Voiko jo 11-vuotiaalla olla bulimia?

että tahallaan oksentelu vaurioittaa hampaitasi ja kehoasi, oli sinulla bulimia niminen sairaus tai ei. Oksentelun siis pitää loppua!

Olet sitä paitsi kasvuiässä, eikä silloin pidä laihduttaa. Itsekin totesit painosi olevan ihan hyvä, joten mitään tarvetta laihtumiselle ei edes ole. Ja niilläkin lapsilla, joilla on ylipainoa se ylimääräinen rasva lähtee pois jo pelkän pituuskasvun myötä ellei ahmi. Paastoaminen saa kenet tahansa ahmimaan.

Kerro vanhemmillesi rehellisesti laihdutusyrityksistäsi ja syömishäiriö-palstoilla käymisistäsi. Tuo sinun paastoilu ja ahmiminen saa vain ruokahalusi kasvamaan ja ajatukset pyörimään ruuan ympärillä. Kierre kannattaa siis katkaista jo ennen kuin olet todella sairas! Ja jos et heti uskalla kertoa vanhemmillesi, niin kerro sitten koulusi terkkarille tai kuraattorille, tai jollekin mukavalle opettajalle. Pyydä sellaisilta luotettavilta aikuisilta apua, äläkä itseäsi huonommassa jamassa olevilta nuorilta.

Sun pitäisi oikeasti syödä 3 monipuolista ateriaa päivässä jokunen terveellinen välipala.

Moi, mulla alkoi syömishäiriö ollessani 12 vuotias. Alkoi anoreksiavaiheena, sitten alkoi ahmiminen. Ja oksentaminen. Ja tässä sitä ollaan nyt parikymppisenä ja alkaa jo keho rapistua hyvää vauhtia.
Hampaani on ihan järkyttävän huonossa kunnossa, ei sitä voi ymmärtääkään minkälaista tuhoa oksentelulla olen saanut aikaiseksi. Puhumattakaan _tahattomasta_ oksentelusta, eli jos vaikka kumarrun kun laitan sukkia jalkaan niin saattaa tulla oksennusta suuhun bulimian seurauksena.
Pari kertaa olen pyörtynyt ja kolauttanut pääni pahasti kun olen ollut oksentamassa.
Minulla on myös sydänoireita. Ei ole mikään leikin asia.

Uskon että olet fiksu tyttö ja ajatuksen tasolla tiedät ettei syömishäiriöinen käyttäytyminen ole millään tasolla hyvä asia.
Minäkin tiesin sen ikäisenäsi, mutta ei se estänyt minua tavoittelemasta epärealistista kehoa.
Tiedän että kaikki toitottaa että ole tyytyväinen itseesi, rakasta itseäsi, laihuus ei tuo onnea jne, mutta se on vaan niin helppo sivuuttaa ja uskotella itselleen että kyllä MINÄ pystyn siihen, ei nuo pahat asiat MINULLE tapahdu. Näin minäkin ajattelin. Mutta toivon että sinä taistelet niin lujaa kun pystyt ja yrität HYVÄKSYÄ itsesi. Laihdutus ei ole ratkaisu.
Olen painanut 36-70kg 164cm pituisena, ja voin täysin rehellisesti sanoa että painollani ei ole ollut mitään tekemistä onnellisuuteni kanssa.
Paitsi sairaalloisen alipainoisena olin tietty niin lopussa henkisest että fyysisesti ettei normielostakaan mitään tullut. Kun ei aivot saanut ravintoa. tästä syystä en edes muista puoliakaan anoreksia-ajoista ja olin kaiken lisäksi typerä kuin saapas.

Nyt kun syö kunnolla niin on mielikin alkanut paremmin toimimaan ja onnellisuuttani olen pystynyt lisäämään vain itsensä hyväksymisen opettelemisella. Tuntien jumppa ja juoksusessiot päivittäin eivät tuoneet minulle mitään tyytyväisyydentunnetta itseeni, vain ahdistusta ja asennusta. "Mitä jos en pysty/jaksa tehdä samaa rääkkiä huomenna, sittenhän oon ihan paska...."

Anteeksi pitkä ja sekava sepustus, mutta toivon että haet apua. NYT. Kaikki luisuu niin nopeasti hallinnasta ettet uskokaan. Olet ihana sellaisena kuin olet. (usko tai älä)