Vanhempien suhtautuminen

pelottaa

En ole koskaan ollut hyvissä väleissä väkivaltaisten alkoholia käyttävien vanhempieni kanssa. Kun muutin pois kotoa (heti täytettyäni 18) sain kuulla, että "tervemenoa, takaisin ei sitten ole tulemista".

Nyt olen 21-vuotiaana raskaana, ja opiskelut ovat vielä vähän kesken. Minulla ja miehelläni ei molemmilla ole vähintään kolmenkymmenen vuoden elämänkokemusta, vakituista työpaikkaa, omistusasuntoa eikä lapsiturvallista autoa, eli emme missään tapauksessa ole valmiita lasten hankintaan.

Haluaisin kertoa vanhemmilleni että heistä tulee Mummi ja Ukki, mutta pelkään heidän suhtautumistaan. Hoitoon heille en lastani uskoisi, sillä en halua hänen kokevan samaa väkivaltaa ja huutoa kuin minä lapsuudessani sain osakseni.

En halua kuulla jatkuvia syyttelyjä lastenhoitotavoista (joita on tasan yksi oikeaoppinen, jota vanhempani käyttävät) tai siitä kuinka huono äiti tietenkin olen. Haluaisin kuitenkin lapselleni isovanhemmat.

Vanhempani eivät pidä minuun yhteyttä (joulukortin sentään lähettävät), joten pitäisikö minunkin lähetellä vain joulukortit ja lisätä sitten ensi vuonna niihin kolmaskin nimi?
Onko kellään mitään viisasta ideaa mitä pitäisi tehdä?

3

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivon

      sinulle kaikkea hyvää. Voit kertoa vanhemmillesi, että heistä tulee isovanhempia. Mutta voit ottaa jokin järjestön kautta lapsellesi "ukin ja mummin". Varmasti löytyy vanhempi pariskunta, joilla ei ole omia lapsia ja siten ei mahdollisuutta tulla isovanhemmiksi. Tällaiset ihmiset varmasti ilostuisivat saadessaan toimia "sijaisisovanhempina".

    • vähän sama tilanne...

      En oikein osaa sanoa tuohon asiaan. Ongelmani on melkein samanlainen, mutta mun vanhempani ovat avan uskovaisia. Mulla on ollu todella vaikeaa heidän kanssaan, koska heillä on tietyt periaatteet ja jos minä omassa elämässä teen toisin, he eivät ymmärrä tai hyväksy. Esim, kun muutin kihlattuni kanssa yhteen, he eivät edes voineet auttaa tai antaa kannatusta sille, koska elimme avoliittossa. Eri asia olisi, jos olisimme naimisissa olleet. Nyt siis pelkään kertoa heille raskaudestani, koska en tiedä heidän reaktiotaan, eikä se oikeastaan haittaa, mutta että edes saisin sanottua sen. Eihän sitä tarvitse hyväksyä, mutta haluaisin kertoa heille jotenkin...

      Mun on todella vaikeaa sanoa tuohon asiaan, itsekkin mietin, että miten sanon, mutta halusin kertoa sinulle oman kokemukseni. Olen 18 vuotias eli siis sinua nuorempi...

      Mutta toivottavasti löydät keinon tai konstin miten sen heille kerrot. Itse yritän kanssa miettiä :)

    • ....

      Olen ensimmäisen kanssa samaa mieltä siitä että lapset voisivat saada hyvät "sijais-isovanhemmat"
      jostakin herttaisesta vanhasta pariskunnasta.

      Mutta kerro ihmeessä omille vanhemmillesi että odotat lasta. Eihän sitä tiedä vaikka he ryhdistyityisivät ja yrittäisivät nyt korvata jollain lailla sinun pilalle menneen lapsuutesi (en tietenkään ole varma onko lapsuutesi pilalla, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan)
      He voivat olla kuitenkin hyviä isovanhempia lapsellesi vaikka sinulle eivät silloin pystyneet olemaankaan hyviä vanhempia, ehkä tämä on nyt hyvä sauma yrittää korjata välejänne.

      Mutta kaiken varalta jos kaikki ei mene heidän kanssaan hyvin, voihan lapsellasi olla ne sijais-isovanhemmatkin:)

      Voimia sinulle:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      646
      7936
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2220
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2124
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1696
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1229
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1218
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1103
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      834
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      751
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      727
    Aihe