67v nainen

Olen viimeisen ½ v aikana saanut sattuman alaisesti tajuttomuus kohtauksia. Jotka melkein joka kerta ennakoin. En tiedä kaunko olen tajuttomana,. Herätessäni huomaan sätkiväni jaloilla. Siis kun olen istunut tai unesta herännyt.

Täällä hoitajat sanoo että se on "poissaolo kohtaus" Mitä hiton eroa niillä on.
Olen miettinyt voiko tässä iässä sairastua, vaikka en ole kolhinut itseäni, enkä muutenkaan dokaillut, tai muuten edesauttanut sen syntymistä.
Huolestuttaa kun peottaa enkä halua halvauksia, ei mitään rasitusta enää. Olen saanut sydänkohtauksen, jonka yhteydessä tehtiin 3 pallolaajennusta ja suonet oli 90% tukossa. Sen jälkeen alkoi hengitys helpotaa, mutta tuli tämä.
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No hoitaja nyt ei mitään diagnooseja ole pätevä tekemään.

Millainen lääkitys sinulla on epilepsiaasi?

Totta kai sitä voi tuon ikäisenäkin sairastua epilepsiaan. Siis eikö sinulla ole ns. virallista diagnoosia? Mitä tutkimuksia sinulle on tehty? Oletko tavannut neurologin?

Google kertoo mitä eroa on petit malilla ja gran malilla.......ja kertoo epistä paljon muutakin.

Kerrot ettet halua halvauksia ja sinua pelottaa. Ei epilpsia normaalisti ketään halvaannuta (kohtaus jota ei saada ns. poikki voi aiheuttaa erinäisiä vaurioita, jopa kuoleman) ja mitä tulee mainitsemaasi dokailuun ym., en minäkään ole juonut, en tupakoinut, en loukannut päätäni tms., silti sairastan epiä....

Onko varma että nuo kohtaukset ovat nimenomaan aivoperäisiä? Etteivät olisi sydänperäisiä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen 67v kirjoitti:

Olen viimeisen ½ v aikana saanut sattuman alaisesti tajuttomuus kohtauksia. Jotka melkein joka kerta ennakoin. En tiedä kaunko olen tajuttomana,. Herätessäni huomaan sätkiväni jaloilla. Siis kun olen istunut tai unesta herännyt.

Täällä hoitajat sanoo että se on "poissaolo kohtaus" Mitä hiton eroa niillä on.
Olen miettinyt voiko tässä iässä sairastua, vaikka en ole kolhinut itseäni, enkä muutenkaan dokaillut, tai muuten edesauttanut sen syntymistä.
Huolestuttaa kun peottaa enkä halua halvauksia, ei mitään rasitusta enää. Olen saanut sydänkohtauksen, jonka yhteydessä tehtiin 3 pallolaajennusta ja suonet oli 90% tukossa. Sen jälkeen alkoi hengitys helpotaa, mutta tuli tämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu