Millä ihmeellä voidaan Nykänen tuomita vuosiksi
vankilaan? Suomi on murhaajia ja talousrikollisia
täynnä, eikä heitäkään tuomita kuin ehdollisiin ja
lieviin tuomioihin.
vankilaan? Suomi on murhaajia ja talousrikollisia
täynnä, eikä heitäkään tuomita kuin ehdollisiin ja
lieviin tuomioihin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eihän sitä Nykästä ole vielä mihinkään tuomittu.Kyllä se sieltä ennen joulua kotiutuu.
kyllä tähän päivään asti kaikki puukottajat on tuomittu vankilaan. Masa tarvitsee tämän tilaisuutensa istua vähän aikaa ja miettiä tekosiansa. Helpolla hän nyt pääsee, mutta ensi kerralla sitten...
Masa-hiirellä ei järki pelaa, kun ottaa viinaa. Ja viinaa Masa ottaa ja tulee aina ottamaan. Juoppo.
Päästäkää se jätkä vapaaksi. Odotetaan että se tappaa jonkun...saadaan kunnon lööpit!
Ei Matista enää saa juttuja ellei hän tule uskoon
tai jotain.Ja jos hänet on päätetty pitää vanki-
lassa jonkin aikaa,hänen on pysyttävä siellä.Luulen että hän saa jonkinlaisen tuomion teostaan,vaikka puukotuksen "uhri" on antanut hänelle jo anteeksi.Joutuihan Tony Halmekin maksa-
maan korvauksen ammuskelustaan.
1. Nykänen on tuomittu aikaisemmin ehdonalaiseen(pahoinpitely,yms.) 2. Masa oli ehdonalaisessa tehdessään puukotuksen. Tämän johdosta vanha tuomio muuttuu ehdottomaksi ja uusi juttu vielä päälle niin tuleehan niitä vuosia...Ja ihan oikein että joutuu istumaan.
Kyllä masa saa ainaki 2v linnatuomion,sitä en tiedä,onko se sit ensikertalainen,että selviääkö puolella??
Miksi Mervi ei saa juovuksissa tavata aviomiestään, eihän Matti sitä oo ikinä sevinpäin
nähnytkää. Ihme säännöt vankilassa!
Matti ei ole Merviä selvinpäin nähnyt.
Ei nimittäin ole häävi näky kännisellekkään.
Ennen lähden hirvimetälle kuin Mervin tykö...
vaikka vain vettä juomaan
Totta puhutte.
Voi ei!
Nyt Matista tulee jonkun karvaisen homon vaimo! :O
Johan lehdet kirjoitti että vanhemmat vangit SUOJELEVAT Mattia.
Niin sitä pitää.
Ei oo reiluu.
Lopettakaa tuo Matista jauhaminen. Siinä äijässä ei ole koskaan ollut mitään puhuttavaa.