jos minä olisin lähdössä kauas pois ja olisi edes se ehkä mahdollisuus löytää toinen ja kertoa fiiliksistä, niin kyllä ottaisin riskin.
Epätietoisuudessa eläminen on pahempaa kun pakit. Mutta tämä on vaan mun mielipide.
Tsemppiä ja hyvää yötä :)
'vaalea karkulainen', kirjoitit, että pakit on parempi vaihtoehto kuin epätietoisuus. Olen täydellisen samaa mieltä!!! Ja siinä pakit - tilanteeseen johtavissa syissä on oikeasti jotakin, joka pitää toisen ihmisen loitolla. Ja se ei tarkoita, että esim. itsessä on jokin vika, mutta syy on aina olemassa kuitenkin. Ja usein joutuu pelkästään päättelemään todennäköisyyksien pohjalta syitä tilanteeseen.
missä näet häntä?
Olen miettinyt miksi emme ole enää koskaan yhtäaikaa siellä? Auringonlaskun aikaan;) jos olet eräs?
Polttaa. Vastaus on kahdessa ensimmäisessä virkkeessä. Vihje on vähän kryptinen, mutta jos olet Päivänsäde, tajuat sen kyllä, olethan itsekin saanut nauttia siitä.
Virkkeessä vai lauseessa?
Oletko ap. Iältäsi lähempänä 30-vuotiasta kuin 40-vuoden täyttymistä?
Valmis päivän koitoksiin: parta ajettu, kahvit juotu, kone avattu, uutisotsikot silmäilty ja käyty täällä.
Nukuttu yö selvitti ajatuksia. Tilanne ei ole kuin Purkkamaan elokuvassa, jossa kaikki esteet voitetaan ja valittu saadaan olosuhteista huolimatta. Joskus mikään ei puhu onnistumisen puolesta. Silloin yritetään vain säilyttää molemminpuolinen arvokkuus, niin kuin on tehtykin. Lipeän siitä vain kun käyn ulvomassa täällä. Lopetan senkin.
Kyse ei ole mistään HIV:stä tai mielenterveysongelmista, - kiitos vain! - vaan siitä, että minun kanssani kukaan nainen ei voi aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, kokonaan alusta. Se vain ei ole mahdollista. Lisäksi minun mukanani tulee muutama täysin valoton, mutta myös muutama uskomaton tarina, jollaisia ei ihan jokaisen kohdalle osu ja jotka ovat epäilemättä muokanneet minua. Kysyjälle: olen lähempänä jälkimmäistä, itseriittoinen, uppiniskainen ja kiukutteleva mies. Välillä.
Tuo "päivänsäde" vihjeesi ei valitettavasti minulle aivan auennut. Mutta muuten tuo kuvailemasi voisi hyvinkin osua. Tuon tapaista olen hänestä aistinut. En tiedä hänen nimeä myöskään.
Minkäs ikäinen se nainen on, suurinpiirtein;)
Jatkan vielä... pala kurkussa. Kerro vielä jotain. Ilmansuunta, tai jokin muu vihje.
Murehdit selkeästi asioita etukäteen ja runsain mitoin. Itse olen luonteeltani samanlainen ja olen pyrkinyt tuosta ominaisuudesta eroon, ainakin tiedostan, että se tuo turhaa harmautta elämään. Joskus kun asioiden pitäisi antaa tapahtua omalla painollaan ja rauhassa. Olet selkeästi päättänyt toisen osapuolen puolesta, mitä hän tulee ajattelemaan. Et voi tietää sitä.
Onko toinen osapuoli varattu?
Kunhan heittelin arvauksia tuolla aiemmin. Ihmettelen suhtautumistasi mielenterveysongelmiin- ne kun eivät ole ihmisen itsensä valinta. Itselläni ei niitä ole, ajoittaista apaattisuutta lukuunottamatta, mutta ystävillä ja perheenjäsenillä on ollut. Ihmisiä siinä missä muutkin, välillä elämä vain tuo hankaluuksia tuossakin muodossa eteen. Ei siitä ole suunta kuin kohti valoisampia aikoja.
Et ole ainut, jota kokemukset ovat muokanneet. Niin käy kaikille. Katkeroitumisen sijaan suosittelen jalostumista tai ainakin pyrkimystä jalostamaan omaa ajatusmaailmaa. Käytän tuota termiä itsestäni ja omista kokemuksistani, jotka ovat olleet hamassa menneessä hyvinkin raskaita.
Puhtaalta pöydältä aloittamisen vaikeus viittaisi johonkin mitä 'kannat mukana' joko konkreettisesti tai kuvaannollisesti. Tämä viittaisi kyllä vahvasti lapseen tai lapsiin. Jos näinkin olisi, et ole ainut mies, jolla lapsia on. Toivottavasti välität heistä, jos sinulla heitä on. En ymmärrä, miksi tällaista asiaa pitäisi salata, tosin monet naiset käsittääkseni 'syyllistyvät' samaan uusiin ihmisiin tutustuessaan.
Itseriittoisuus voi olla myös defenssi. Vaikutat selvästi tiedostavan persoonasi kehityskohteet, oikean ihmisen kanssa olisi varmasti mahdollista päästä noiden ominaisuuksien kanssa sinuiksi ja sille tasolle, etteivät ne sitä toistakaan liiemmin häiritsisi. Ilmeisesti sinulla on kokemuksia, joissa on korostettu kaikkea negaation kautta-olet jotenkin jäänyt jumiin tuohon olotilaan. Siitä voi työstää itsensä ulos-kokemusta on itsellänikin.
Vastauksetta jääneet kysymykset ovat sellaisia, jotka itseäni ärsyttävät. Tämä minun ja hänen (tuskin siis sinun, vaikka kovasti hänestä muistutatkin joitakin yksityiskohtia myöten) tilanne on sellainen. Tavoitteeni kun on elää sillä tavalla, että mikään asia ei jäisi häiritsemään ja vastauksetta. Ja ihmissuhteissahan näitä tuppaa tulemaan jos ei aktiivisesti asennoidu 'oikein' tai edes yritä.
On kuin toivoisit ettei sinua tuomittaisi, mutta olet tehnyt sen itsellesi ihan itse.
Herra Menninkäinen, minä en pelkää tarinoita, minä rakastan niitä. Ehkä joskus voisimme yhdessä kirjoittaa epilogin johonkin valottomista kertomuksistasi, ja niiden kantaminen kävisi keveämmäksi. Toivottavasti suot sen minulle, kun jonain päivänä lähestyn sinua.
Olen viivytellyt jo liian kauan, ja ensi syksynä voi olla vielä enemmän myöhäistä. Odotan silti, koska en muuta voi. Silloin tulen luoksesi ja pyydän jotain.
Inhimillisyys kaunistaa ihmistä. Ole siis ihmeessä uppiniskainen ja kiukutteleva, et saa minua pelästymään. Minulla on joutsenmainen sydän, ja sydämeni on päättänyt valita sinut.
Olisitpa hän. Kirjoittamasi kosketti. Tähän menessä kaikki ovat vain halunneet minusta jotain, vaikka yhä vain odotankin kohtaavani jonkun, joka kiinnostuisi minusta ja tarinoistani ja auttaisi minua laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Siinä kaikki. Epilogille olisi tilausta.
Syksyyn mennessä tuskin tapahtuu ihmeitä. En ole mikään hakukone, päinvastoin, olen aina osoittanut ilmiömäistä vastustuskykyä naisten suhteen. Mutta sinä, Päivänsäde, sait minut sekaisin.
Ja nyt lähden täältä.
Oletko siis tavannut tuon naisen livenä? Hieman jää epäselväksi.
Mies päättää luovuttaa tuntemattoman naisen suhteen ja koko ketjussa naiset todistelevat syitä, miksi ei pidä luovuttaa. Mikä siinä on, että mies haluaa naisen tavoittelevan itseään? Se on luonnon vastaista.
Se menee niin, että nainen antaa ymmärtää kiinnostuksensa. Sen jälkeen mies vie asiaa eteenpäin. Näin se on ollut onnistuneissa ihmissuhteissani. En ole tavannut kuin yhden miehen, joka leikki vaikeasti tavoiteltavaa ja halusi, että nainen todistelee hänen kelpaamistaan uudestaan ja uudestaan.
Joskus saatan ihan uteliaisuuttani vilkaista tätäkin keskustelupalstaa, samalla kun lueskelen noita muitakin.Ei suhdepalstoja.
En voi kuin ihmetellä seuraava......Voi hyvä tavaton!
Miten ihmiset jaksaa täällä selittää noita "kauniit ja rohkeatstoorejaan?
"Kirjoitella kaikenlaisia typeriä jaarituksia.Eikä sen sijaan, koskaan tee mitään konkreettisesti.Eli, ottaisivat muulla tavalla yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa heillä selvästi olisi puhuttavaa.
Turha selitellä, ettei ole mahdollisuutta, eikä pysty.Jos näin on, pitäisi löytyä järkeä olla vinkumatta tälläisten suhteiden ja ihmisten perään.Joihin ei voi normaalisti pitää yhteyttä.Mikä on ihmisparkojen aikuuisaste?Jos täällä aikuisetkin tälläisiä tyhjänpäiväisiä hörhölässytysjuttujaan kirjoittelee.
Niin no jos yleisesti ajattelee ja pohtii niin hankaluus?kuulemma?kuultuna?sanottuna? kenenkaan ei kannattaisi rakentaa muiden sanoista tai ajatelmista tai mielipiteistä omaa suhtautumista toiseen,parempi kun itse henk.koht rakentaa mielipiteensä toisesta ihmisestä eikä laita ne muiden psykologiset hajatelmat valmiiksi omaan päähän. Miten sen vaikean ihmisen määritemän sitten rakentaa tai ottaa mielessään päässään,suhtautuminen ja muottiin laittaminen? jonkun mielestä sinä et välttämättä olisikaan niin vaikea ihminen...
Kun tutustuu tai alkaa tutustumaan toiseen aina on se lähtökohta eli aloitetaan nollasta, ja mielellään ilman ennakkoluuloja/oletuksia(joku on sanonut sitä ja tätä yms.) parhaiten tutustuu toiseen kun lähtee pienistä asioista liikkeelle ja alkaa pikkuhiljaa rakentamaan OMIA mielipiteitä ja ajatuksia siitä toisesta,postiivinen ajatusmalli tutustumiseen mutta varautuen kuitenkin kohtaamaan toisessa myöskin ne hieman negatiivisemmatkin puolet eli ei aseta toista "idolin asemaan" jossa kaikki on toisessa ihanaa.....
Tällänen pohdinta tuli aloituksesta vain mieleen.
Moi Menninkäinen. Ei näy kieltäminen, että oot saannit paljon palstatilaa :).
Ap:lle. Ennenkuin vastaan mitään enempää, kerro ilmansuunta, mihin viestisi tarkoitit. Kaikki viestissäsi sopii tilanteeseeni, kuten varmaan monelle muullekkin.
Hetkinen, homma menee niin että muutama kerta on nähty ja joskus ehkä vaihdettu katseita ja muutama sana? Tämän perusteella ihastuttu, ehkä rakastuttu ja syvän itsetutkiskelun kautta päätettyä vetäytyä synkkään yksinäisyyteen? Sori, mutta tämän on pakko olla provo tai sitten sitä itsetutkiskelua kannattaa jatkaa:D
On törkeää asettua niin paljon toisen yläpuolelle että ilman keskustelua tekee päätökset asioista jotka voisivat koskea molempia. Joku voisi huutaa narsistia mutta ehkä kyse on ihan tavallisesta kouutetun miehen tarpeesta tuntea itsensä älykkäämmäksi kuin kanssakulkijat. Toiseksi suhteeseen kaivataan muutakin kuin ihastus ulkonäköön, aloittaa voisi vaikka keskustelusta ja siirtyä siitä kontaktiin ja asioiden yhdessä kokemiseen. Tässä voisi muistaa kannustukseksi vanhan myyntihessun ohjeen: some will, some wont, so what. Turha suurennella yhden kohtaamisen merkitystä, siitä voi alkaa jotain kaunista tai sitten ei. Tärkeintä on ettei tulee saa jäädä makaamaan;)
Herraharmaa, meillä, Menninkäisellä ja minulla oli kyllä muutama tunti aikaa päästä hieman tutustumaan toisiimme. Olemme kuitenkin täysin eri elämäntilanteissa, hänellä on jo "kaikkea", minä en ole elämässäni edennyt mihinkään, omaa asuntoa ja huono käytöksestä koiraa lukuunottamatta. Nainen kun ei kuulemma koiraa osaa kunnolla kouluttaa, vai mitä J? ;) En haluaisi rikkoa mitään jo rakennettua, ja tällainen sotiikin kaikkia periaatteitani vastaan. Useasti olen ystäväänikin asiasta hänen tilanteessaan ripittänyt. Nyt tilanne onkin omalla kohdallani, ja olen aivan hukassa... Ei saisi, mutta miten tätä mystistä vetoa voi hillitä? :( Haluan lisää ja lisää. Lisää Meijua...
