Hei, kerronpa myös tällä palstalla lupaavasta ja kokemukseni mukaan varsin tehokkaasta ahdistuksen hoitomenetelmästä, joka on käytössä esim. Ruotsissa, Norjassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, USA:ssa jne., mutta jota Suomessa ei juuri tunneta. Olen käyttänyt sitä kliinisessä työssäni parin vuoden ajan ja välillä hämmästyttävällä tuloksekkuudella. tomii erityisesti traumaattisissa muistoissa ja ahdistuneisuushäiriöissä.
Menetelmä perustuu akupunktioon ja sovellettuun kinesiologiaan. Kuuluu sarjaan energiapsykologiset hoidot. Hoidon nimi on Emotional Freedom Techniques (EFT). Taustalla vanhempi sovellus amerikkalaisen psykologin Roger Callahanin parin vuosikymmenen aikana luoma Thought Field Therapy (TFT).
Olen käyttänyt tuota menetelmää nyt noin parinkymmenen henkilön kohdalla. Valtaosa on selvästi hyötynyt. Kaksi tai kolme näistä
ei juuri ollenkaan. Tuohon menetelmään ei tarvitse uskoa, että se tehoaisi. Kriittisyys on tärkeätä näissä hoidoissa toki. Olin itsekin tosi kriittinen, käänsin ohjeiston suomeksi ja kokeilin sitä tilanteessa jossa asiakas oli täysin poissa tolaltaan ja toinen vaihtoehto olisi ollut ambulanssilla ensiapuun vienti. Tilanne laukesi kymmenessä minuutissa täysin niin, että asiakas oli täysin rauhallinen. Sen jälkeen aloin kokeilla tätä menetelmää muihinkin ongelmiin.
Toimii paniikkihäiriössä, sosiaalisessa jännittämisessä, syömishäriössä ja traumaattisissa muistoissa ainakin. Siitä ei ole haittaa raportoitu, toisin kuin joistakin muista hoidoista. Tuloksellisuustutkimuksia alkaa jo olla, tosin lähinnä toisesta sovelluksesta (TFT) joka on käytännössä sama menetelmä. ei tämä mikään ihmehoito ole, perustuu kyllä akupunktion
pohjalle, ahdistavat tunteet virittävät kehoon reaktioita jotka laukeavat päälle kun ahdistava asia kohdataan uudestaan.Yhtymäkohtia on myös sovellettuun kinesiologiaan ja esim. Rosen-terapiaan ja aivojumppaan. Tällä yritetään sekä häiritä, että purkaa näitä kehon ehdollistumia. . Jos se onnistuu niin ongelma saattaa hyvinkin poistua lyhyelläkin hoidolla. En tiedä miksi sitä ei Suomessa tunneta. Ruotsissa (www.eft.se)ja Norjassa (www.tftnorway.com) se on käytössä samoin kuin Keski-Euroopassa. Alkuperäinen nettisivusto löytyy osoitteesta www.emofree.com, jossa myös paljon esimerkkejä tapauskertomusten muodossa.
Uudenlaista psykologista teoriaa, joka selittää näitä ilmiöitä ollaan luomassa energiapsykologian alalla. Suomeessa siihen on toistaiseksi suhtauduttu torjuvasti. Tietenkin on hyvä olla kriittinen, mutta minusta jos joku löytää tällä tavoin keinon auttaa vaikkapa itseään niin se on
hyvä. Suomessa ei kukaan anna näitä hoitoja tietääkseni, itse teen sitä osana muuta terapiaa. Hyvä bisneshän se olisi ja varmaan joku sen vielä keksii. Tuolta sivustolta (www.emofree.com) hoito-ohje on kuitenkin
ladattavissa ilmaiseksi. Totta kait jenkit on aika kritiikittömiäkin ja katteettomia lupauksia varmaan myös liittyy näihin hoitoihin.
EETTINEN HUOMAUTUS:
Haluan tuoda esille, että vaikka tuo kuvaamani
tekniikka on osoittautunut turvalliseksi, viestiäni ei pidä tulkita psykologiseksi hoito-ohjeeksi. Sellainen edellyttää kunkin asiakkaan tilanteen huolellista arviointia ja hoitomenetelmän valitsemista sen pohjalta.
En lupaa tämän hoidon vaikuttavuudesta mitään yksittäisen ihmisen kohdalla enkä voi vastata sen mahdollisesti aiheuttamista haittavaikutuksistakaan. Jos kyse on vaikeista toistuvista traumaattisista kokemuksista, niin terapiasuhde on nähdäkseni paikallaan. Tällöin en suosittele yksin tehtäviä harjoituksia, koska traumaattista materiaalia saattaa nousta hoidon aikana esille. Laitoin vapaamuotoisen käännöksen, koska ohjeet ovat todella noilla nettisivuilla englanniksi. hoito-ohjeisto on siis netissä kenen tahansa vapaasti poimittavissa ja olen lähinnä kuvannut miten hoitoa tehdään. Vaikka olen kuvannut joitakin esimerkkejä, niin niitä ei pidä ottaa kirjaimellisesti, eikä tehdä johtopäätöksiä hoidon vaikuttavuudesta samantapaisissa tilanteissa. Tämä on otettava huomioon, jos haluatte tehdä harjoitteita. Ne eivät korvaa jo mahdollisesti olemassa olevaa hoitoa tai hoitosuhdetta!
