"Työ tekee vapaaksi" -suolistotarina

(Tämä on kirjallista taidetta! Joka perustuu psykologisiin taustavaikuttajiin, nauti!)

Kulkiessani mökiltä kotiin sain viestin kännykkääni työnatajaltani, se meni näin;

-- - - -- - - -- - - - - - - - -
Hei!
Joudutaan vaihtamaan
konttorin paikkaa,
sillä virkavallan
epäilykset herä-
sivät jälleen.
Tule luokseni pian!
t: Nasse
- --- -- - - -- - - -- - - - --

Olin tottunut siihen että työpaikkani oli liikkeessä, koska... Sanotaan vaikka että työnatajallani on melko vaikutusvaltaisia vihollisia aina tavallisista poliiseista ja virkavallasta Omgili nimiseen jenkkiläiseen järjestöön, joka oli ilmeisesti ottanut elämäntyökseen kytätä kaikkea mahdollista "mielenkiinnon vuoksi"....

Muutin tavallista kotiinmeno suunnitelmaani ja käänsin suunnan kohti entistä öljysatamaa ja -teollisuusaluetta, jossa Nasse minua jo luultavimmin odotti työkavereitteni kanssa... Työmme on ollut pitkään vaarallista, sillä virallista toimialaa "Nassen firmalla" ei ole ollut useisiin vuosiin Omgiliselkkauksen vuoksi, jolloin Nasse päätti että me vaihdetaan toimialaa ja nimeä vaikka päivittäin, jotta meitä ei löytyisi...

Poliisia me pelkäsimme myös, koska Omgili ja heitä kannattava ylempitoimijärjestö Kapitalistikerho oli ilmiantanut 'Nasse-sedän lasten kuvat' -elokuvayrityksemme subliminaalisen mainnonnan (
1392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tarinassa alku on negatiivinen, mutta hyvin mielenkiintoinen...

Äänestä

Aloitus sai ihmiset kiinnostumaan keskustelusta. Keskustelu on osallistuva.

Omgilikin taitaa olla varma minun sukupuolestani, ja otsikossa oli epäilyttävä viittaus natsi-Saksaan... Arbeit macht frei, vai miten se menikään..? Jatka, ehdottomasti!

Äänestä

Jatka ihmeessä!

Äänestä
  • Niin, jatka vaan. :) Omgilistä on ainakin jo saatu hyviä tarinoita.. XD

    Äänestä

Mikä on suolistotarina?

Äänestä
  • Aloittaja

    Kertomus, jossa käytetään suomi24:ssä ("suolisto") vakituisesti käyviä henkilöitä hahmoina.

    Äänestä

  • Tarina, jossa kerrotaan etenkin pulinat-palstan käyttäjistä ja myös muutakin kerrotaan, koko suolistosta (Suomi24).

    Äänestä

Aloittaja

(Jatkoa!)

Minun teki mieli tappaa tuo tukeva mies, mutten voinut tehdä sitä huomaamatta... Hyökkäsin häntä kohti ja tartuin kaulasta kiinni, kuiskasin hänelle lehden takana: "Mitä jos otan sinut vangiksi ja lunastutan kaverini sinun hengelläsi?"

Tukeva mies: "Mielenkiintoinen idea, but i must kertoa sinulle Omgili pitää lunastuskirjeitä mielenkiintoisina, joten he eivät suostuisi vastaamaan siihen, jotta mielenkiintoista mustetta ei waste, sinä understand?"

Minä (Trotski): "Epäuskottavaa roskaa, miten sinä muka kirjoitit sen sinisessä kuoressa olleen viestin..."

Tukeva mies: "Interesting point of näkeminen, but in todellisuus; Nasse tarjosi paper and minä sanelin sanat, jotka hän writed to the paper... Understand?"

Niinpä tietenkin, kuvittelin mielessäni humalaisen Nassen ja saman ukon sanelemassa sanoja lyhtypylvään takaa vihreän absinttikeijun hahmossa kuun valaistessa koko teollisuusalueen ja antaessa vähäistä lohtua siihen epävarmaan tulevaisuuteen, joka maailmaa tulisi kohtaamaan...

Minä (Trotski): "Voiko Omgili tarjota minulle ja Nasselle työhuoneen, jossa keksimme brainwashing-koneen?"

