Elämää?!?

Elämä on kyllä tosi kivaa, kun koko ajan pitää miettiä, että mitä voi syödä, mikä on sallittua ja, jos syö niin mitä ja kuinka paljon.
Hiljalleen sitä vaan eristäytyy muista, koska kaikki tuntuu hankalalta. Eihän nyt julkisesti voi syödä! Yksin on sitten kiva palella suurien vaatemäärien ja vällyjen alla. Muutenkin maailma tuntuu välillä keinuvan ja pimenevän. Istuminen on hankalaa ja kaikki liikkuminen sattuu. Kaikki sattuu. Yölläkin joka paikkaa särkee. Sitten, kun uskaltautuu ulos kämpästään, pitää kävellä niin, että pitää jostain kiinni, että ei kaadu. Jos selviää kauppareissusta pyörtymättä, on se suuri saavutus. Jumppaa tai kuntoilua ennen pitää tarkkaan miettiä, että mitä vois syödä, että ei pyörtyisi, ainakaan heti aluksi..
Vaikka järki sanoo, että tässä ei ole mitään järkeä, ei pysty lopettamaan.. Ei osaa eikä uskalla.. Ja aina välillä on sitä mieltä, että ei mua nyt edes mikään vaivaa.. Muut vaan kuvittelee. Ja onhan maailmassa muita laihempiakin.
Kuitenkin sitä aina välillä huomaa, että ei tämä ole elämää..Ainakaan sen arvoista, mutta ei uskalla muuttua. Miksi sitä vaan jää tänne helvettiin?!?