syrjääntynyt

"Älä pelkää" on tietenkin helpompi sanoa kuin tehdä... Mutta, mutta... Työkokemusta voi saada aina. Siinäkin asiassa on vain lähdettävä etenemään pienin askelin. Koulutuksen ovat ihmiset hankkineet vielä eläkeiän kynnykselläkin, joten sinullahan on vielä vaikka mitä mahdollisuuksia!!!! Pääasia on tehdä jotain eikä jäädä uikuttamaan. Painosi sen sijaan on tällä hetkellä sivuseikka, pääasia on saada muita elämä osa-alueita kuntoon.

Lisäksi voisit varata ajan terveyskeskuksesi psykologilta ja kertoa hänelle mitä juuri kirjoitit tänne. Kyllä se siitä lähtee. Lisäksi lopeta ensi alkuun sen miettiminen, että mitä muut, tuntemattomatkin sinusta ajattelevat.

JA vielä kerran: Itsesäälillä et pääse askeltakaan eteenpäin. Kukaan muu ei sinua pelasta kuin sinä itse!

Paljon voimia ja halauksia sinulle.

Tekisi mieleni halata sinua!
Tiedän niin hyvin miltä sinusta tuntuu.
Olin itse aivan samanlainen, ja olen muuten vieläkin, elämäntilanne vain on kovasti muuttunut noista ajoista.
Minullakaan ei ollut yhtään ystävää, muistan jopa juhannusaaton, jolloin istuin yksiössäni tekemässä ristipistotyötä, kun en muutakaan uskaltanut.
Minua auttoi se, että muutin ensin ihan pienen asian elämässäni. Sen, mitä eniten halusin ja minkä pystyin muuttamaan. Sitten toistin sitä pientä juttua niin kauan, että alkoi sujua vähän paremmin. Sitten muutin jonkin toisen pienen asian jne.
Usko tai älä, mutta siitä lähti sellainen positiivinen muutosten vyöry, joka vaan jotenkin lähti rullaamaan. Kun keskityin asioihin, joille voin tehdä jotain, etten ehtinyt ajatella niitä, mitkä ovat hullusti. Ja pienen pieninä palasina aluksi, ettei uuvu koko systeemiin viikon jälkeen.
Minä muistaakseni aloin kävellä, kävelin joka ilta. Seuraavaksi aloin syödä hedelmiä, ja paljon, niin parin viikon kuluttua ei tehnyt enää mielikään ahmia herkkuja niin tolkuttomasti kuin ennen.
Jossakin vaiheessa opettelin tervehtimään iloisesti kaupassa, kampaajalla, kirjastossa jne. Se oli muuten hyvä juttu, ja poiki nopeasti pieniä juttutuokioita. Piti vain uskaltaa kertoa jollekin toiselle, miltä minusta tuntuu, miten kehno olen jossain, miten minä jännitän helposti, miten hikoilen hirveästi... Ihmiset tykkäsi jostain syytä tämmösestä.
Niin, jossain kohtaa tapasin mieheni, kuvioihin tuli hänen sukulaisensa, yhteiset menot ja harrastukset, 2 lasta, heidän harrastuksensa, kolukaverit...
Olen ihan varma, että elämällä on tarjota Sinullekin vaikka mitä! Vaikkei sitä vielä 24-vuotiaana tiedäkään. Nauti nuoruudesta ja etsi nyt joku muu juttu, mistä sinä nautit.

Minullakin oli muuten kamala lapsuus, äiti kuoli ja isä ryyppäsi ja... Koulu meni päin p:tä. Kaikki jännitti ja pelotti. No, aikansa kutakin. Elämä on onneksi pitkä.
Kaikkea hyvää Sinulle!

hyviä neuvoja,nyt eikun työstämään niitä osaksi uutta tulevaisuutta.