Tukeva mies: "Interesting kysymys, yes me voimme, but meidän must tarkkailla teidän working, koska boss ajattelee työskentelyn olevan mielenkiintoista, sillä hän ei itse tee likaista työtä kuten te..."

Omgilin agentti tarjosi minulle osoitteen, jota kohti matkasin Nassen auton kyydissä Nassen maatessa takapenkillä taskumatti kädessään... Toivoin ettei kukaan näkisi hänen jalkojaan ikkunaa vasten ja luulisi minulla olevan tainnuksiin lyöty mies kyydissä...

Nasse lauloi Eldanka järven jäätä kunnes olimme vihdoinkin perillä, kyllästyin sekä lauluun, että auton viinan hajuun ja jalkojeni juuressa olevaan rikkirevittyyn tyttökalenteriin...

Kävelimme sisälle hotelliin, jolla oli sama osoite kuin lapussa lukeva, hotellin ulkopuolella oli valtava neonvalo -kyltti välkyttämässä vihreää tekstiä; "Omgili hotel"

"Khyl amerikanskat ossaa", Nasse tokaisi tarttuessaan kiinni käteeni...

Jouduin taluttamaan häntä vierelläni kohti myyntitiskin takana istuvaa naista, koska Nasse ei pystynyt tekemään mitään järkevää hän nyökkäsi naiselle, joka konemaisesti vastasi: "Mielenkiintoista!"

Selitettyäni hänelle tilanteen hän ohjasi minut ja Nassen hissiin, sekä painoi henkilökunnan tiloihin vievää näppäintä, jolloin hissi meni alaspäin jonkinnäköiseen kellarikerrokseen... Hissin matossa luki; "Kapitalistikerhon ja Omgilin omaisuutta", se ilmoitti meille että olimme vihollisen reviirillä...

Hissin pysähdyttyä ovi aukesi, jolloin talutin Nassen käytävän poikki, silloin huomasin sivuilla häkkejä, joissa oli "mielenkiintoisia juttuja" kyltin mukaan, yhdessä olivat Hekekee, VeH ja Siiliö, Nasse huusi heille jotain, mutta kukaan ei ymmärtänyt ainoastaan omgililaiset totesivat: "Mielenkiintoista ja negatiivista..."

Saapuessamme käytävän päässä olevaan työhuoneeseen Nasse rojahti matolle ja minä aloitin työni käytännöllisen suunnittelun, puolen tunnin päästä Nasse oli jo unessa ja ovesta saapui sisään joku Omgilin agentti, joka kysyi minulta tiesinkö mitä hyvää Omgili on vuosien aikana tehnyt ihmiskunnan hyväksi, en vastannut jolloin hän päätti vastata itse.

Omgililainen: "Kaikki maailman tiede perustuu Omgilin tekemiin tutkimustuloksiin, sillä muista ihmisistä - tai ihmisiksihän niitä väitetään - meidät erottaa mielenkiintomme kaikkea elävää ja kuollutta, sekä olevaa ja olematonta kohtaan, kaikki maailman merkittävimmät tiedemiehet, filosofit ja keksijät ovat kuuluneet Omgiliin ja uteliaisuutensa, sekä kekseliäisyytensä voimin luoneet uudemman, modernimman ja paremman maailman, joss..."

Minä (Trotski): "Taidat olla tärkeässä asemassa, koska osaat puhua vai mitä? Luuletko että ketään kiinnostaa Omgilin historia kivikaudesta nykyaikaan..."

Omgililainen: "Interesting? Kuinka voimme parantaa mielenkiintoisuutta?"

En vastannut vaan jatkoin työtäni, olin mielessäni päättänyt etten suunnittele aivopesukonetta vaan aseen, jonka turvin voisimme rynnäköidä ulos ja jatkaa elämäämme Nassen firmassa...

Lopulta Nasse nousi ylös ja katsoi tekemiäni suunnitelman alkuja ja kuiskasi: "Luuletko noitten toimivan? Päätä särkee..."

Minä (Trotski) kuiskaan: "En, mutta minulla on idea, kaveeraa omgililaisen kanssa" silloin osoitin äskeistä omgilin (dis-informaatio) agenttia...

Nasse tarjosi omgililaiselle tequila, kotikalja, absintti, omenamehu ja vesi sekoitustaan, jolloin omgililainen nuuskaistuaan lasiaan tokaisi: "Mielenkiintoista"

Nasse ajatteli ettei nämä omgililaiset mitään osaa ja kaatoi hänet maahan, sekä istui omgililaisen vatsalla juottaen tälle edellä kuvattua lientä, jonka voimasta omgililaisen aivot lauloivat "Takova kak Putin" -kappaletta kolminkertaisella nopeudella, johon aivot eivät pysty keskittymään...

Nassen kanssa me nostimme omgililaisen ylös ja tanssimme letkajenkkaa hänen takanaan lopulta saavuttuamme selleille huusimme imitoiden omgililaista: "Mielenkiintoista, miten voisin vapauttaa vangit!"

(Jatkuu...)

Äänestä

Mielenkiintoista... Jatkoa?

Äänestä
Aloittaja

(Jatkuu! Kuoleman tuomio 5000 merkin rajan keksineelle idiootille!)

Nassen suoritus ei edellämainitun sekoituksen vuoksi ollut täydellinen, mutta paremman puutteessa mikä tahansa sai kelvata... Silloin paikalle saapui omgililainen, joka vapautti vangit jos saisi heidän kanssaan osallistua mielenkiintoiseen "lethka jenkkiin", kuten Nasse sekoituksen voimasta letkajenkan lausui...

Lopulta matkasin hississä ylöspäin Hekekeen, VeHin, Siiliön, Nassen ja tajuissaan olevan omgililaisen, sekä tajuttoman omgililaisen kanssa...

Hissin noustessa aulaan, kuulin naisen äänen sanovan: "Ei olisi pitänyt luottaa omgilibotteihin näin tärkeässä tehtävässä..."

Nainen nosti pistoolin esiin ja suuntasi sen kohti joukkoamme, pidin tajutonta omgililaista ihmiskilpenä vankejen hermoillessa takana kuinka me voisimme selvitä Nasse luotti Trotskin olevan toiminnanMIES ja tyytyi juomaan sekoitusta - jonka ainesosat edellä mainitsin -, jotta tilanne eteni kumpaakaan suuntaan Siiliö nappasi humalaisen Nassen pullon ja heitti sen suoraan naista kohti...

Pistooli putosi maahan ja laukesi (siis se pistooli "ampui vahingossa") seinää kohti, molemmat "omgilibotit" (?) huusivat: "Mielenkiintoista! Uudestaan!"

Nasse kirosi pulloaan samalla kun minä (siis Trotski) juoksin kohti pistoolia molemmat meistä heittäytyivät maahan saadakseen sen haltuunsa, Siiliö ja Hekekee pitivät naista aloillaan, jotta minä sain sen... VeH talutti Nassea kohti ovea (Nassen) autoa kohti.

Päästyämme autolle päätin ajaa niin nopeasti pois kun voin, mutta hetken päästä Omgilin omistamia mustia helikoptereita lensi taivaan halki kohdistaen valonheittimensä meitä kohti, Omgilin alakerrassa emme tienneet ulkona olevan ilta...

Ja helikoptereiden lisäksi meitä seurasi mustia autoja, joissa oli sama vihreä teksti merkkinä omistajastaan Omgilistä, takapenkillä Siiliö ja VeH pitivät Nassea paikallaan ja yrittivät pysytellä matalina Omgilin autoista ammuttujen luotien täyttäessä taivaan, Hekekee hermoili etupenkillä näin peilistä kuinka karvas hiki valui hänen kasvojaan pitkin alas kostuttaen Nassen auton "pelkääjän penkkiä".

Minulla oli naiselta varastamani pistooli, mutten tiennyt kenelle sen olisi voinut antaa, koska Siiliö ja VeH painivat Nassen kanssa ja Hekekee ei vapinaltaan luultavimmin kykenisi edes liipaisinta painamaan saatikka tähtäämään...

Ajoin tuntemattomia teitä ja jouduin ilmeisesti maaseudulle pysäköin auton olosuhteiden pakosta (polttoaine loppui) ladon taakse ja astuin ulos autosta yksin omgililaisia vastaan muiden pitäessä Nassea aloillaan ja Hekekeen uskoessa olevansa turvassa auton katon alla...

