Miksi minä??!

Oletko suunnitellut jotain joukkotuhoa? Onko sinua aliarvioitu perheessä tai kiusattu koulussa? Jokin syy tätyy olla että vihaat noin paljon itseäsi?
Kerro missä ja miten oelt epäonnistunut? Eikö koulussa mene hyvin? Onko joku sanonut suoraan monta kertaa, että olet ruma?

Voi rakas tuntematon ihminen, melkein kuin lukisin omaa tekstiäni ajalta kun olin 16. Olisin voinut käyttää, ja käytinkin jos jossain kirjoitin, just samanlaisia sanoja kuin sinä tässä. Nyt lähenen kolmea kymppiä.

Minäkin ajattelin, että kiusaajani ja hyväksikäyttäjäni vielä jonain päivänä katuvat ja tajuavat, mitä tekivät kun rääkkäsivät. No, en tiedä ovatko juuri he tajunneet, ovatko katuneet, ovatko kärsineet... mutta nykyään jos joku kohtelee minua väärin, niin otan kyllä oikein pitkän kaavan kautta poliisit ja asianajajat ja kaikki auttajat käyttöön. Aikuisena niin on tosi paljon helpompi tehdä kuin alaikäisenä, ja lait ovat selkeitä jos tapauksetkin ovat törkeitä. Samalla kyllä tuntuu, että perhana kun en silloin lapsena mahtanut tämmösille tyypeille mitään ja aikuisetkaan eivät pahemmin auttaneet, mutta nyt kyllä pistän tämän päivän kiusaajien päät vadille senkin edestä.

Väkivalta on rikos, pelkkä henkinenkin väkivalta on rikos, ja enää en alistu enkä usko että olen sanallisen tai fyysisen lyömisen arvoinen, saatikka että sellaiset ihmiset saavat koskea jotka vain sattuvat haluamaan sitä, kysymättä minulta.

Väärinkohtelijoita on kyllä maa täynnä. Se ei kerro sinänsä mitään juuri sinusta vaikka nyt sinusta tuntuisikin siltä. Ihmiset vain kokeilevat toisiaan kaikin tavoin. Kiusaajat kokeilevat kenet saavat itkemään, huijarit kokeilevat kuka antaa rahaa tai jotain muuta. Ja kun toivottu reaktio tulee, he jatkavat. Jos sitä ei tule, he siirtyvät kokeilemaan seuraavaa ihmistä. Varsinkin nuorena on kyllä tosi helppo ottaa heidän ilkeät sanansa omikseen ja ajatella, että itse aiheutti kaiken, vaikka kiusaajat sen tekevät, et sinä.

Ja ai niin, aivan jatkuva (lapsena alkanut) epäonnistumisen kokemus voi olla merkki jostain ihan muusta kuin siitä, että sinä olisit esim. tyhmä. Tuollainen kokemus on hyvin yleinen ainakin ADHD:ssa, ja autismikirjon häiriöissä. Älä nyt pelästy, haluan vain auttaa. Olen itsekin A:lla alkaviin kuuluva, ja sen ymmärtäminen helpotti oloa todella paljon, koska ehdin elää parikymppiseksi ihmetellen, miksi olen niin friikki enkä kerta kaikkiaan osaa muodostaa ihmissuhteita siten kuin muut. Aina jäin ulkopuoliseksi tai tulin kiusatuksi, tai kaverit vaihtoivat parempaan, ja itse jäin ihmettelemään että mitäs nyt taas mokasin kun yritin kyllä skarpata. Sitten kun ymmärsi oman tilansa, ymmärsi toisiakin paremmin ja ihmissuhteet alkoivat vihdoin, hitaasti mutta kumminkin, kääntyä parempaan suuntaan. Toki tosiaan kiusaajia löytyy vieläkin, mutta kuten sanoin, nyt heille mahtaa aika paljon kun on tuo oikeuslaitos ja lait netissä luettavana. :)

Jaksa vielä hetki, ja puhu jollekin. Vaikka tälle palstalle ja vaihtele vaikka nimimerkkejä jos et muuten kehtaa, kunhan puhut. OLET TÄRKEÄ vaikka nyt se ei tunnu siltä. Vielä sinä pääset puolustamaan itseäsi ja se tulee tuntumaan uskomattoman hyvältä.

No hei.

Olen itsekkin epäonnistunut aivan täysin elämässä (en liioittele tätä yhtään kun sanon että täysin, sillä ensimmäistä kertaa kun menin psykiatrin juttusille ei sekään meinannut uskoa mitä mulle on tapahtunut ), en edes usko että enempää voi edes epäonnistua ja olen silti vielä elossa?
Vielä vuosi sitten taaksepääin en olisi ikinä uskonut että olen vielä elossa tälläkin hetkellä, ja vielä vähemmän olisin uskonut että asiat alkavat pikkuhiljaa mennä paremmin.

Menikö ne asiat itsestään paremmaksi? Ei, otin itseä niskasta kiinni ja päätin että joko yritän vaikka väkisin tai sitten kuolen pois sillä ei ollut enään muita vaihto-ehtoja, ja kannattatti kyllä yrittää sillä asiat menee itsellä nyt paremmin.

Tosin sosiaalista-elämää ei ole vieläkään ollenkaan, mutta ehkä sekin voi olla mahdollista joskus.

Miksi antaisit kiusaajiesi voittaa luovuttamalla?