Olen tyylitietoinen. Siksi ei tule kysymykseenkään ,että ostaisin Citikan, varsinkin kun se on niin sikamaisen kehno kaikinpuolin.
Ei ikinä
tyylitietoinen
1597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tyylejä ja tyylitietoisuutta kun on niin monenlaisia, kuten tuo sinunkin...
Juuri niin. Citikka on omituinen, poikkeaville tarkoitettu auto, jota imagostaan huoltapitävän tulee välttää.
Menee taas kerran aika kauas Citikasta, mutta heitänpä nyt tähän omankin mielipiteeni.
Minun on hyvin vaikea liittää mitään ns. perusautoa ja ihmisyksilön imagoa toisiinsa. Jos ihmisellä on halu antaa itsestään jokin tietty kuva ulospäin ja käyttää tämän kuvan luomiseen toisten todellisia tai kuviteltuja mielipiteitä ja arvostuksia, niin ainakin auton suhteen saa olla melko rauhassa. Väitän, että esim. koko Suomen ihmispopulaatiosta vain muutama prosentti perustaa lajitoverinsa arvostusta tai imagoa millään tavalla siihen, minkälaisen kehonsiirtimeen hän itsensä näiden nähden asettelee. Kaikki kumpuaa ainoastaan omakuvaansa luovan tai vahvistavan ihmisen mielen sisältä.
Käytännössä asia menee siis niin, että kun herra x kaupungilla (tai ostarin parkkipaikalla, teatterin pihalla, huoltoaseman pihalla jne.) ylpeyteensä tikahtuen istahtaa kiiltelevän Citroën C5:n kuskinpaikalle, hän tuntee ihmisten ihailevan itseään ("Minulla on käsittämättömän hyvä tyylitaju, autoni on edustava, mukava, tyylikäs ja erottuva. Tuokin tännepäin vilkaissut neiti varmasti tajusi saman ja pitää minua jollakin tavoin näiden ominaisuuksien mukaisena"), ei asia todellisuudessa voisi suurinta osaa ihmisistä vähempää kiinnostaa. Sama koskee myös Toyotaansa ihastunutta motoristia: (Minulla on käsittämättömän kestävä, luotettava ja toimintavarma auto, vertailuykkönen! Tuokin tännepäin vilkaissu neiti...jne. jne. jne.) Sama homma pätee kaikkien massa-autojen kohdalla. Todellisuudessa ohi kävellyt neiti vilkaisi sattumalta tyytyväisyyttä hehkuvaa motoristia ja ajatteli sekunnin verran, että mitähän tuokin urpo autossaan oikein virnuilee?
Kaikesta tästä pääsemme lopuksi siihen johtopäätökseen, että auto on tärkeä ja imagoa muokkaava väline ainoastan kuskilleen. Niin kauan, kun hän kokee tyytyväisyyttä kulkineeseensa, on kaikki muu käytännössä herttaisen yhdentekevää. Pätee niin Citikkaan kuin Toyotaankin.
Väitteesi, "Suomen ihmispopulaatiosta vain muutama prosentti perustaa lajitoverinsa arvostusta.." ei pidä omien kokemusteni mukaan paikkaansa. On jopa sattunut ,että ensimmäisen kerran "eräänkin paidankuluttajan" tavattuaani kysymys kuului ; mikä auto sulla on? Itsekseni ihmettelin että, kaikkee sitä.... Tuntuu olevan vaan monelle, jos ei muuten tunneta, tärkeä arvostuksenantaja. Ainakin paidankuluttaja porukalle.
Täälläkin jotkut raivoa päivittäin eräiden suosittujen merkkien sivustoilla, kulkuneuvoista?????
Eiköhän suurin osa Citikan omistajista yritä istahtaa kiesiinsä mahdollisimman huomaamatta ympäristöä vilkuillen ettei vaan kukaan tuttu näe vahingossakaan kuinka onneton tyylitaju tuollakin henkilöllä onkaan !
Kyseistä tapaa harrastaa ainakin 75 % Citikan omistajista !
Sitikalla ajavat ovat nuorekkaita ja urheilullisia, joilta autoon meneminen sujuu ilman suurempia rituaaleja ja ponnistuksia. Tojoon ja Skodaan mennään yleisimmin takapuoli edellä ja samalla voimakkaasti puuskuttaen. Ensin takapuoli, sitten nostetaan jalat yksitellen kyytiin ja käännetään pikkuhiljaa nenä kohti tuulilasia.
Sinä ja sinun tyylitietoisuus.
Hän haluaa korostaa homouttaan mutta ei ole vielä ihan sinut asian kanssa.
Lukekaas Taloussanomat 16.05.2014. Citikka mm. myy hyvin Saksassa.
on aina arvostettu saksassa. Kumma juttu mersut, bemarit, audit ym. eivät kelpaa kaikille saksalaisille.
"Huhtikuussa myynnin kasvua edistivät Renault'n, Fordin ja Peugeot Citroënin hyvä kasvu. Sen sijaan markkinajohtaja Volkswagenilla meni huonommin"
Luulisi saksalaisten ymmärtävän laadun ja ajettavuuden päälle. Taitaa moottoritieosuus olla Tojon heikkokohta koeajossa. Melu ja kulutus tapissa ja kaista ei tahdo riittää. Äänetön ja hyvin käyttäytyvä ranskalainen vie voiton.
Vappuna tuli ajettua 200 km autobaanaa pitkin Saksassa ja en nähnyt koko matkalla kuin yhden jaloissa pyörivän C5 Citikan !
Onneksi suurin osa Citikka kuskeista tajuaa pysyä pois valtaväyliltä ja köröttelevät ainoastaan pikkuteillä !
Aika tukevassa jurrissa olet vappuna ollut, kun kuvittelet jossain autobahnilla olleesi. Luultavasti olit putkan pahnoilla, poliisilla on tapana kerätä kaikki avuttomat parempaan talteen. Sukkien pyöriminen jaloissa viittaa vakavaan näköhäiriöön ja aivotoimintasi vajavaisuuteen.
Vinkki: pysy typerine juttuinesi vaikka siellä tojo-palstalla. Sieltä olet kuitenkin kotoison
@Pois silmistä!. Älä nyt revi pelihousujasi kun selvästi näyttää siltä että hirvittävän virheen seurauksena joudut ajelemaan patonkimaan Citroen merkkisellä kyhäelmällä !
Koita kestää tekemäsi mokat !
Onkos sulla farkuissa vetoketju myös takapuolella, auuutsi.