jotain muuta vai onko se kuitenkin todellinen sinä. Ja onko viesteissä epäkohtia ja vaikuttimia muusta.
Onko palsta persoona
pohdittavaa
681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
todellista hei, todellinen sinä on muualla, mee sinne.
palstalla on sitä mua itseäni, mitä se muutenkin on. Ajatusmaalimat, arvot ja niin poispäin. Mutta uskallus mulla on suurempi täällä kuin livenä, kirjoitan kauniita asioita joita en hänelle uskalla sanoa.
Naiselta tämä.
persoonaa. Kysy vaikka kolmannelta persoonaltani, on sillä.
sekö mikä täällä näkyy on sitä todellista häntä.
Ei, olen ollut oma itseni. Olen oppinut, ja olemaan aina. Mut täällä on harhaanjohtajia, edelleen, joilla pakonomainen tarve antaa ymmärtää jotain muuta. Ehkeivät vaan tiedä totuutta, ja ovat näinollen itse tulleet vedätetyiksi. Tietämättään?Tekevät tulkintoja, jotka jo lähtökohtaisesti ovat menneet pieleen, ja sitten niiden ajamina haluavat edelleen uskotella toisillekin jotain, mikä ei ole totta -
Mikä tarve? Miksi?
Ja nämä käsitteet, mitä täällä viljelty: kateus, katkeruus, mustasukkaisuus. Kuka sitä on loppujenlopuks ja miksi? Sehän kyl tiedetään, et suomalaisten helmasyntejä nuo -
Omana itsenäni minä täällä kirjoitan siitä mitä aidosti tunnen sisimmässäni. Täällä uskallan ilmaista itseäni ja tunteitani avoimesti.