Minustakin olisi mukava olla kummi. Omilla lapsillani on kummit. Toivoisin kuitenkin, että kummiksi riittäisi myös luterilaisen kirkon puolelta yksi samaa sukupuolta kummilapsen kanssa oleva aikuinen, kuten ortodokseilla on tapana. Vaikka kummi voi minun puolestani olla myös sellainen aikuinen ihminen, joka ei kuulu kirkkoon mutta jonka elämänarvot ovat kohdallaan. Kummilta en toivo lapselle syntymäpäivä-, nimipäivä- tai joululahjoja. Kummilta toivon lapselle aikaa. Yhteistä aikaa. Kasvun, keskustelun aikaa. Aikuisen ja lapsen välistä aikaa: kalareissu, metsäretki, kyläänkutsu päiväksi, käynti kirkossa, pyhäkoulussa, kerhossa, harrastuksessa, (päivä)matkalla, yökylä jne. Jolloin lapsi voisi kiittää kummiaan yhteisestä ajasta. Haluaisin, ettei kummi olisi kummajainen, jolta tulee aina tarpeettomia maallisia lahjoja - haluaisin, että kummi olisi läsnäoleva aito aikuinen tukemassa lapsen kasvua ja kehitystä aikuiseksi psyykkisesti ja henkisesti. Vai olenko käsittänyt jotain väärin?
Kummajaiset?
UiMari
1340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et ole käsittänyt väärin vaan aivan ytimen asiassa.Tähän ajattelin ottaa kantaa 2 lapsen kummina.Omia lapsia ei ole, mutta tässä joitakin pointteja.Ei kummius ole todellakaan mitään roinan antamista eikä saakaan sitä olla paitsi siinä mielessä, että sekin on osa välittämistä.Itselleni on kerrottu syitäkin miksi valittiin kummiksi ja niitä ovat niinkin yksinkertaiset asiat kuin se, että yritän opettaa ja samaistua parhaani mukaan lasten tukijaksi ja olla siellä missä oletan heidän itseäni tarvitsevan tai pyydettävän sekä siksi, että elämänarvoni ja näkemykseni ovat laajat ikään nähden.Kummius ei ole varsinainen velvoite, mutta pitää ajatella sitä lasten kannalta ja muistella silloin omaa itseään, jos on ollut kummeja, jotka välittivät.Itse en sitä koskaan saanut kuin tavalla, joka ilmeni kirjoituksessa, mutta lapsille en sitä virhettä tee.Siinä piilee myös se seikka, että ehkä lapset oppivat elämään ja nauttimaan niistä pienistä asioista, jotka saavat kasvaessaan ja kun on aika alkaa ymmärtää asioita laajemmin.Ainoa mikä pitää muistaa ainakin omasta mielestäni ja on kaikkein vaikeinta,eläydy kuin olisit lapsi, joka katselee tätä maailmaa onnellisena, ei tunne sen pahuutta.Ohjaa ja kuuntele.