Omgilin helikoptereiden valonheittimet löysivät automme ja kohta pellolle ajoi viisi samanlaista autoa, minulla oli kuusi luotia, mutta koska Trotskin mielestä se olisi liian helppoa ammuin kolme varoitus laukausta ladon seinään...

Omgililaiset eivät pelästyneet varoitus laukauksia vaan pysähtyivät ladon toiselle puolelle ja lähtivät kulkemaan autoamme kohti, minusta tuntui kuin olisimme motissa ja ainut tie pois olisi täytetty tulisilla hiilillä, olin ampumassa kolmea viimeistä luotiani omgililaisia kohti kunnes Nasse taisi huutaa: "Nyt kun sain huomionne puoleeni tarjoaisin teille uutta aivopesulioustani ja hän heitti sekoituksensa omgililaisten keskellä."

Yksi agenteista oli janoinen eikä ymmärtänyt Nassen sanoja kuten ei kukaan muukaan, silloin juotuaan liuosta hän alkoi pyörimään kuin riivattu sika ja ampui kavereitaan sekä tyhjää, silloin helikoptereiden valonheittimien huomion kiinnittyessä häneen suolistolaiset juoksivat viereiseen metsään toivoen Nassen sekoituksen tehon kestävän ja omgililaisen luotien riittävän...

Nassea harmitti eniten, koska hän menetti rakkaan juomansa, joka kansantarun mukaan kulkeutui Omgilin käsissä yleiseen tietoisuuteen ja siitä valmistettiin energiajuomaa - kunhan ensin sekoitettiin 60 dl sokeria ja liraus kusta... -, mutta se on jo ihan toinen tarina...

(Loppu! Aplodeja! Minähän sanoin tämän olevan taidetta!)

Äänestä

Kuoleman tuomio 5000 merkin rajan keksineelle idiootille!

^^ Täysin samaa mieltä!

"...minulla oli kuusi luotia, mutta koska Trotskin mielestä se olisi liian helppoa ammuin kolme varoitus laukausta ladon seinään..."

^^ Epäekologista. Nauroin.

Äänestä
  • Eikö "kuoleman tuomio" ole yhdyssana?

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_86476 kirjoitti:

    Eikö "kuoleman tuomio" ole yhdyssana?

    On ja varoituslaukaus, mutta kun ei vaan osaa kirjoittaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


israelin-tukija kirjoitti:

(Tämä on kirjallista taidetta! Joka perustuu psykologisiin taustavaikuttajiin, nauti!)

Kulkiessani mökiltä kotiin sain viestin kännykkääni työnatajaltani, se meni näin;

-- - - -- - - -- - - - - - - - -
Hei!
Joudutaan vaihtamaan
konttorin paikkaa,
sillä virkavallan
epäilykset herä-
sivät jälleen.
Tule luokseni pian!
t: Nasse
- --- -- - - -- - - -- - - - --

Olin tottunut siihen että työpaikkani oli liikkeessä, koska... Sanotaan vaikka että työnatajallani on melko vaikutusvaltaisia vihollisia aina tavallisista poliiseista ja virkavallasta Omgili nimiseen jenkkiläiseen järjestöön, joka oli ilmeisesti ottanut elämäntyökseen kytätä kaikkea mahdollista "mielenkiinnon vuoksi"....

Muutin tavallista kotiinmeno suunnitelmaani ja käänsin suunnan kohti entistä öljysatamaa ja -teollisuusaluetta, jossa Nasse minua jo luultavimmin odotti työkavereitteni kanssa... Työmme on ollut pitkään vaarallista, sillä virallista toimialaa "Nassen firmalla" ei ole ollut useisiin vuosiin Omgiliselkkauksen vuoksi, jolloin Nasse päätti että me vaihdetaan toimialaa ja nimeä vaikka päivittäin, jotta meitä ei löytyisi...

Poliisia me pelkäsimme myös, koska Omgili ja heitä kannattava ylempitoimijärjestö Kapitalistikerho oli ilmiantanut 'Nasse-sedän lasten kuvat' -elokuvayrityksemme subliminaalisen mainnonnan (

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu