Olen koko parikymmenvuotisen elämäni kärsinyt masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista. Olen entinen koulukiusattu ja vanhempani laiminlöivät minua, kun olin lapsi. Kohdallani ei koskaan ollut kyse väkivallasta vaan syvästä välinpitämättömyydestä ja suoranaisesta hylkäämisestä. Minut eristettiin ja jätettiin yksin. Asioihin oltaisiin voitu puuttua koulussa, koska vaikka vika olisi ollut minussa, tilanteeni olisi voinut korjautua vaikka luokan vaihdolla. Siihen eivät vanhempani ottaneet kantaa, kun oli niin paljon kiireitä töiden kanssa. Ainoa asia, joka heitä kiinnosti oli menestykseni - hyvät arvosanat piti saada. Myöhemmin he tajusivat virheensä, mutta silloin elämäni oli jo tuhottu. Minulla ei ole yhtään ystävää ja nyt tuntuu siltä, että ei ole koskaan ollutkaan. Eikä edes voi koskaan olla. Osani on kävellä yksin läpi tämän harmaan ja kuolleen maailman. Välillä mietin mitä elämäni olisi voinut olla. Mitä olisi kokea rakkaus? Mitä olisi olla suosittu? Miltä se tuntuisi, kun muut kohtelisivat itsensä kanssa tasavertaisena yksilönä? Millainen on terve itsetunto? Miltä tuntuu rakastaa itseään? Kaikki nämä kysymykset ovat kohdallani ilman vastausta. Elämässäni on kausia, jolloin haluan kuolla, ja on myös kausia, jotka eivät tunnu miltään. Olen oppinut pelaamaan ja näyttelemään vahvaa, joten kukaan ei kaiketi ikinä tule huomaamaan millaista taistelua olen käynyt sisälläni. Olen käynyt terapiassa, mutta lopetin koko roskan, koska siitä ei ollut mitään apua. Ihmisen on selvitettävä kaikki ongelmansa itse, mikäli ne ongelmat ovat ylipäätään selvitettävissä. Päänsä on jokaisen selvitettävä itse, koska kukaan ei välitä siitä miltä ihmisestä tuntuu. Ainoa asia, joka merkitsee on se, kuinka paljon muut saavat nyhdettyä sinusta hyötyä irti. Ihmisellä ei ole arvoa, paitsi hyödykkeiden tuottajana. Se on raha, joka ratkaisee - ja oikeanlaiset suhteet hyödyllisiin ihmisiin. Evoluutiossa voittavat vain vahvat. Jos olen mielenterveyspotilas, ansaitsen siis evoluution näkökulmasta kuolla, koska kukapa paskoja geenejäni tahtoisi. Tässä lyhyt kuvailu siitä millaisena olen alkanut nähdä tämän maailman. Vähän aikaa sitten uskoin, että kuolema armahtaisi minut täältä. Stalinin sanoin: "Kuolema lopettaa kaikki kärsimykset.". Alan olla niin sekaisin, että en ole enää edes varma. Pelkään että kuoleman jälkeen tuleekin jotain. Pelkään että joudun elämään jokaisen hetken uudestaan tai että koen kuolemani jälkeen olevani joku saastainen eläin. Pahimmassa tapauksessa mato, jonka sisälle loispistiäinen laskee munansa. Joka tapauksessa, en halua olla osa tätä sairasta maailmaa. Tähän asti pelko ja epävarmuus, sekä se mitä moraalista on vielä jäljellä, ovat estäneet minua toteuttamasta synkkää suunnitelmaani. Pelkään vain että joku päivä naksahdan niin pahasti että menetän kosketuksen todellisuuteen. Pelkään että joku päivä toteutan aikeeni, vaikka haluaisin vielä uskoa että elämällä on jotain annettavaa. Miksi kaikesta on tullut itsensä irvikuvia, joiden kauneus katoaa kun niitä katsoo hiukan tarkemmin? Minulla on ikävä sitä aikaa, jolloin kaikki näytti vielä paremmalta.
Tämä viesti on vain ohimenevän synkkyyden purkaus. Ehkä se helpottaa huomenna, tai sitten ei. Jos joku täällä vielä näkee tässä maailmassa jotain hyvää, haluan että hän jakaa sen kanssani.
Tämä viesti on vain ohimenevän synkkyyden purkaus. Ehkä se helpottaa huomenna, tai sitten ei. Jos joku täällä vielä näkee tässä maailmassa jotain hyvää, haluan että hän jakaa sen kanssani.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa niin tutulta :( Silti, vain yksi katse yhdistettynä huikaisevaan hymyyn riitti siihen, että kukkaset taas versosivat sisälläni. Eikä koko ongelma ole kohdallani selvinnyt vieläkään. Mutta se sama kukka kukkii ja tastelee elämästä jo vahvempana kun ikinä. Usko mua, elämässä on hyviä asioita. Niiden huomaamiseen voi riittää yksikin pieni hetki. Sinä olet sitäpaitsi fiksu kuin mikä. Tekstisi huutaa sitä kilometrien päähän. Huomenna kaikki näyttää jo paremmalta :)
:) Hassua tässä oli että olisi voinut olla minun kirjoittamani joskus. Enää en kirjoittaisi näin. On hetkiä jolloin tämä kaikki vanha valtaa mieleni. Mutta minulla on tietoisuus että minä jaksan sen hetken ylitse. Olet tavallaan oikeassa terapiasta ja siitä että itse selvittää ongelmansa. Terapia on vain apuväline, terapiatyö on jotain muuta. Se on itsensä peilaamista. Jos et usko että sinussa on jokin kerros, jokin pelastamisen arvoinen asia. Itseisarvo, vaikka kaikki ympärillä lyttäisivät sinua, laskisivat jonnekin näkymättömiin ja kuulumattomiin, ei sinua ole. Masennus on siinä mielessä kirous, että sen aiheuttajat eivät joudu vastuuseen vaan sen kantaa usein viaton lapsi. Aikuisena kuitenkin ne kaikki summa summarum tulevat sinulle velaksi. Ajattele, että se on kuin syöpä. Sinä et sitä tahtonut mutta se oli kohtalo. Vain sinulla on avaimet muuttaa sitä. Ja se on hidasta. Ylipäänsä että uskoo voivansa olla terve, iloinen, vapaa, kaunis, arvokas......ihminen. Rakkaus itseen ei ole niille näennäisesti täydellistä elämää eläville helppoa tai itsestäänselvää. Ihminen voi olla kasa kulisseja vaikka ulkoiset puitteet, parisuhde ja perheasiat olisivat kunnossa. Jos ei sisimmässään usko. Mieli on lahja. Se pitää myös hoitaa. Kun on noin pitkä välinpitämättömyys ja piittaamattomuus takana, on vaikea nähdä miksi itsekään välittää. Mulle riittää todisteeksi miten paljon olen itse muuttunut ja kasvanut. Pelko ja epävarmuus ovat tunteita.. Synkkyys voi olla ohimenevä mutta tiedät sen juurien ulottuvan syvälle. Joskus on itse vaikea nähdä pahaa oloaan. Sinä huomaat sen. Kukaan ei pysty näkemään sinua ellet sinä näytä minuuttasi. Se on helvetinmoinen vaatimus ihmiselle joka ei pysty luottamaan. Siihen ei silti tarvita kuin yksi ihminen. Sellanen joka näkee tai haluaa nähdä sinut ymmärtävässä valossa. Vaikka ei näkisi kokonaan, näkee sinussa ytimen hyvyyteen. Se riittää.
Lisään vielä että musta rakkauden tarpeessa ja ihmisen etsinnässä ei ole mitään pahaa. Itsekin niin kovasti haluaisin. Mutta masennus ja paha olo ovat erillisiä. Ne ovat sinussa itsessäsi. Myöskään parisuhde ei niitä poista vaan alkuhuuman jälkeen tulevat arvottomuuden tunteet. Jos pystyt molemmilla rintamilla petraamaan niin ehkä sitten. Toivoisin että hakisit apua tai yrittäisit lukemisen/kirjoittamisen kautta yrittää löytää sisimmästä jonkun jutun, antaa itselle vapauden etsiä.
Toinen ihminen on toinen ihminen omine heikkouksineen ja vikoineen. Ei mikään minuuden pelastaja. Ymmärrät tämän varmasti koska vaikutat älykkäältä.
Saman huomioin, että kyseessä on fiksu ihminen, joka kirjoitti analyysin. Olet paljon, kun olet fiksu. Sinun aikasi tulee vielä ja kaikki voi kääntyä parhaimmin päin.
Itselläni on rankka lapsuus ja ajattelin lukioikäisenä, että kaikki menee pöin p. Myöhemmin sain kokea olevani hyvä uudessa ammatissa ja opiskeluaikana ei enää kiusattu ja halveksittu, vaan minua pidettiin hyvänä. Jaoin oppeja muille ja sain siitä lisää hyvää mieltä itselle. Voisitko ajatella tekeväsi jollekkin jotain hyvää, saada hänet hyvälle tuulelle. Me kaikki olemme vastuussa toistemme onnellisuudesta. Kenelläkään ei ole oikeutta satuttaa toista tieten tahtoen, ei kiusata, ei käyttää hyväksi, ei hyötyä toisesta...
Tänään päästin kyynärsauvoilla kulkevan kaupan kassalla ohitseni jonossa. Hän oli ihan hämmentynyt, miten kukaan voi ajatella. Olen nyt haavoittunut itsekkin, mutta pyrin ajattelemaan hyvää, se ei ole minulta pois..sinulle halaus
Rakastan sinua.
Toivon sulle aloittaja kaikkea hyvää.