Hopeakolloidiveden käyttö sisäisesti, annostus?

kolloidi

Mikä olisi hyvä annos, kehon yleisvoinnin kohentamiseen? Mietin myös, kun hopeavesihän on tislattua vettä (mikä vie elimistöstä mineraaleja ja kivennäisaineita), olisiko hyvä lisätä annokseen esim. ruususuolaa (tai mineraalijauhetta)? Otetaanko hopeavesi tyhjään vatsaan vai ruuan yhteydessä?

1

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dgfthfgyjd

      Minä käytän hopeakolloidia tulehduksiin. Hopeahan on mainio desinfiointiaine. Ennen laitettiin lypsyastian pohjalle hopearaha siinä tarkoituksessa. Minulla tulee silmätulehdus joka kerta, kun niihin roiskahtaa jotain, vaikka murena maata kasvimaalla puuhastellessani. Muutama pisara hopeakolloidia auttaa aina. Käsien haavoihin käytän jodia. Jodia otin muutaman tipan päivässä sisäisestikin (oli jodin puutetta, mikä osaltaan johti kilpirauhasen vajaatoimintaan ja lymfoomaan), mutta Suomesta ostamassani jodissa (Lugolin liuos) oli epämiellyttävä maku. Tuoteselostuksen mukaan siihen ei ole lisätty muuta kuin jodia veteen, mutta minusta se maistuu alkoholille tai jollekin. Kai sillä halutaan estää ihmisiä käyttämästä tätä kauan hyödynnettyä monitoimiainetta. Gersonin terapia käyttää sitä hyvin tuloksin. Sieltä minäkin sen opin.

      En voi antaa mitään neuvoja muille, mutta itse käyttäisin hopeakolloidia aika vapaasti. Ei sitä nyt litroittain juoda (hirveä hinta!), että mitään suoloja tarvitsisi lisätä. Yritin joskus tehdä hopeakolloidia itsekin, mutta oli helpompi ostaa se valmiina. Nykyinen pullolliseni on loppumaisillaan. Toivottavasti sitä vielä saa jostain, ja toivottavasti se ei ole liian laimeaa, nykypolitiikan mukaan; vitamiinien pitoisuudetkin on pudotettu niin alas, ettei niillä ole vaikutusta, ja niihin lisätään aspartaamia, joka aiheuttaa syöpää. Jotta se tietty globaaliteollisuus pyörisi täysillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10974
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5240
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2453
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2143
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1721
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1574
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1251
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1186
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe