Lohdullista uutta tutkimustietoa Wintööt-ihmisille

Neandertalin ihmiset olivat yhtä kyvykkäitä kuin nykyihmisetkin, eivät sen typerämpiä tai alkukantaisempia, arvelevat Coloradon Boulderin yliopiston ja hollantilaisen Leidenin yliopiston tutkijat.

Neandertalit asuttivat suurta osaa Euroopasta ja Aasiasta, kunnes katosivat noin 40 000 vuotta sitten - jonkin aikaa sen jälkeen kun nykyihmisen esi-isät saapuivat alueelle Afrikassa. Neandertalien häviötä on yritetty selittää sillä, että heillä oli huonommat metsästysaseet, kapeampi ruokavalio, vähemmän innovointikykyä ja köyhempi kieli.

Boulderin ja Leidenin tutkijat kävivät yhdessä läpi olemassa olevan todistusaineiston, eivätkä löytäneet todisteita älyllisestä alivoimasta. Tutkimuksissa on selvinnyt, että Neandertalin ihmiset ovat ajaneet ansaan biisoneita, mammutteja ja villasarvikuonoja. Se tarkoittaa, että he kykenivät ennakkosuunnitteluun, keskusteluun ja ryhmätyöhön.

Arkeologiset löydöt viittaavat myös siihen, että neandertaleilla oli monipuolinen ruokavalio. Hampaista löytyneet mikrofossiilit ja keittopaikkojen ruuantähteet kertovat, että he söivät lihan lisäksi ainakin herneitä, pistaasipähkinöitä, tammenterhoja, siemeniä, oliiveja, pinjansiemeniä ja taateleita riippuen siitä, mitä milloinkin oli saatavilla.

Neandertalien asuinpaikoilta löytynyt myös okraa, väriä jota on kenties käytetty vartalonmaalauksiin, sekä erilaisia koristekuvioita. Asukkailla oli siis kulttuuria ja symbolista kommunikaatiota.

Tutkijat arvelevat väheksynnän juontaneen siitä, että Neandertalin ihmisiä ei ole verrattu aikalaisiinsa vaan myöhemmin eläineisiin nykyihmisiin, joilla teknologia on jo kehittynyt pidemmälle.

- Se on kuin vertaisi viime vuosisadan alun T-Fordia nykyiseen Ferrariin ja päättelisi siitä, että Henry Ford oli älyllisesti alemmalla tasolla kuin Enzo Ferrari, vertaa Paola Villa Boulderin yliopistosta.

Tutkimuksen julkaisi Plos One.

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/neandertalit_olivat_ihmisen_veroisia
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kukaan ei kiistä sitä etteikö Microsoftilla olisi lahjakkaita ja kyvykkäitä ohjelmoijia ja suunnittelijoita. Ongelma on toisaalla: yhtiön johto on miehitetty henkilöillä jotka ovat imenee äidinmaidosta ajattelun jossa suljettu koodi on se tapa jolla tulevaisuutta tehdään. Kuten jokainen innovaatioiden ja keksintöjen historiaan tutustunut tietää on tieteellisen edistyksen eräs suuri edellytys kuitenkin avoimuus, siis mahdollisuus avoimesti jakaa tietoa.

Microsoft edustaa yrityskulttuurin osalta pikemminkin tuollaista brezneviläistä toimintakulttuuria, salailua ja ikävien asioiden piiloittelua sekä yleisen mielipiteen manipulointia. Yhtiössä on vuosien mittaan harjoitettu äärimmillään jopa stalinistista toimintakulttuuria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Franken kirjoitti:

Neandertalin ihmiset olivat yhtä kyvykkäitä kuin nykyihmisetkin, eivät sen typerämpiä tai alkukantaisempia, arvelevat Coloradon Boulderin yliopiston ja hollantilaisen Leidenin yliopiston tutkijat.

Neandertalit asuttivat suurta osaa Euroopasta ja Aasiasta, kunnes katosivat noin 40 000 vuotta sitten - jonkin aikaa sen jälkeen kun nykyihmisen esi-isät saapuivat alueelle Afrikassa. Neandertalien häviötä on yritetty selittää sillä, että heillä oli huonommat metsästysaseet, kapeampi ruokavalio, vähemmän innovointikykyä ja köyhempi kieli.

Boulderin ja Leidenin tutkijat kävivät yhdessä läpi olemassa olevan todistusaineiston, eivätkä löytäneet todisteita älyllisestä alivoimasta. Tutkimuksissa on selvinnyt, että Neandertalin ihmiset ovat ajaneet ansaan biisoneita, mammutteja ja villasarvikuonoja. Se tarkoittaa, että he kykenivät ennakkosuunnitteluun, keskusteluun ja ryhmätyöhön.

Arkeologiset löydöt viittaavat myös siihen, että neandertaleilla oli monipuolinen ruokavalio. Hampaista löytyneet mikrofossiilit ja keittopaikkojen ruuantähteet kertovat, että he söivät lihan lisäksi ainakin herneitä, pistaasipähkinöitä, tammenterhoja, siemeniä, oliiveja, pinjansiemeniä ja taateleita riippuen siitä, mitä milloinkin oli saatavilla.

Neandertalien asuinpaikoilta löytynyt myös okraa, väriä jota on kenties käytetty vartalonmaalauksiin, sekä erilaisia koristekuvioita. Asukkailla oli siis kulttuuria ja symbolista kommunikaatiota.

Tutkijat arvelevat väheksynnän juontaneen siitä, että Neandertalin ihmisiä ei ole verrattu aikalaisiinsa vaan myöhemmin eläineisiin nykyihmisiin, joilla teknologia on jo kehittynyt pidemmälle.

- Se on kuin vertaisi viime vuosisadan alun T-Fordia nykyiseen Ferrariin ja päättelisi siitä, että Henry Ford oli älyllisesti alemmalla tasolla kuin Enzo Ferrari, vertaa Paola Villa Boulderin yliopistosta.

Tutkimuksen julkaisi Plos One.

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/neandertalit_olivat_ihmisen_veroisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu