En tiedä onko tästä mitään hyötyä mutta johonkin on pakko päätä tyhjentää. Tuntuu että vähän väliä jokin ahdistaa. Lapsena olin monesti ahdistunut koulukiusaamisen jne takia mutta iän myötä ei enää ahdistusta tuntunut ja luulin jo päässeeni tästä. Vaan taas tässä ollaan. Mies jätti pari vuotta sitten viidentoista yhteisen vuoden jälkeen täysin yllättäen. Siitä alkoi ahdistuskierre.
Alkuun vaan itkin mutta aika pian tajusin että apua pitää saada ja hakeuduin lääkäriin. Sainkin avun ja pikkuhiljaa musertava ahdistus helpotti. Kunnes puoli vuotta sitten isä kuoli myös yllättäen. Ainut kenelle olin voinut puhua ja keneen turvata oli poissa. Ahdistus ja sen mukana toivottomuus palasi.
Tässä nyt yrittänyt uskoa että joskus helpottaa mutta aina vastaan tulee jokin vastoinkäyminen joka saa ahdistuksen palaamaan. Tuntuu että mikään ei mene niin kuin pitäisi. Töissä on epävarmuutta, lapsilla kouluvaikeuksia, auto jatkuvasti hajalla jne. pientä tulee kun edellisestä selviää. Haluaisin niin päästä tästä olosta eroon mutta en enää tiedä mitä tehdä. Elämä tuntuu niin raskaalta mutta silti pitäisi kyetä selviämään päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen vaikka valoa ei ole näkyvissä.
Kaipa tämän tarkoitus oli saada "puhua" tunteista mitkä myllertävät ja joita ei pääse purkamaan kun ei ole puhekumppania. Miksi elämän pitää olla niin ahdistavaa.
Alkuun vaan itkin mutta aika pian tajusin että apua pitää saada ja hakeuduin lääkäriin. Sainkin avun ja pikkuhiljaa musertava ahdistus helpotti. Kunnes puoli vuotta sitten isä kuoli myös yllättäen. Ainut kenelle olin voinut puhua ja keneen turvata oli poissa. Ahdistus ja sen mukana toivottomuus palasi.
Tässä nyt yrittänyt uskoa että joskus helpottaa mutta aina vastaan tulee jokin vastoinkäyminen joka saa ahdistuksen palaamaan. Tuntuu että mikään ei mene niin kuin pitäisi. Töissä on epävarmuutta, lapsilla kouluvaikeuksia, auto jatkuvasti hajalla jne. pientä tulee kun edellisestä selviää. Haluaisin niin päästä tästä olosta eroon mutta en enää tiedä mitä tehdä. Elämä tuntuu niin raskaalta mutta silti pitäisi kyetä selviämään päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen vaikka valoa ei ole näkyvissä.
Kaipa tämän tarkoitus oli saada "puhua" tunteista mitkä myllertävät ja joita ei pääse purkamaan kun ei ole puhekumppania. Miksi elämän pitää olla niin ahdistavaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Todella hyvä, että purat tuntojasi edes tänne. Usein jo kirjoittaminen auttaa, kun saa purkaa ne kuormittavimmat asiat.
Oletko ajatellut, että voisit hakeutua johonkin vertaistukiryhmään? Tai käytätkö Facebookia? Sitäkin kautta löytää useita ryhmiä, joissa yhdessä puidaan ahdistuksen aiheita (ahdistus- ja paniikki-hakusanoilla aukeaa jo useita vaihtoehtoja).
Voimia kovasti, et ole yksin.
Olet joutunut kokemaan paljon menetystä ja silloin ne menneisyyden koetut synkät hetket nousevat pintaan. Ihan selvästi osa ahdistuksetasi on surua ja se on onkin terveellistä tuntea ja käydä sielussaan läpi. Murheessa arjen takkuilut ja rutiinitkin ottavat voimille.
Asioiden käsittely ja purkaminen kannattaa. Aika antaa jälleen etäiosyyttä ja suru muuttaa muotoaan ja llopulla taas alkaa saada voimia jopa iloon.
Kyllä elämääsi tulee sitten valoisampiakin asioita.
En ole vertaistukiryhmissä ollut. En FBn enkä livenäkään. Aika vähän nettiä käytän ja tuntuu että mihinkään ei ole aikaa eikä jaksamista. Tiedän että paljon on taustalla käsittelemätöntä suruakin ja että puhuminen ja aika auttaisi. Vaan raskaalta tuntuu. Nyt ollut ahdistus sitä luokkaa että mennyt välinpitämättömyyden puolelle. Tuli juuri huonoja uutisia ja ensin sydän rutistui kasaan ja ahdisti kamalasti mutta melkeen heti tuli olo että mitä väliä kun koko elämä muutenkin ihan turhaa. Jos ei olisi lapsia niin tuskin viitsisi tällä kitua enää kovin pitkään.