Etkö aio enää vastata?
Olet ollut mielessäni joka päivä perjantaista lähtien, ja olen toiveikkaana ja samalla hieman peläten odottanut, josko tulisit portista sisään... Basisti-kortista löytyi yhteystietoni, kenties lähtiessä hävitit lappusen. Haluaisin tavata sut vielä, mut sulla on elämä muualla ja niin paljon menetettävää, itselläni kun ei oo mitään. Ehkä pitäis kuunnella järjen ääntä ja jättää perhosia täynnä oleva vatsa ja pamppaileva sydän huomioimatta...
Olet sekaisin kuin seinäkello.
huono kommentti kirjoituksista.
Tänään en päässyt sinne. Työkiireiden vuoksi. Olitko sinä?
Voi Menninkäinen, minkä oot tehnyt. Kituutan täällä nyt pitkän illan, odottaen et palaatko vaiko et. Oon yrittänyt nämä viime päivät unohtaa sut, koska kaiken vähäsen järjen mukaan mitä omaan, se on ainoo oikee ratkasu. Lähtiessäs varmistit vielä, että oon ymmärtäny tilanteen, että tajuan ettei me voida enää pitää yhteyttä, eikä nähdä kuin joskus vahingossa sattumalta, mikä sekin olisi aika epätodennäköstä.
Mut nyt sä oot itse kuitenkin miettinyt uudelleen asioita, vaikkakin päätynyt jo ratkasuunkin. Mä haluaisin edelleen sut tavata. Kun seuraavan kerran olet tapaamas täällä taas asiakkaita, tulethan tapaamaan myös mua, jos siltä vielä tuntuu.
Wau, onpa paisunut tämä ketju! Kiinnostavia kommentteja monet. Ehkä jotkut saavat niistä jotain, joka auttaa heitä heidän omassa tilanteessaan. Minäkin ainakin sain. Jouduin myös analysoitavaksi. Kommentti: En tunnistanut itseäni kaikesta minuun kohdistuneesta kritiikistä, mutta toisaalta, samaahan jokainen seinähullu sanoo.
Fakta on: tapasin hyvin kauniin naisen, joka herätti tunteita ja kiinnostuksen, jollaista en ole pitkään aikaan tuntenut. Olen vähän sellainen yksinäinen susi, ja loppupeleissä todella surkea naistenmies. En yleensä synkistele elämässä turhia, mitä nyt ohimenevästi, mutta tämä osa-alue, naiset siis, on sellainen, jossa pärjään huonosti enkä halua erehtyä enää. Pinnan alla olen hyvin varuillani. Itseasiassa, käsillä olevan tilanteen eteen olin jopa valmis tekemään jotain, mutta silloin kohtalo puuttui peliin, enkä päässyt edes alkuun. Ja koska tiesin, mitä tuleman piti jatkossa, tai ei pitänyt, aloin murehtia ja avauduin täällä, kun kerran olin löytänyt paikan, missä sen saattoi tehdä anonyymisti. Ja hetken jopa luulin, että hän olisi täällä. Onko tänne avautumisessa mitään järkeä, sitä varmasti pohtii jokainen joka tänne kirjoittaa. Mutta annetaan sen aiheen nyt olla.
Tapasin Päivänsäteen Pirkanmaalla. Kerrottakoon se nyt, kun lukukertoja on viitisensataa. Auringonlaskun ajalla viittasin Helismaan lauluun, mutta kas, se todella sopii myös tapaamisajankohtaan. Se, mitä aikaisemmin kirjoitin Päivänsäteestä, löytyy linkeistä alla. Joku ehkä huomasikin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12234733#comment-0
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12203846
P.S. "Nainenpa täällä": En ollut. Vastakysymys: Mitä huvittavaa tämäniltaiseen liittyy? Ja olet 21, niin kuin kaikki naiset, eikö totta?
Nyt ei osunut, koska en ole Pirkanmaalta, enkä myöskään ole käynyt siellä aikoihin. Onnea sinulle tulevaisuuteen. Ehkä teille käy hyvin vielä. :)
Kuule menninkäinen jatka siitä mihin jäit.! Toinenkin saattoi säikähtää.Et sä tiedä mitä tulevaisuus tuo, kukaan ei tiedä.