Jos haluat tehdä tuon hoidon niin jatka tästä ...
EFT-HOITO-OHJE, VOIT TEHDÄ SEN ITSELLESI
Hoito on käytännössä seuraava:
1. ajattele aktiivisesti jotain ahdistavaa asiaa tai ongelmaa (jännittävä tai ahdistava tilanne, jokin tapahtunut tai kuviteltu
2. arvioi sen ahdistusta asteikolla 0-10. (0 ei ahdistusta, 10 suurin mahdollinen). eli kuinka ahdistavalta olosi tuntuu kun ajattelet asiaa.
Laita tämä arvo ylös.
Varsinainen hoito tehdään taputtamalla noin kymmenen kertaa kutakin akupistettä samalla kun ajattelet ahdistavaa tilannetta.
3. taputa reippaasti otsasta, kohdasta mistä kulmakarvat alkavat läheltä nenän yläpäätä, kymmenen taputusta kahdella sormella
4. taputa tämän jälkeen silmäkulmasta, silmän uloin osa (luun päältä)
5. taputa poskipäästä noin tuuma silmän keskikohdasta alaspäin (poskiluun yläosa)
6. taputa ylähuulesta nenän ja huulen puolivälistä
7. taputa alaleuan kärjestä
8. taputa solisluun mutkasta ( vie sormet kurkusta alas päin aina soliskuoppaan ja siitä vielä tuuma alas päin ja siitä vielä joko tuuma vasemmalle tai oikealle
9. taputa kainalosta (noin kymmenen senttiä kainalokuopasta alaspäin kyljen keskikohdalta)
10. taputa peukalon ulkosyrjän kynsivallista (esim. oikeassa kädessä kynsivallin vasen puoli)
11. taputa etusormen samasta kohtaa (oik. kädessä vasen puoli)
12. taputa keskisormen...
13. taputa pikkusormen...
15. taputa karatepisteestä (on piste jolla kohtaa
löisit karateisku, kämmensyrjän keskikohta)
ajattele uudelleen ahdistavaa kokemusta, anna
uusi arvio. (0-10) seuraavaksi kuvattu mitä teet, jos on muuttunut. jos ei muuttunut, hyppää kohtaan JOS EI MUUTOSTA JA JATKA SIITÄ
JOS TAPAHTUNUT MUUTOS, ELI NUMERO ON TIPPUNUT, NIIN...
16. jatka taputtamalla kämmenselästä, mene pikkusormen ja nimettömän välisestä solasta noin tuuma ranteeseen päin. taputa tästä nopesti (2-3 kertaa/sekunti)
ja tee SAMALLA kun taputat seuraavaa:
1 taputa silmät auki
2. -" silmät kiinni
3. avaa silmät ja käännä katse alas ja sitten vasemmalle, alas ja sitten oikealle
4 pyöritä silmiä ympäri ensin toiseen suuntaan, sitten toiseen (voit kuvitella, että kasvosi ovat kuin kellotaulu. Nenäsi on piste jonka ympäri pyörität katseesi avulla viisareita)
5. hyräile ääneen jotain sävelmää (10 sek.)
6. laske ääneen luvut yhdestä viiteen
7. hyräile vielä vähän
-tee SITTEN VIELÄ uudelleen taputukset aina karatepisteeseen saakka (1-15).
Anna uusi arvio, jos lähellä nollaa tai nolla, voit lopettaa. Jos ei putoa alas selvästi, mieti onko ongelmassa jokin muu näkökulma, johon voisit keskittyä enemmän. kokeile sillä. Palauta mieleen alkuperäinen tilanne. Usein sen tunnelma on muuttunut ja huomaat kehossasi rentouden.
Testaa sitten tilannetta tosielämässä.
JOS EI MUUTOSTA eli numero ei ole tippunut sano ääneen kolme kertaa peräkkäin samalla kun taputat
karatepistettä "hyväksyn itseni täysin vaikka minulla onkin ____(tämä ongelma) .Tuon itselle ääneen hyväksymisen sanomisen jälkeen tehdään koko hoitoprotokolla uudelleen
hoito on siis
1. taputukset (kulmakarvat -- karatepiste
2. kämmenselän pisteen taputus manooverit sen
yhteydessä
3. taputukset (kohta 1 uudelleen)
4. itsen hyväksyminen karatepiste
>> koko juttu uudelleen
Tee muutama kierros ja ajattele sitten ongelmaa uudelleen. Kokeile ko. tilannetta käytännössä. Voit tehdä ennen tositilannetta myös.
Jo apua, niin laita vaikka viestiä palstalle, jos ei niin tästä ei sitten ollut sinulle apua.
Hoito on kummallinen, mutta joskus toimii tosi hyvin. Nuo silmien liikkeet ja äänen tuottaminen aktivoivat eri aivoalueita ja sotkevat niin alkupeäristä informaatiota. hoidon teho perustuu nähdäkseni tähän ehdollistumien purkautumiseen kun tulee uutta infoa joka sotkee entistä.
Himojen hoidossa (syöminen, viina ja tupakka) tulee tehdä hoito joka kerta kun tekee mieli nauttia ainetta.
EFT-mitä on ja miten tehdään
psykologi
0
470
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396