Elele kuule ihan reilusti omaa elämää vaan. Puhele yksiksesi niin mäkin teen. Pakkohan se on että tietää osaavansa puhua. Jätä kokonaan pois se mitä muut ajattelee, paskanko väliä sillä on jos ne ei kuitenkaan susta välitä jo alkujaankaan sun mielestä. Lopeta ujostelu se on opittua, mäkin olen ujo ja arka ja kaikenlaista olen tehtyt.
Nyt kyllä kannattas vaikka yrittää Noste-hankkeeseen työkkärin kautta ammattia hankkimaan tai jotain.
luuseritkin saa elää, ja kirjoituksesta päätellen et siltä ainakaan vaikuta.
Saa sitä olla ylipainoinenkin. en ymmärrä ihmisiä joiden pitää toisten perään huudella. Isäsi on ajattelematon jos tytärtään haukkuu, ei se ole sinun vikasi. On kuule paljon ylipainoisia ihmisiä jotka ovat reilusti sitä mitä ovat. Ei kannata olla toisten mieliksi, jos ei passaa niin anna olla. Jos et isällesi passaa niin anna olla, se on sen ongelma. Kysy siltä miksi sun pitäs olla laihempi onko se sille joku ongelma. Kun se ei sulle oo.
Ei omana ittenään olemiseen rohkeutta tarvita kun on vaan, se on niin helppoa. Ittensä löytäminen on tosi vaikeeta ja jos ei ole oma ittensä vaa yrittää kokoajan mielyttää toisia ja tuntee huonoa omaatuntoa ettei täytä toisten toiveita on niin kaukana itsetään että on tosi vaikee miettiä mitä oikeen on. Se ettei välitä toisten ajatuksista tai sanomisista on pohja sille että voi rueta mitettiin mitä minä olen.
Toiset voi loukata sua, mutta niillä täytyy itellään olla jokin ongelma et täytyy tehdä niin. Loukkaisitko itse toista, tuskin. Kannattaakohan sellasen ihmisen mielipiteille antaa suurtakaan arvoa joka voi sanoa toisesta mielipiteensä noin vaan jos varsinkin sanomassa on peitetty loukkaus. Koska yleensähän näpä paskapäät eivät tarkoita sanomisillaan mitä kun sitä kysyy.

Kun toinen sanoo jotain ilkeää kysy "Mitä sinä tuolla tarkoitit?" kiva kuulla vastaus. Yleensä se on en mitään. Aika kumma, huulet vaan lepataa vaikkei mitään tarkota.
Kantsii mennä johonkin harrastuspiiriin vaikka kansalaisopistoon. ja mennä sitten sellaiselle kurssille joka itseä kiinnostaa. Sieltä saa seuraa. Sehän se on ensin tärkeetä. Kyllä se ystävyys sitten tulee jos on tullakseen. Ei mullakaan ole monta ystävää, kun pilaan kaiken valittamalla omaa surkeuttani.

Vastoinkäymiset kuuluu elämään ja toisille niitä näyttää jostain kummansyystä siunaantuvan. Kun tulee vastoinkäymisiä, nollaa tilanne, älä jää jahkaan sitä ja aloita taas puhtaalta pöydältä. Niin mä teen.
Älä soimaa itseäsi. Mulla on se paha tapa.
Yks terapeutti opetti että kuvittelen sen mollaajan joka mun päässäni hakukkuu mua aina jälkeenpäin kun teen jotain olkapäälläni istuvaksi otukseksi, mahdollisimman rumaksi. Kun se taas aloittaa kertomaan korvaani kuinka epäonnistunut olen sano sille että ole hiljaa ja jatkan vaan elämään. Se helpottaa.

Minun elämäni on jossain määrin samankaltaista kuin sinun. Yksi ammatti minulla on, mutta en ole sen alan töitä tehnyt. Oikeita töitäkään en ole juurikaan tehnyt.
Minullakin on vähän ystäviä, nekin vähät asuvat muualla. Olen todella syrjäytynyt ja onneton.
Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu. Tiedän senkin, että muutos tapahtuu tuskallisesti ja hitaasti, varsinkin jos ongelmat ovat vaikeita. Koitetaan silti taistella, se helpottaa aina vähän kun tietää, ettei ole ainoa.