Hei! Olen 16-vuotias tyttö. Kärsin syksyllä rinnan kipuilusta, ja kävin sen takia ultrassa alkuvuodesta. Siellä ei näkyny mitään. Tämän jälkeen rintaani ilmestyi kuoppa, jonka lääkäri totesi harmittomaksi. Kevään aikana minulle on kuitenkin tullut koko kehon kipuilua esim. selkään, mahaan, niveliin jne sekä päähän että myös välillä rintoihin, jotka välillä kipuilevat oudosti. Olen käynyt oireideni takia lääkärissä, mutta hän sanoi vain, että seurataan tilannetta, kerta kivut eivät häiritse joka päiväistä elämääni. Samalla hän tunnusteli rintani eikä tuntenut mitään huolestuttavaa.
Itse olen kuitenkin huolissani. En tiedä, kärsinkö jostain luulosairaudesta, kun pelkään sairastavani rintasyöpää, joka on levinnyt. Oikea rintani on isompi kuin vasen, ei paljon, mutta vähän, enkä tiedä onko näin aina ollut. Rintaliivi tuntuu kireämmältä oikealla puolella kuin toisella. Tunnen myös oikeassa rinnassa selvän kyhmyn, jonka lääkäri kuitenkin totesi harmittomaksi. Kyhmy on pehmeä ja muljuu. Muutenkin oikea rinta tuntuu sivulta kyhmyiseltä ja epätasaiselta.
Yritän ajatella, että minussa ei ole mitään vikana, kerta parikin lääkäriä on tutkinut rintani eikä löytänyt mitään. Silti aina pinnan alla mietin, että entä JOS minussa on jotain, mitä ei vain löydetä. Netissä varsinkin kun törmää tarinoihin, joissa syöpä löydettiin sattumalta, eikä sitä näkynyt ultrassa tms.
Pitäisikö minun siis olla huolissaan rinnastani ja vaatia vielä lisää tutkimuksia? Vai yrittää unohtaa asia ja luottaa lääkäriin?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä jo näin iäkkäämpänä naismaallikona sanon sinulle, että ei ole huolta rintasyövästä, ei muustakaan syövästä. Nuorella ikäiselläsi kipuja, turvotusta ja muljuavia kuhmuja tulee hormonaalisesta vaihtelusta. Tarkkailet itseäsi ja koet kaikenlaista oireilua ja jopa kipua. Ihan selvästi ongelmasi on nyt psyykkistä. Voi kun voisit ihan unohtaa moisen oireiden tarkkailun joksikin aikaa.