Porvoon satama

11+17=28

Melkoista pilaa päättäjiltä, kun ovat noihin porvoossa oleviin opasteisiin kirjoittaneet satama. Siinä saa turisti veivata tunnin jos toisenkin ympäri Porvoota todetakseen, että eihän Porvoossa ole mitään satamaa, vaan kyseessä onkin maan kuulu jokiranta. Tai no, onhan Porvoossa Tolkkisten satama ja Sköldvikin satama, mutta noihinhan opasteet eivät opasta.

Ehkäpä Porvoon päättäjät ovat tuota satama-nimikkeen käyttöä suunnitellessaan ajatelleet opasteen vievän Porvoon vierasvenesatamaan, mutta kyseessähän on kuitenkin vain pelkkä nimike, vierasvenesataman kanssa tällä jokirannan laiturin vieressä olevalla kopilla ei ole mitään tekemistä. Käytännössä sanoisin, että Porvoossa ei ole vierasvenesatamaa. Käykää muualla jos haluatte sellaisessa vierailla.

Vai onko kyseessä sitten se, että koska päättäjät pitävät Porvoota merikaupunkina, niin satamakin on löydyttävä, sitten vaikka pelkkänä nimikkeenä, jos ei muuten. Itsehän en Porvoota pidä merikaupunkina. Meri on toki lähellä monessakin kohtaa, mm. Hamarin SEO:lla on kiva istuksia, mutta itse keskusta on niin kaukana merestä. Pitkään joutuu joella seilaamaan ennen kuin merelle pääsee.

Mutta joo, voisiko nuo harhaan johtavat satama-kyltit vaihtaa jokiranta-kyltteihin??? Silloin ne olisivat totuuden mukaisia ja palvelisivat paremmin turistejakin.

6

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saivartelua

      Sittenhän Runebergin, Sandran, Fredrikan ja Mirellenkin mietittävä uutta lähtöpaikkaa. Ei kai vierasvenesatama oikein sovi lähtöpaikaksi?

      • Kannattaisi laittaa opasteet Skölviikin satamaan


    • panomiäs

      Muutama kerta olen ajanut Porvooseen ja kiinnittänyt huomioni liikenneopastimeen Satama. Mikä hitun satama? Eihän Porvoossa ole satamaa!! Ei ole kylläkään sillä päättäjällä ollu kaikki kotona...

      • albatråss

        Kertokaa Porvoon virkamiehille mikä on satama ja mikä on laituripaikka kuravellijoella


    • kielinatsi

      Varmaan on tuoi ruotsin kieli vinouttanut paikallisten ajattelua, kun selvää satamaa ei saa sanoa satamaksi?

    • nimi muutettu

      Laituri pari metriä syvässä liejurännissä ei ole "Satama"
      (tiedoksi)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe